Veroparatiisiterroristit rahastavat kymmeniä miljoonia viikossa

https://yle.fi/uutiset/3-8075539

Nuo vähätellyt summat, ovat jo moninkertaistuneet, kun Terrafame-rikos, on hyväksytty Suomen YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ.

Ei ole enää, mitään todellista, perustuslaillista oikeusvaltiota, demokratiaa ja kansalaisten mahdollisuuksia, vaikuttaa äänestämällä, itseään ja luontoa koskeviin asioihin Suomessa.

Isot talous- ja luontorikolliset, joita voi hyvällä syyllä ja perustellusti, kutsua VEROPARATIISITERRORISTEIKSI, ovat ostaneet Suomen, eduskuntineen, armeijan, poliisin, supon, yritykset jne yksityiskäyttöönsä.

Suomen kansalaisilta, on viety kaikki oikeudet. Valtakunnanoikeus käyttöön ja eduskunta ministeriöineen, on julistettava toimenpidekieltoon.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Edes köyhyysongelmaa, eivät kykene hoitamaan.

Köyhyyseläkkeiden verottaminenkin, on rikollista, ei ole perustuslain mukaista, verottaa taloudellisen väkivallan kohteeksi pakotettuja.

1000€/kk MINIMIELÄKE luvattiin, sekin olisi vielä köyhyysrajan alla, sitäkään eivät saa aikaiseksi.

Ei ole mikään demokratia, saati oikeusvaltio Suomi enää.

Isojen talous- ja luontorikollisten valta, on mennyt kaiken edelle. Pahempaa on vielä tulossa, joten varautukaa kansalaiset. Ahneille ei mikään riitä.

Äänestä

mikä reikä tarkkailussa kun kela pulittaa satojatuhansia euroja yhdelle ihmiselle.

annaetaan pumpata verorahoja ja varmaan nämä rohmut ei ole suomalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-8075539

Nuo vähätellyt summat, ovat jo moninkertaistuneet, kun Terrafame-rikos, on hyväksytty Suomen YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ.

Ei ole enää, mitään todellista, perustuslaillista oikeusvaltiota, demokratiaa ja kansalaisten mahdollisuuksia, vaikuttaa äänestämällä, itseään ja luontoa koskeviin asioihin Suomessa.

Isot talous- ja luontorikolliset, joita voi hyvällä syyllä ja perustellusti, kutsua VEROPARATIISITERRORISTEIKSI, ovat ostaneet Suomen, eduskuntineen, armeijan, poliisin, supon, yritykset jne yksityiskäyttöönsä.

Suomen kansalaisilta, on viety kaikki oikeudet. Valtakunnanoikeus käyttöön ja eduskunta ministeriöineen, on julistettava toimenpidekieltoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu