kirkossa sen oman opetuksen mukaan
Rooman piispan kirkollisen vallan määrittely
Herra asetti Simonin yksin kirkon kallioksi ja avaintenhaltijaksi(vrt. Matt 16:18-19) sekä teki hänestä koko laumansa paimenen (vrt. Joh 21:15 jne.). Siksi Rooman paavilla on täysi ja
ylin kirkollinen valta.
Hänellä on täysi valta: Paavi voi ratkaista minkä tahansa Kirkon toimivaltaan kuuluvan asian. Tämän vallan kohteina ovat siis usko ja tavat, mutta myös Kirkon hallinto ja kirkkokuri.
Hänellä on ylin valta: hänenvaltansa ei ylitä ainoastaan kunkin yksittäisen piispan
valtaa, vaan myös kaikki piispat yhdessä. Siksi kirkolliskokouskaan ei ole paavin yläpuolella.
Vatikaanin II kirkolliskokous julistaa:"Apostoli Pietari ja muut apostolit muodostavat yhdessä
apostolikollegion. Tällä kollegiolla, piispojen kokouksella, on valtaa vain yhteydessä Rooman piispan, Pietarin seuraajan kanssa. Piispojen yhdessä päänsä, Rooman piispan, kanssa tekemät
päätökset, eikä milloinkaan ilman tätä päätä,
ovat myös korkeimman ja täydellisen kirkollisen vallan osoituksia. Tätä valtaa he eivät kuitenkaan voi käyttää ilman Rooman ylipaimenta
(…) Ekumeeninen kirkolliskokous on pätevä vain silloin, kun sen on vahvistanut tai vähintään hyväksynyt sellaiseksi Pietarin seuraaja."
(Lumen Gentium 22).
Ei uskovien joukko, ei apostolinen kirkolliskokous, vaan Pietari yksin vastasi
Jeesukselle: Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.
Kun apostolit hetkeä aikaisemmin toistelivat Jeesusta seuranneen väkijoukon käsityksiä,
he toistivat pelkkää harhaoppia. Pietari ei muodostanut uskomme perusdogmia kollektiivisen neuvottelun jälkeen, vaan taivaallisen Isän välittömällä avulla (kuten Jeesus Kristus
itse todistaa); ja hänen sanansa määritti kristittyjen uskon omalla voimallaan, ei
toisten yksimielisyyden kautta.
Mitä katolisen kirkon hallinnossa lopulta jää yksittäisten jäsenten päätettäväksi - tai riideltäväksi. Mikäli noudatetaan ja uskotaan kirkon opetukseen tällaisia aiheita ei ole.
Turust
Rooman piispan kirkollisen vallan määrittely
Herra asetti Simonin yksin kirkon kallioksi ja avaintenhaltijaksi(vrt. Matt 16:18-19) sekä teki hänestä koko laumansa paimenen (vrt. Joh 21:15 jne.). Siksi Rooman paavilla on täysi ja
ylin kirkollinen valta.
Hänellä on täysi valta: Paavi voi ratkaista minkä tahansa Kirkon toimivaltaan kuuluvan asian. Tämän vallan kohteina ovat siis usko ja tavat, mutta myös Kirkon hallinto ja kirkkokuri.
Hänellä on ylin valta: hänenvaltansa ei ylitä ainoastaan kunkin yksittäisen piispan
valtaa, vaan myös kaikki piispat yhdessä. Siksi kirkolliskokouskaan ei ole paavin yläpuolella.
Vatikaanin II kirkolliskokous julistaa:"Apostoli Pietari ja muut apostolit muodostavat yhdessä
apostolikollegion. Tällä kollegiolla, piispojen kokouksella, on valtaa vain yhteydessä Rooman piispan, Pietarin seuraajan kanssa. Piispojen yhdessä päänsä, Rooman piispan, kanssa tekemät
päätökset, eikä milloinkaan ilman tätä päätä,
ovat myös korkeimman ja täydellisen kirkollisen vallan osoituksia. Tätä valtaa he eivät kuitenkaan voi käyttää ilman Rooman ylipaimenta
(…) Ekumeeninen kirkolliskokous on pätevä vain silloin, kun sen on vahvistanut tai vähintään hyväksynyt sellaiseksi Pietarin seuraaja."
(Lumen Gentium 22).
Ei uskovien joukko, ei apostolinen kirkolliskokous, vaan Pietari yksin vastasi
Jeesukselle: Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.
Kun apostolit hetkeä aikaisemmin toistelivat Jeesusta seuranneen väkijoukon käsityksiä,
he toistivat pelkkää harhaoppia. Pietari ei muodostanut uskomme perusdogmia kollektiivisen neuvottelun jälkeen, vaan taivaallisen Isän välittömällä avulla (kuten Jeesus Kristus
itse todistaa); ja hänen sanansa määritti kristittyjen uskon omalla voimallaan, ei
toisten yksimielisyyden kautta.
Mitä katolisen kirkon hallinnossa lopulta jää yksittäisten jäsenten päätettäväksi - tai riideltäväksi. Mikäli noudatetaan ja uskotaan kirkon opetukseen tällaisia aiheita ei ole.
Turust
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nil sine numine... vai?
Nain ideaalitilanteessa. Kuitenkin kaikki ihmiset eivat ole teologisesti yhta hyvin koulutettuja kuten turkulaiset luterilaiset - jos he olisivat yhta tarkkasilmaisia, ei kaikenmaailman ongelmia syntyisi? Vai syntyisiko?
Olet ylla esittanyt kuvan siita milta nayttaa uskonopillinen selitys Kirkon hierarkisuudelle. Uskomme on, etta Jumala itse on asettanut hierarkisen jarjestyksen, silla apostolit olivat Kirkon prinsseja, joiden paana toimi Pietari ja joita avustivat presbyteerit ja diakonit. ALkukirkon dokumenttien puutteessa meidan on hyvaksyttava, etta alusta alkaen eivat kaikki jaottelut ole olleet selkeita, vaan kehityksen tulos - mutta ensimmaisen sysayksen ja paatantavallan on Kirkolle antanut itse Jumalan Poika.
Nyt on kuitenkin niin etta Kirkkoa hallitaan eri tavoin. Hengellisessa jarjestyksessa piispa on hiippakunnan keskeisin henkilo, joka edustaa Kristusta ja jonke ymparille paikalliskirkko keraantyy viettamaan uskomme pyhia salaisuuksia. Han toimii autonomisena yksikkona, joka on toki jumalallisen ja kanonisen lain alainen, mutta periaatteessa Uskon sisalla toimien vapaa hoitamaan hiippakuntaansa ilman ulkopuolista painostusta. Hanen keskeisyytensa tulee ilmi siita, etta kaikki papit toimivat ainoastaan piispan luvalla, heidan voimansa julistaa synnit anteeksi, valittaa vahvistuksen sakramentti ja toimia Kirkon edustajana muissa sakramentaalisissa tilaisuuksia juontuu juuri piispan kaskyyn.
Piispa on myos kanonisen lain keskeisin henkilo paikalliskirkolle. Tama kanonien laki on saadoskokoelma joka maarittaa kuinka Kirkon elamaa tulisi harjoittaa jotta kaikkia kohdellaan heidan kanonisen asemansa mukaisesti. Se siis auttaa hoitamaan jokapaivaisia tehtavia tehden muodollisuudet yhtenaisiksi ja sujuviksi uskonopin kanssa.
Kanoninen laki lapikavi syvan mullistuksen vuonna 1919 jolloin koko Kirkon kanoninen lainsaadanto kodifioitiin. Tama tapahtui, jottei hajallaan olevat kaanonit (yleismaailmalliset, vanhat paikalliset, paavilliset ja kongregaatioiden luomat ja piispallisten kuurioiden saadokset) tuottaisi niin paljon paanvaivaa tilanteissa jotka ovat pastoraalisesti herkkaluontoisia - samalla saatiin myos kanonisen lain asiantuntijoiden maaraa laskemaa (vahemman lakimiehia on aina parempi, eiko niin?). Sita ennen – kuten kaikissa common law-systeemeissa, ennakkotapausten perusteella muodostettiin yleisia lainhoitoon liittyvia mielipiteita, joita noudattaen useimmat paatokset voitiin luoda jatkuvuudessa tradition kanssa.
Yksikaan kodifioitu jarjestelma ei ole taydellinen - se on aina kehityksesta jaljessa, silla kukaan ei voi kodifioida jokaista mahdollista ongelma-tilannetta. Kirkon paatos kodifioida tuotti sille uudenlaisia ongelmia, mutta hyvinkoulutetut kanonistit (se on, kanonisen lain erikoistuntijat) kayttavat apunaan kanonisen tasapaisyydeen ja uskonopillisen herkkyyden (!) paasaantoja. Naiden periaatteiden kayttamisessa voi esiinnousta tilanteita jotka naennaisesti voivat aikaansaada ongelmia – siis vaikka laki onkin kodifioitu, poikkeuksellisia tapauksia aina vain loytyy. Yleensa tapaukset tulisi hoitaa yleissaannon mukaan ja aina ei ole olemassa legitimiteetteja poikkeuksia – vaikkakin joskin piispat, tai heidan nimittamansa kanonistit, ovatkin asioista erimielta. Jokaisella on loppujen lopuksi oikeus kaantya Rooman puoleen jos tuntee olevansa kanonisesti vaarinkohdeltu .