Essayahan "kannustinraha" ehdotus Ö-mappiin.

Viime vaalikaudella Essayah ehdotti Suomen lisääntymisheikennykseen jotakin kannustinrahaa, jolla saataisi hänen mukaansa lisääntymistä nostettua Suomessa. Essayah ei ottanut huomioon sitä ettei lapsettomuus ole kaikille valintakysymys, joten tällainen kannustinraha olisi hyvin epätasa-arvoinen niitä ihmsiä kohtaan, jotka eivät voi saada millään tavoin omaa lasta (ainakaan sillä tavalla joka kristillisten mukaan on se ainoa keino saada niitä lapsia). Mitä näille perheille voitaisi antaa? Sama kannustinraha lapsen hankinnan yrittämisestä? Olisi Essayah voinut vaikka jutella puoluetovereidensa eli niiden "hassujen lääkäreiden" Tanuksen ja Räsäsen kanssa asiasta vai onko näillä kummallakin lääkärin koulutuksen saaneella tähänkin jokin "uskonto edellä" -mielipide. Onko se myöskin käsitettävissä niin että lapsettomuus on kristillisten mukaan jokin sellainen asia josta pitää sanoa että "se on jumalan tahto"!? Eipä se ainakaan paljon lohduta niitä lapsettomia pariskuntia kun noin heille sanotaan (vihastuttaa heitä enemmänkin), kun kristillisissä piireissä moinen uskonhörhöilystä sanotaann että sellainen toisi asiaan kuin asiaan lohtua.
Lapsettomuutta esiintyy myöskin kristillisissä perheissä, mutta ehkä heitä on lohduttanut se että heille sanotaan "se on jumalan tahto".

Ei ole todellakaan ihme, että kristillisdemokraattien kannatus on 4-5% vaaleista toiseen.
Se voisi nousta, jos kristillisdemokraatit tekisivät aloitteen Suomen sekulaarisuudesta, kuten Norjassa teki heidän konservatiivinen puolue 2010 (?) ja tekisi aloitteen eutanasiasta.
1282
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Tanuksen ja Räsäsen kanssa asiasta vai onko näillä kummallakin lääkärin koulutuksen saaneella tähänkin jokin "uskonto edellä" -mielipide. "

Luukkanen-Kilde vielä mukaan, niin olemme luoneet maallisen tehotrion.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viime vaalikaudella Essayah ehdotti Suomen lisääntymisheikennykseen jotakin kannustinrahaa, jolla saataisi hänen mukaansa lisääntymistä nostettua Suomessa. Essayah ei ottanut huomioon sitä ettei lapsettomuus ole kaikille valintakysymys, joten tällainen kannustinraha olisi hyvin epätasa-arvoinen niitä ihmsiä kohtaan, jotka eivät voi saada millään tavoin omaa lasta (ainakaan sillä tavalla joka kristillisten mukaan on se ainoa keino saada niitä lapsia). Mitä näille perheille voitaisi antaa? Sama kannustinraha lapsen hankinnan yrittämisestä? Olisi Essayah voinut vaikka jutella puoluetovereidensa eli niiden "hassujen lääkäreiden" Tanuksen ja Räsäsen kanssa asiasta vai onko näillä kummallakin lääkärin koulutuksen saaneella tähänkin jokin "uskonto edellä" -mielipide. Onko se myöskin käsitettävissä niin että lapsettomuus on kristillisten mukaan jokin sellainen asia josta pitää sanoa että "se on jumalan tahto"!? Eipä se ainakaan paljon lohduta niitä lapsettomia pariskuntia kun noin heille sanotaan (vihastuttaa heitä enemmänkin), kun kristillisissä piireissä moinen uskonhörhöilystä sanotaann että sellainen toisi asiaan kuin asiaan lohtua.
Lapsettomuutta esiintyy myöskin kristillisissä perheissä, mutta ehkä heitä on lohduttanut se että heille sanotaan "se on jumalan tahto".

Ei ole todellakaan ihme, että kristillisdemokraattien kannatus on 4-5% vaaleista toiseen.
Se voisi nousta, jos kristillisdemokraatit tekisivät aloitteen Suomen sekulaarisuudesta, kuten Norjassa teki heidän konservatiivinen puolue 2010 (?) ja tekisi aloitteen eutanasiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu