Maailmanlopun EGW-adventismi

Anonyymi

ADVENTISMI PERUSTUU Ellen Whiteen, MAILMANLOPPUUN JA SAPATTIIN (SDA)

Sapatti ja uskonto kietoutuivat yhteen myös Whiten elämässä. Hän kuului nuorena saarnaaja William Millerin (1782–1849) liikkeeseen, jonka jäsenet uskoivat maailmanlopun koittavan joko vuonna 1843 tai 1844.

Lopun aikojen odotus säilyi Adventtikirkossa, jota White oli perustamassa Millerin liikkeen entisistä jäsenistä vuonna 1863.

27 kommenttia

Äänestä

Vastaukset

  • Adventistipastoreiden on pakko uskoa E. Whiteen muuten leipäpappeus loppuu.
    Työpaikallani oli adventisti jonka tunsin yli kymmenen vuotta.
    Hän ei sanonut kertaakaan uskovansa Jeesukseen.

  • Joh.12:44 Mutta Jeesus huusi ja sanoi: Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt. 45. Ja joka näkee minut, näkee hänet joka on minut lähettänyt. Joh.14:9

  • Mitenkä korkealla Taivas sijaitsee?
    Kysymys on aiheellinen. Tiedämme , ettei se voi olla ilmakehän ulkopuolella. Tyhjiössä ylistys ei raikaa. Taivaan sopii olettaa olevan tarkasti nykyisen Israelin yllä, tarkkaan valtakunnan rajaa seuraten.
    Hyvällä syyyllä pitää esittää myös olettamus, että nykyisin siellä on rauhatonta. Suihkukoneet pyyhältävät tämän tästä Taivaan tavarat ja paperit sekaisin. Taivaalliset panssaridivisioonatkin ovat voimattomia vanhentuneen aseistuksen vuoksi. Lingolla, tapparalla tai hilparalla ei paljoa vahinkoa saa aikaan. Jumalan sopii olettaa olevan myös nuuka, uusiin kotkotuksiin Taivaassa ei ole ollut tarvetta tuhansiin vuosiin.
    Ja heille, jotka Taivaaseen joutuvat, ei ole edelleenkään tarjona muuta ohjelmaa kuin ikuista Herran ylistämistä. Satunnainen kävijä voisi luulla joutuneensa Pohjois-Koreaan.
    Riittääkö tällanen toiminta houkuttimeksi nykyihmiselle, siinä meillä on kysymys.

    • Taivas on tuonpuoleisessa ja sinä puhut tämänpuoleisessa.
      Siinä se ero on.

  • Aloitus on taas yksi typerä provo.

  • Toivottavasti maailma loppuu pian. Ei tätä paskaa ihmiskuntaa kukaan enää kestä.

    • Siihen menee muutama miljardi vuotta vielä. Jos ihminen hävittää itsensä niin ei maailma siihen lopu. Evoluutiolla on taas miljoonia ja miljardeja vuosia aikaa tuottaa uusia elämänmuotoja. Ehkäpä ihminen vol 2. saattaa tupsahtaa tänne jonkin mutaatiosarjan seurauksena.

      Ainoa asia mikä on varma, niin yksikään tuhansista jumalista ei tule tänne maailmanmenoa lopettamaan.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Siihen menee muutama miljardi vuotta vielä. Jos ihminen hävittää itsensä niin ei maailma siihen lopu. Evoluutiolla on taas miljoonia ja miljardeja vuosia aikaa tuottaa uusia elämänmuotoja. Ehkäpä ihminen vol 2. saattaa tupsahtaa tänne jonkin mutaatiosarjan seurauksena.

      Ainoa asia mikä on varma, niin yksikään tuhansista jumalista ei tule tänne maailmanmenoa lopettamaan.

      Kenenkään ei tarvitse odottaa maailmanloppua miljardeja vuosia.

      Henkilökohtainen maailmanloppu on odotettavissa jo seuraavan sadan vuoden aikana.

      Sen verran varmaankin jaksaa kituuttaa tätä epätäydelliseksi moitittua olemista.

    • v.aari kirjoitti:

      Kenenkään ei tarvitse odottaa maailmanloppua miljardeja vuosia.

      Henkilökohtainen maailmanloppu on odotettavissa jo seuraavan sadan vuoden aikana.

      Sen verran varmaankin jaksaa kituuttaa tätä epätäydelliseksi moitittua olemista.

      Henkilökohtainen maailmanloppu on odotettavissa jo seuraavan sadan vuoden aikana.

      Pitkäänhän aiot potkia kiviä.

      Tuskin se ihmisen ikä niin pitkä on.

      Maailmanloppuuni on aikaa erittäin vähän.

      Sisarellani se oli niin lyhyt, ettei kerinnyt syntyäkään, kun lääkärit ottivat palasina hänet äitini kohdusta, se maailmanloppu tuli siinä

    • Anonyymi kirjoitti:

      Henkilökohtainen maailmanloppu on odotettavissa jo seuraavan sadan vuoden aikana.

      Pitkäänhän aiot potkia kiviä.

      Tuskin se ihmisen ikä niin pitkä on.

      Maailmanloppuuni on aikaa erittäin vähän.

      Sisarellani se oli niin lyhyt, ettei kerinnyt syntyäkään, kun lääkärit ottivat palasina hänet äitini kohdusta, se maailmanloppu tuli siinä

      Laitoin sen sata vuotta ihan vain pelatakseni varman päälle.

      Ties mitä tässä vielä lääketiede keksii.

      Ainakin minulla arvioisin olevan alle sata vuotta jäljellä. Muista on tietysti vaikeampi sanoa.

      Olennaista on se, että jos on jotakin ajan tuolla puolen, se on syvällisesti erilaista olemista. Taitaa loppua kuvittelukyky kesken niin uskovalta kuin ateistiltakin. Ja sitten jos onnistuu sen kuvittelemaan, on kovin epätodennäköistä, että asiaa pystyisi mitenkään sanallisesti välittämään toisille.

      Tämä muuten onkin ytimessä sen puoleen, miten naurettavaa on kinastella ja esittää paremmin tietävää kuoleman takaisista asioista.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Siihen menee muutama miljardi vuotta vielä. Jos ihminen hävittää itsensä niin ei maailma siihen lopu. Evoluutiolla on taas miljoonia ja miljardeja vuosia aikaa tuottaa uusia elämänmuotoja. Ehkäpä ihminen vol 2. saattaa tupsahtaa tänne jonkin mutaatiosarjan seurauksena.

      Ainoa asia mikä on varma, niin yksikään tuhansista jumalista ei tule tänne maailmanmenoa lopettamaan.

      Jeesus tulee. Piste.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jeesus tulee. Piste.

      Jeesus tulee yhtä varmasti kuin Zeus, Odin, Eros tai Buddha jne. Se on varmaa. Muu ei ole.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jeesus tulee yhtä varmasti kuin Zeus, Odin, Eros tai Buddha jne. Se on varmaa. Muu ei ole.

      Olet sokea. Jeesus tulee absoluuttisen varmasti. Piste.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Olet sokea. Jeesus tulee absoluuttisen varmasti. Piste.

      Ja sinä olet hölmö. Pidät satuja totena. Mutta sinulle taidetaan maksaa siitä, koska ei se oikein muuten ole enää mahdollista että sadut uppoavat.

  • Epäilemättä Karitsa avasi jonkin sinetin vuoden 1844 tienoilla ja tähdet tippuivat taivaalta? Aivan samoin kun 2012 kuuluu ilmakehästä torvien ääniä ja nähtiin Egyptissä hallava hevonen - Ilmestyksen neljäs ratsu.
    Profeetta Danielin kirjassa aikaa 1470-1960 kutsutaan LOPUN AJAKSI ja 1960-2043 LOPUN HETKEKSI (Sovelias hetki, Proper Moment jne.).
    Kyllä merkit ja sana ovat yhtäpitäviä sen suhteen, että ASIAINJÄRJESTELMÄN PÄÄTTYMINEN ON TULLUT TAI TULOSSA. Suomenkielinen raamatun käännös puhuu ehkä käyttäen sanaa MAAILMANLOPPU, mutta parempi käännös olisi epäilemättä AIKAKAUSIEN LOPPU tai ASIAINJÄRJESTELMÄN LOPPU.

    Miksi muuten YDINASEET Ja YDINVOIMA, jotka saattavat johtaa maailmanloppuun keksittiin juuri vähän aikaa sitten. Fatiman ilmestyksen mukaan Jumala on saattanut estää ainakin KAKSI maailmanlaajuista ydinsotaa enkelien avulla.
    Vuonna 1844 tai myöhemmin saarnattiin temppelin puhdistamisen tärkeyttä ennen maailmanloppua ja niin syntyi VIKTORIANISMI puhdistusintoineen JA IMPERIALISMI eli alettiin viemään evankeliumia Afrikkaan ja Aasiaan asti.
    Mutta yhtä'äkkiä maapallo alkoikin saastua käsistä käyttökelvottomaksi ja vaaralliseksi asuinpaikaksi. Mikä meni mönkään?
    Länsimaat saastuttivatkin koko maapallon sen sijaan että olisi temppeli puhdistettu kauttaaltaan. Mikä meni mönkään?

    • Eräs merkittävä tekijä saattoi olla ORJUUDEN loppuminen esim. Brianniassa 1834. Rooman keisarit olisivat ottaneet jo höyrykoneen aikanaa käyttöönsä, mutta valitsivat orjuuden säilyttämisen, koska katsoivat, että höyrykoneen ja mekaanisten laitteiden valitseminen olisi saastuttanut luonnon.
      Mutta 1800-luvulla orjuudesta luovuttiin ja alettiin valmistamaan mekaanisia koneita ja robotteja ja muuta vastaavaa korvaamaan orjatyövoiman loppuminen.
      Näin siis orjuuden poistaminen laukaisi Luonnon tuhoutumisen syklin.

    • "Profeetta Danielin kirjassa aikaa 1470-1960 kutsutaan LOPUN AJAKSI ja 1960-2043 LOPUN HETKEKSI (Sovelias hetki, Proper Moment jne.). "

      HÖPÖHÖPÖ!!!!!

      "Fatiman ilmestyksen mukaan Jumala on saattanut ..."

      Fatiman ilmestykset ovat tasan saatanallista eksytystä.

  • Herran omat ovat uskossa Herrassa päivistä riippumatta.
    Adventistien sapatin pyhyys on sekin "siunaava" asia Herrassa vietettynä.
    Adventistit eivät ainakaan syyllisiä lepopäivämuutokseen ole, eli eivät ole asiassa väärää suorittaneet.

    Ellen Whitella ei ole ollut mitään tekemistä Jeesuksen tulon aikalaskelmissa. Hän oli 1827 syntynyt 17- kesäinen neiti miss jonka koko perhe oli erotettu metodistiseurakunnasta.
    Baptistiseurakunnan William Miller löysi Raamatusta ihka oikean profetian tutkiessaan Ilm ja Dan kirjojen eskatologisia apokalyptisia vertauskuvia- esikuvia.
    1843 Miller erhetyi profetian merkityksessä luullen että maan puhdistamisesta on kyse, mutta on kyse temppelin uudesta kunniasta - joka on taivaassa. Dan 8 luvussa enkelin sanat.
    Miss White rukoili uskon rukouksia ja taisteli itse suurien Raamatun kysymyksien parissa 17 kesässään.
    Miss White selitti 1844 profetian merkityksen, kun Miller oli 1843 laskenut vuodet oikein ensin.
    Adventtikirkko on perustettu/ rekisteröity 1863.
    Whitella tai Adventtikirkolla ei ole koskaan ollut mitään tekemistä Jeesuksen tuloa koskevassa aikalaskelmissa - paitsi että ovat oikaisseet erehdyksen mistä mainitsen.

    Uskovaisten ryhmiä syttyi ja sammui sekä yhdistyi ja kasvoivat globaaleiksi ns. protestanttisiksi kirkoiksi järjestöiksi.

    Miller oli baptisti jolla oli saarnalupia muuallekin.
    Erilaisia ihmisiä on ollut pällistelemässä Millerin 1843 päivää.
    Pirukaan ei niistä tiedä.

  • Adventistit ja Daavidin Oksa (jäsenet ja johtaja adventisteja) on erikoistunut Maailmanlopun odottamiseen ja Jeesuksen paluuseen.
    Adventismiharhassa uskottiin että Jeesus tulisi v. 1844.

    • Valheesi ei hetkauta tippaakaan.

    • Koreshin liike ei ole Adventtikirkko.
      Adventtikirkon ja Koreshin liikkeen arvot eivät ole samat.
      Käytä mieluimmin järkeä kuin ennakkoluuloa. En ymmärrä miksi ihmisten pitää olla sokean tyhmiä kun kirjoittelevat Koreshia "adventistina?'
      Wikipediasta katso Dawid Koresh, oli muistaakseni kerrottu siellä uskottavasti.

  • ADVENTISMI ON PERUSTETTU HARHAN
    POHJALLE
    Lopun aikojen odotus säilyi Adventtikirkossa, jota White oli perustamassa Millerin liikkeen entisistä jäsenistä vuonna 1863.

    • Valheesi ei hetkauta.

    • Adventismivalheet hetkauttavat joitakin harvoja sinisilmäisiä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Adventismivalheet hetkauttavat joitakin harvoja sinisilmäisiä.

      Valheesi ei hetkauta yhtään.

    • πρατη ρήσμε μεωμέο θρυβσεσχέση μεοαπλ

  • Adventtitotuus = adventtivalhetta

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.