Tuntuu olevan matkahuollon pakettipalvelut hidastuneet paljon. Eli missä ajassa paketti on vastaanottajan päässä.
Tässä lähiaikoina pari paketti lähettänyt ja yksi on edelleen matkalla 4 arkipäivää / vuorokautta mennyt
Ilmeisesti osa linja-autoista ei kuljeta enää paketteja
Matkahuolto pakettipalvelut hidastunut 2019
3
818
Vastaukset
- Anonyymi
Juu ei kuljeta kaikki, ja linja-autojen kilpailutus ja markkinatilanne vähentää vuoroja. Myös henkilökunnan kiireet ovat lisääntyneet; ennen kun vei paketin klo 17 mennessä ehti lähteä hyvin, sitten alkoi olla että 16:30 ei meinannut riittää, ja nyt pitää viedä iltapäivällä klo 15-16 jos aikoo varmasti saada lähtemään. Vissiin vähemmän henkilökuntaa käsittelemässä lähtöpaikoissa.
- Anonyymi
Matkahuollon pakettipalvelu on ikävä kyllä heikentynyt kovasti vuoden aikana. Juuri tuo henkilökuntaa vähennetty ja käsittelyajat pitenevät. Postilakon aikaan hinnat nousivat huimasti. Lisäksi ottivat käyttöön tilavuushinnoittelun, jolloin jos ei lähetä kirjoja tai rautanauloja, paketin hinta nousee kovasti. Netissä kuluttaja saa lähettää 5,90 eurolla kun sopimusasiakkaalle maksaa halvimmillaan 7,90 euroa, itse myyn pienelektroniikkaa niin paketit menee usein tilavuushinnan mukaan helposti 10-12 euroa. Maksamalla heti netissä kuluttaja-asiakkaana saisin lähetettyä 5,90 eurolla.
Nyt kun on koronakriisi ja kaikki muut helpottavat yrityksien toimintaa, Matkahuolto "uudistaa" palveluitaan kesken kaiken. Itse juuri lopetin sopimusasiakkuuden, mutta yleinen tiedotuskirje on saatavilla. Tässä se luettavissa. Kyseessä on siis ihan julkinen teksti. Ensimmäisessä kappaleessa todetaan että muutokset olisivat positiivisia, mutta kaikki muutokset heikentävät palvelua, lyhentävät säilytysaikoja ja/tai muuttavat hintoja kalliimmaksi. En yhtään harmittele, että sanoin irti sopimusasiakkuuden.
Hurjimmalta näyttää muutosmaksu 13,90 euroa alv, joka peritään esimerkiksi jos vastaanottajan nimi pitää muuttaa (korjata).
"Hyvä asiakkaamme
Uudistamme pakettipalveluitamme 1. kesäkuuta 2020. Uudistus on osa viime vuonna aloitettua laajaa palveluidemme ja verkostomme kehitystyötä, jonka tavoitteena on tarjota entistä digitaalisemmat, joustavammat, nopeammat ja selkeämmät palvelut ja niiden myötä parempi asiakaskokemus sinulle ja asiakkaillesi.
MUUTOKSET OLEMASSA OLEVIIN PALVELUIHIN JA HINTOIHIN
Pakettikohtainen enimmäispaino on jatkossa 35 kg.
Tätä painavammat paketit tulee lähettää jatkossa rahtina tai tarvittaessa tehdä lähetyksestä monipakettilähetys, jossa yksittäisen paketin paino ei ylitä 35 kilon rajaa. Muutoksen avulla tehostamme painavien pakettien käsittelyä ja varmistamme pakettipisteidemme asiakaspalvelijoiden sekä kuljettajiemme työturvallisuuden.
Kaikkien pakettien säilytysaika on jatkossa 7 vuorokautta.
Muutoksella varmistamme, että kaikille paketeille on tilaa noutopisteissä myös vilkkaimpina sesonkiaikoina. Jatkossa lähettäjät ja vastaanottajat voivat tarvitessaan pidentää säilytysaikaa lisämaksusta lähetyskohtaisesti.
Monipakettilähetysten toimintamallia selkiytetään:
Kaikkien samaan monipakettilähetykseen kuuluvien pakettien tulee lähteä samasta osoitteesta ja niiden toimitusosoitteena tulee olla sama osoite. Useammasta eri varastosta lähetettävät lähetykset tulee lähettää eri lähetyksinä.
Bussiennakon käyttö on vähentynyt merkittävästi uusien maksutapojen yleistyessä. Tästä huolimatta säilytämme Bussiennakko-palvelun edelleen, mutta jatkossa sen voi liittää vain lähetyksiin, jotka sisältävät yhden paketin.
Tuotelaji tai noutopiste korjataan tarvittaessa kuljetusprosessin aikana:
Jos paketin paino tai ulkomitat ylittävät valitun tuotelajin maksimimitat, päivitämme tuotelajin vastaamaan paketin todellisia mittoja. Toimitus- ja laskutusperusteena käytetään tällöin päivitetyn tuotelajin mukaisia tietoja. Esimerkiksi yli 30 kg painava Lähellä-pakettina lähetetty lähetys vaihdetaan Bussipaketiksi ja ohjataan noudettavaksi Matkahuollon asemalta tai asiamiespisteestä.
Jos monipakettilähetys on lähetetty automaattiin, tai jos automaattiin lähetetyssä lähetyksessä on Bussiennakko-lisäpalvelu, ohjataan lähetys automaattisesti lähimpään Matkahuollon palvelupisteeseen.
Jos lähetys on lähetetty Matkahuollon pakettipisteeseen ja siihen on lisätty VAK -lisäpalvelu tai vastaanottaja maksaa –maksuehto (kun vastaanottaja on käteisasiakas), ohjataan lähetys automaattisesti Matkahuollon omaan palvelupisteeseen tai asiamiespisteeseen.
Muutoksia vaarallisten aineiden kuljetuksiin (VAK):
VAK-lähetysten sisältö ja vaaditut tiedot, kuten määrä, sisältö ja sitä kuvaavat VAK-merkinnät, tulee aina ilmoittaa jo EDI-sanomassa. MPaketti-järjestelmään lisätään kentät tietoja varten 1.6. mennessä.
Polkupyörät hinnoitellaan jatkossa muiden lähetysten tavoin. Polkupyörälähetysten hinnoitteluperusteena on joko punnittu tai tilavuuspaino riippuen siitä kumpi on suurempi. Sopimusasiakkaiden erillisestä polkupyörähinnoittelusta luovutaan. Muutoksella halutaan selkiyttää erilaisten polkupyörälähetysten hinnoittelua.
Muutosmaksu on jatkossa 13,90 € alv./muutos.
Matkahuolto perii maksun jo lähetettyyn lähetykseen lähettäjän pyynnöstä tehtävistä muutoksista. Muutosmaksu koskee seuraavia tapauksia:
Vastaanottajan nimen ja/tai osoitteen muutos
Bussiennakkomäärän muutos
Lähettäjän tilinumeron muutos
Lähetyksen palauttaminen takaisin lähettäjälle
Kotiinkuljetustilaus noutopisteestä noudettavalle lähetykselle
Pakettien säilytysajan pidentäminen
Pienlaskutuslisä on jatkossa 9,90 € alv./lasku ja se veloitetaan,
kun laskun arvonlisäveroton loppusumma on alle 100 euroa."
- Anonyymi
Harmittaa Mh:n asiamiesten osaamattomuus ja se, että paketteja käsitellään silloin kun muilta kiireiltä ehditään. Eli paketin saapumisesta ilmoitetaan "ajan kanssa", viive voi olla jopa vuorokausi ellei asiakas ole itse tarkkana ja mene kyselemään josko toimituksen voisi vaikka saada. Paketin kulkuahan voi seurata netissä ja yleensä suurin pysähtyminen tapahtuu päätepisteessä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222371- 522267
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062260- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381522- 301456
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt361412- 951171
- 281160
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201136