- Olen vasta jälkeenpäin kuullut, että Juhan sukulaisia on mahdollisesti yrityksessä mukana.
Vain kuusi minuuttia ennen tarjouskilpailun loppua Speys Oy jätti voittavan tarjouksen..
Kilpailutuksen voitti vasta edellisvuonna perustettu Speys Oy, jolla ei ollut mitään näyttöjä vanhusten tai vammaisten kuljetuspalveluiden järjestämisestä.
Taustat salataan
Speys Oy:n toimitusjohtaja ja yksi omistajista on kirkkonummelainen Jouko Sipilä.
Pian perustamisen jälkeen keväällä 2016 puolet yhtiön osakkeista on myyty Jouko Sipilälle.
Ahola Transportin vähemmistöosuus on yksi kolmesta suorasta omistuksesta, joista Jouko Sipilän veljen, pääministeri Juha Sipilän (kesk) lapsilleen jättämä sijoitusyhtiö Fortel Invest on pitänyt kiinni näihin aikoihin saakka.
Ahola Transportin toimitusjohtaja ja pääomistaja Hans Ahola on ollut Juha Sipilän voimakas tukija Kokkolan seudulla.
Niin Hietaniemi, Laitila, Aholat kuin Juha Sipilä ja osa Soiten johtajistoa tunnetaan myös uskonnollisista piireistä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201709252200415257
Linkistä loput. Onhan tuota huhuttu pitkään, että Sipilä hoiti lestakavereilleen ja sukulaisilleen osuudet taksibisneksestä, mutta tuossa jotain lihaa luiden päälle. Kyllä se on vain näköjään niin, että valtaan halutaan vain siksi, että saadaan rohmuttua lisää rahaa ja sitä kautta lisää valtaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.