Raamatun salaisuus on nyt auennut.

perjantai 7. kesäkuuta 2019
RAAMATUN SUURIN SALAISUUS ON SELVILLÄ.

Lukia on varmaankin ihmetellyt kaikkia niitä ihmetekoja, joista Raamattu kertoo?
Esim. Jeesuksen käveleminen Genesaretin veden päällä.
Minäkin ihmettelin niitä oman aikani, kunnes totuus löi, niin kuin salama.
Kaikki Raamatun kuvaamat ihmeet ovat aitoja ja todellisia......HENKITAIVAAN ALUEELLA. Huomaa ihmeet eivät olekaan tapahtuneet maan lihan alueella!

Aikoinaan, kun Raamattu kirjoitettiin Henkitaivaan alueella, niin tapahtumat sioitettiin ikään kun maan lihan alueelle. Tänä siksi, että alkukantaiset vähä-älyisetkin, saisivat jotakin elämäänsä ja voisivat uskoa ihmeiden kautta. Taivaan suuriin voimiin ja hallintoon. Lihassa oleville ihmisille avuksi arkisessa elämässään.

NYT TAIVAS AVAUTUNUT JA PALJASTAAKIN RAAMATUN SUURIMMAN SALAISUUDEN.

Henkitaivaan alueilla on mahdollista Luojan voimilla, saada vastaavat olosuhteet aikaan, sellaiset jotka maan olosuhteetkin ovat. Tarkoitan tällä maisemia taloineen, asutuksineen ja henkilöineen.
Näkymätön Taivas alueineen vastaa paikoin lihanssa olevien ihmisten luonto alueita.
 Onpa joitain ihmisiä otettu henkiosuuksina jo taivaaseen ennen ruumiin kuolemaakin. Tutkinnallisista syistä yleensä se on tapahtunut.

SIIS KAIKKI HERRAN JUMALAN JA HERRAN JEESUKSEN TEOT OVAT TEHTYT HENKITAIVAAN FYYSISILLE ALUEILLE. Jotka ovat ulottuvaisuus alueita, joita maan asukkaat eivät näe. Joskus sentää  on mahdollista nähdä näkyjä, tai jopa unessa Taivaan tapahtumia.
Kenelle ne sittenmmin on suodut, he saavat hetkellisesti nähdä.
Tämän todistuksen on antanut minulle Taivas itse.

Kirjoituksen saanut, Hannu Warvas, Lohja Finland.
klo kesäkuuta 07, 2019

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä näin taivaalla siivekkäitä lintuja ja kovan jyrinän, kuin ukkonen.
      Jeesus kelluskeli Kuolleessameressä vaikka ei osannut uida.
      Kiitos jeesus idiooteista, jotta meillä olisi uskomme.

    • Aaina vain pimeämpää kohti hapuilevat taikauskoiset.

      Lähimmäisten tulisi puuttua asiaan ja kärrätä nämä päälääkärille.

      • Oli pakko peukuttaa, vaikka en olekaan yleensä kanssasi samaa mieltä.:)


      • Yksi_usko kirjoitti:

        Oli pakko peukuttaa, vaikka en olekaan yleensä kanssasi samaa mieltä.:)

        Taikauskoisellahan ei ole rajaa taikamaailmassa eläessä.

        Todellisuus on ihan toisenlainen.


    • Anonyymi

      En tiedät ketä kaikkia jumalia kristityt palvelevat.
      3. Moos. 11:44 "Sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne; pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."
      3. Moos. 19:2 "Puhu kaikelle israelilaisten seurakunnalle ja sano heille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä."
      -
      1. Kor. 8:4 -- Jumalia on vain yksi.
      (saatanako? Sopii yhteen kristittyjen laittomuuksien kanssa, ainakin ristiretkistä alkaen.)
      2. Kor. 4:4 -- Myös Saatana on 'tämän maailman jumala'
      -
      Paavali ei saanut eroa herrasta:
      2 Korinttolaiskirje 12:
      7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
      8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."
      Ja tämä oppien mukaan samaa oppia tukevana...
      Lutherin katekismus:
      "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
      -----
      Kuka on kristittyjen syntien sovittaja?
      Kahden Jeesusten syntymät!
      Syntymät:
      1/Matt. 2:1 vertaa 2/Luuk. 2:2-5
      -
      Ja kolmen Jeesuksen kuolemat, ei yksi voi kuolla kolmella eri tavalla:
      1/Matt.27:49, 27:50, vertaa
      2/Joh.19:30
      3/Luuk.23:46.

      • Anonyymi

        Johanneksen evankeliumi:
        19:1 Silloin Pilatus otti Jeesuksen ja ruoskitti hänet.
        19:2 Ja sotamiehet väänsivät kruunun orjantappuroista, panivat sen hänen päähänsä ja pukivat hänen ylleen purppuraisen vaipan >> Jakeen lisätiedot
        19:3 ja tulivat hänen luoksensa ja sanoivat: "Terve, juutalaisten kuningas"; ja he antoivat hänelle korvapuusteja.
        19:4 Pilatus meni taas ulos ja sanoi heille: "Katso, minä tuon hänet ulos teille, tietääksenne, etten minä löydä hänessä yhtäkään syytä."
        19:5 Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppurainen vaippa yllään. Ja Pilatus sanoi heille: "Katso ihmistä!"
        19:6 Kun siis ylipapit ja palvelijat näkivät hänet, huusivat he sanoen: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi heille: "Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa, sillä minä en löydä hänessä mitään syytä."
        19:7 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Meillä on laki, ja lain mukaan hänen pitää kuoleman, koska hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi."
        19:8 Kun nyt Pilatus kuuli tämän sanan, pelkäsi hän vielä enemmän
        19:9 ja meni taas sisälle palatsiin ja sanoi Jeesukselle: "Mistä sinä olet?" Mutta Jeesus ei hänelle vastannut.
        19:10 Niin Pilatus sanoi hänelle: "Etkö puhu minulle? Etkö tiedä, että minulla on valta sinut päästää ja minulla on valta sinut ristiinnaulita?"
        19:11 Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Sentähden on sen synti suurempi, joka jätti minut sinun käsiisi."
        19:12 Tämän tähden Pilatus koetti päästää hänet irti. Mutta juutalaiset huusivat sanoen: "Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan."
        19:13 Kun Pilatus kuuli nämä sanat, antoi hän viedä Jeesuksen ulos ja istui tuomarinistuimelle, paikalle, jonka nimi on Litostroton, hebreaksi Gabbata.
        19:14 Ja oli pääsiäisen valmistuspäivä, noin kuudes hetki. Ja hän sanoi juutalaisille: "Katso, teidän kuninkaanne!"
        19:15 Niin he huusivat: "Vie pois, vie pois, ristiinnaulitse hänet!" Pilatus sanoi heille: "Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?" Ylipapit vastasivat: "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari."
        19:16 Silloin hän luovutti hänet heille ja antoi ristiinnaulittavaksi. Ja he ottivat Jeesuksen.
        19:17 Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hebreankielellä Golgataksi.
        19:18 Siellä he hänet ristiinnaulitsivat ja hänen kanssaan kaksi muuta, yhden kummallekin puolelle, ja Jeesuksen keskelle.
        19:19 Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin; ja se oli näin kirjoitettu: "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas."
        19:20 Tämän päällekirjoituksen lukivat monet juutalaiset, sillä paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia; ja se oli kirjoitettu hebreaksi, latinaksi ja kreikaksi.
        19:21 Niin juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: "Älä kirjoita: 'Juutalaisten kuningas', vaan että hän on sanonut: 'Minä olen juutalaisten kuningas.'"
        19:22 Pilatus vastasi: "Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin."
        19:23 Kun sotamiehet olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, ottivat he hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotamiehelle osansa, sekä ihokkaan. Mutta ihokas oli saumaton, kauttaaltaan ylhäältä asti kudottu.
        19:24 Sentähden he sanoivat toisillensa: "Älkäämme leikatko sitä rikki, vaan heittäkäämme siitä arpaa, kenen se on oleva"; että tämä kirjoitus kävisi toteen: "He jakoivat keskenänsä minun vaatteeni ja heittivät minun puvustani arpaa." Ja sotamiehet tekivät niin.
        19:25 Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena.
        19:26 Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!"
        19:27 Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa.
        19:28 Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: "Minun on jano."
        19:29 Siinä oli astia, hapanviiniä täynnä; niin he täyttivät sillä hapanviinillä sienen ja panivat sen isoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen.
        19:30 Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
        19:31 Koska silloin oli valmistuspäivä, niin - etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi, sillä se sapatinpäivä oli suuri - juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulittujen sääriluut rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas.
        19:32 Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta.
        19:33 Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan,
        19:34 vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.
        19:35 Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa


    • Anonyymi

      Val.4:6 Biblia (1776) Minun kansani tyttären synti on suurempi kuin Sodoman synti, joka äkisti kukistettiin, ja ei yksikään käsi siihen ruvennut. Hes.16:46

    • Ei aukene tälle maailmalle,se on lukittu.

    • Salaisuudella tarkoitan sitä, että kaikki Raamatun tapahtumat ovatkin tapahtuneet Taivaan alueilla. Huomaa, eivät maan lihan alueilla! Siellä on mahdollista uskon siivittämänä kävellä veden päällä, sillä keho on kyllä fyysinen, mutta erilaista materiaalia. Kaikki Herran teot ovat siellä mahdollisia ja vieläkin enemmän.
      Minulla on henkilökohtainen yhteys ja vahva ja varma. Sain sen jo hyvinkin pienenä poikana ja se on jatkunut ja voimistunut iän myötä.

    • Anonyymi

      No niin on. Paljastui satukirjaksi

      • Raamattu, korkeamman älyn kirja.
        Jokseenkin kaikki, mitä Raamattuun on kirjoitettu on vertauskuvannollista ilmaisua. Kirkon korkeinkaan johtajuus ei sitä tunnu käsittävän. Yleensäkään he eivät ole perillä Raamatun kirjoituksista, sillä heille ovat tärkeimmät ns. kirkkoisät ja heidän kirjoituksensa. Miten köyhiä he ovatkaan ja sanovat olevansa rikkaita?


    • Anonyymi

      Matt.13:34. Mark.4:34 ja ilman vertausta hän ei puhunut heille. Mutta opetuslapsillensa hän selitti kaikki, kun he olivat yksikseen. Joh.16:25 Tämän minä olen puhunut teille kuvauksilla; mutta tulee aika, jolloin minä en puhu teille kuvaksilla, vaan avonaisesti julistan teille sanomaa Isästä. Joh.10:6.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe