Suomalaisuuden juuria, vai väkivaltaista maahanmuuttoa - voitaisiin kysäistä - hiukan kornisti ja mahdollisesti kieli poskessa.
Suomi on tänään idän ja lännen vedenjakajalla. Meidän arvellaan vahvasti tulleen niin idästä kuin lännestä - ehkä vaikutteita idästä on enemmän? Geenivertailut ovat kertoneet, että merkkejä löytyy aina nykyisen eteläisen Kiinan alueelle asti kuin yllättäen Väli-Amerikassa olleiden/ olevien ja vaikuttaneiden/ vaikuttavien "alkuperäintiaanien" kanssa.
Niin tai näin, mutta jostain me olemme. Suomi jakaantuu monella tavalla kahtia, "köyhempään" itään ja "vauraasti terveempään" länteen. Tässäkin lopulta 'niin tai näin', mutta olemme kuin erillinen saareke länsi-eurooppalaisessa vertailussa. Kielemmekin on idästä - vaikutteita kuitenkin saaden niin lännestä kuin etelästä. Sukulaisiamme on kaukana idässä.
Suomi on kuitenkin omansa ja ihmissyöntiä on tapahtunut kaikkialla, kunhan mennään riittävän kauaksi historiassa. Olemme tänään monessakin kohdin aivan omamme - esimerkiksi reviiripuolustajina sekä puolueettomuuteen pyrkijöinä - ainakin sotilaallisesti liittoutumattomina. Emme halua lännen sotilaskoneeseen Natoon - ymmärrämme itävaikutteemme ja maantieteellisen asemamme. Osaamme elää niin idän kuin lännen kanssa.
Ehkä Vantaalta löytyy vielä jotain vieläkin kiinnostavampaa?
...
~ https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000006137440.html -
"Nuotiosta löytyi ihmisen varvas ja pääkallo, luut johdattivat arkeologit kannibalismin jäljille Vantaalla" -HS-otsikko
.
...
4472
Kannibaaleja kaukaisissa "suomalaisissa"?
8
128
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo kannibalismi oli vain yksi teoria. Niitä luita on voinut järsiä myös eläimet.
Tuossa jutussa mainitaan myös:
"Saksassa on uusia tutkimuksia, joista on paljastunut kivikautisen tappeluiden jälkiä. Uusi ryhmä on usein tappanut koko edellisen ryhmän.”
Näinhän se menee ja on aina mennyt. Nyt vain tyhmät päättäjät päästävät vieraat tänne ja toivoittavat vielä tervetulleeksi. - Anonyymi
Ne on olleet ruotsalaisia, ruotsalaisethan asettuivat asumattomille Suomen rannikkoseuduille, joten eivät ole voineet olla suomalaisia.
- Anonyymi
Viipuri ei ollut asumatonta sen enempää kuin muukaan eteläinen ja itäinen historiallisen Suomen rannikko.
- Anonyymi
HEH! Eiköhän ole parempi jotta sinä jätät ne 'geenivertailut' suosiolla muille. Venäjällä oli muuten kannibalismia vielä 1947.
- Anonyymi
Kannibalismia on nykyäänkin monissa maissa, liittyy yleensä uskonnollisiin rituaaleihin.
Onhan Suomessakin ollut tapauksia.
- Anonyymi
Minun tietääkseni Etelä-Karjalan BKT on maan neljänneksi suurin ja Kotkassa on Suomen suurin elintärkeä satama. Ilmeisesti tämä on siis jollain logiikalla 'köyhää sairasta itää'.
- Anonyymi
Suomi on ainakin äitilinjojen perusteella alkuperäisiin eurooppalaisiin kuuluva porukka yhdessä baskien kanssa. Poromiehethän ovat hekin pitkälti samaa sakkia, vaikka kaivelemalla pieniä eroja yrittävät todistaa puhtauttaan. Köyhässä Venäjällä ei taatusti jaella miljoonien edestä koltille petovahinkojen korvauksia poron jäätyä Igorin rekan alle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412732Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 541302
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031072- 471065
