pissaaminen vai ejakulointi

Anonyymi

Minua on vaivannut pitkää yksi asia. Luulin oppineeni ejakuloimaan, mutta joka puolella kerrotaan, että neste on kirkasta ja hajutonta tai miedon hajuista. Itsellä kuitenkin se on keltaista sekä siinä on virtsan vivahde. Onko niin, että kusen alleni, kun olen lähellä orgasmia?

13

2587

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirkas, hajuton neste ei kerro vielä mitään. Hyvin usein virtsa, varsinkin jos naisella on terveet elämäntavat, on käytännössä lähes väritöntä ja hajutonta. Vasta kun sitä on paljon, sen väri vivahtaa kellertävään mutta käytännössä esimerkiksi lakanoilta sitä väriä on mahdotonta erottaa.

      Naisen ejakulaatiossa nestettä ei tule valtavia määriä, vaan määrä on kuin iso lusikallinen. Kaikki jotka kertovat että ejakuloivat muka lasillisen tai vieläkin enemmän, virtsaavat. Siinä ei ole mitään väärää tai hävettävää, mutta sellaista määrää nestettä ei saa mahtumaan mihinkään muuhun kuin virtsarakkoon ja neste myös tulee roiskimalla vain virtsaputkesta.

      Naisen ejakulaatio on kierron mukaan yleensä vaaleaa, läpikuultavaa tai lähes läpinäkyvää mutta jopa täysin valkoista tai vaalean harmaata läpinäkymätöntä nestettä joka maistuu makealta ja sitä tulee vain noin ison lusikallisen verran. Siitä nimitys ejakulaatio tuleekin kun se muistuttaa niin paljon vastaavaa miehellä.

      Ilmiö on erittäin harvinainen. Se voi olla perinnöllistä. Virtsaorgasmin voi opetella käytännössä kaikki ja se on myös ihan hauska lisä seksielämään, mutta ellei väri tai haju kerro mitään, niin maistaminen viimeistään paljastaa onko kyse aidosta naisen ejakulaatiosta vai vain virtsaorgamista. Kokeile vaikka ottaa sitä vähän lasiin ja maista. Makea maku kyllä erottuu.

      • Anonyymi

        Hyvin kirjoitettu.

        Mutta silti naistenlehtien kirjoituksissa ja palstoilla esiintyy edelleen väitteitä, jossa lakanat läpikotaisin kastelevaa ejakulaatiota eli squirtaamista ei pidetä virtsaamisena vaan "skenen rauhasten" eritteenä.

        Kuitenkaan ihmisellä ei sellaisia rauhasia ole, jotka pystyisivät tuollaisia nestemääriä varastoimaan vaan ainoa paikka mistä alapäästä purkautuvien nesteitä voi varastoida on virtsarakko. Rauhaset voivat erittää vain pieniä määriä nesteitä.


      • Minun ejakulaatio on juurikin täysin valkoista mutta ehkä sitä kuitenkin monesti on vähän runsaammin kuin vain lusikallinen.
        Orgasmissa saatan myös tahtomattani virtsata joka on enimmäkseen hyvin noloa, enkä pidä sitä mitenkään positiivisena asiana.


      • Anonyymi
        Kreeta73 kirjoitti:

        Minun ejakulaatio on juurikin täysin valkoista mutta ehkä sitä kuitenkin monesti on vähän runsaammin kuin vain lusikallinen.
        Orgasmissa saatan myös tahtomattani virtsata joka on enimmäkseen hyvin noloa, enkä pidä sitä mitenkään positiivisena asiana.

        Ei siinä ole mitään noloa. Se on kaunista ja kiihottavaa :)
        M-52


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei siinä ole mitään noloa. Se on kaunista ja kiihottavaa :)
        M-52

        Ehkä toisista kaunista.
        Mutta kun niitä sotkuja sitten jälkikäteen siivoaa niin kyllä siinä nolottaa, en voi sille mitään.


      • Anonyymi
        Kreeta73 kirjoitti:

        Ehkä toisista kaunista.
        Mutta kun niitä sotkuja sitten jälkikäteen siivoaa niin kyllä siinä nolottaa, en voi sille mitään.

        Siivotaan, siivotaan... siivoaminen ja seksistä nauttiminen on 2 eri asiaa😀
        Ei sun pidä nolostua asioista jotka on luonnollisia...
        Sä olet kiinnostava? 🎅🎅🎅


    • Anonyymi

      Muistaakseni olen joskus lukenut tuosta "ejakuloinnista" jotain tutkimuksia ja niissä todistettiin, että naisten virtsarakko tyhjentyi aina tuon ejakulaation aikana. Sen luulis vastaavan sun kysymykseen.

      • Anonyymi

        Jos noin on niin pissa maistuu ihanan seksikkäällä.


    • Anonyymi

      Suomen ja Ruotsin paras treffisivusto! Tässä tytöt kirjoittavat itsestään ja haluavat tavata sinut. Haluatko harrastaa seksiä nyt?! - Haluan tavata tytön - http://xurl.es/w94c5 | - Haluan tavata miehen - homo - http://xurl.es/5qm25

    • Anonyymi

      Ihmisen anatomia ei ole itselleni kovin tuttu ja voin kertoa vain omasta kokemuksesta miehenä.
      Minulla on suhde naisen kanssa joka ejakuloi runsaasti seksimme aikana.
      Olemme usein 69:ssa jossa hän päällä ja minä alla. Sormeilen ja nuolen häntä ja kun hän tulee niin yritän juoda hänen nesteitään mahdollisimman paljon. Se kiihottaa minua todella paljon ja yleensä hän saa usemman orgasmin peräkkäin jolloin nestettä tulee runsaasti.
      En tiedä onko siinä virtsaa, muttei sen maku kuitenkaan sellaiselta vaikuta. Virtsaa en ainakaan tietoisesti juo ;) Eikä se ole keltaista.
      Ne määrät kuitenkin kastelevat minut ja sängyn vaikka yritän sitä suuhuni saadakin.
      M-52

      • Anonyymi

        Kaunista... tuollaisen miehen nainen tarvitsee alleen :):):)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunista... tuollaisen miehen nainen tarvitsee alleen :):):)

        Siihen ois mahdollisuus jos tutustutaan 😀
        M-52


    • Oppineesi ejakuloimaan?
      Sorry vaan, mutta ejakuloimista ei tarvitse opetella, jos se ylipäätään on fysiologisesti mahdollista. Naisilla on ainakin joillain jonkinlaiset pienet rauhaset g-pisteen lähellä..Ne alkavat täyttyä seksuaalisen stimulaation aikana ja erittävät jonkin verran kirkasta tai maitomaista nestettä tyhjentyessään. 99.9% porno sivuilla nähtävistä naisen ejakulaatioista on feikkiä ja kuseksimista.
      Monella naisella yhdyntä tuottaa pissatuksen tunteen ja joidenkin naisien on vaikea siinä rynkytyksen aikana pidättää, jolloin käy näitä lakanoiden kastelemisia...Sitä ei pidä kuitenkaan sekoittaa ejakuloimiseen, joka on kovasti eri asia.

      Jotkut naiset kostuvat aktissa tooodella paljon, eli niin paljon, että kokevat sen ongelmaksi asti kun eritteitä tulee ihan holvaamalla. Näissä syynä on yleensä allerginen reaktio, joka aktivoituu seksuaalisessa kontaktissa vaikkapa hankauksen myötä. Siihen voi kokeilla hoitona samoja tuotteita mitä käytetetään nenänkin allergiseen vuotamiseen. Käytännössä siinä on kyse samasta asiasta vaginassa kun siellä limakalvot vuotavat..

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3843
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      105
      3478
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      81
      3394
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3078
    5. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      54
      3042
    6. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2753
    7. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      103
      2573
    8. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      25
      2251
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      27
      2173
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1674
    Aihe