Vähemmistökansalainen Leif halonen ent. Bollström on ollut jo hyvän aikaa vapaa mies. Kyllä suomessa kannattaa tappaa!
"Kolmoismurhaan syyllistynyt mies pääsee ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden helmikuussa, Helsingin hovioikeus päätti torstaina.
Mies syyllistyi naiskumppaninsa kanssa kolmeen murhaan Liperissä ja Heinävedellä vuoden 2002 kesäkuussa.
Ensimmäiseksi uhriksi joutui yli 50-vuotias liperiläinen mies, joka kuristettiin kuoliaaksi hänen omaan asuntoonsa Liperin Korpivaarassa.
Paria päivää myöhemmin pariskunta tunkeutui väkivalloin Liperin Ahonkylässä sijaitsevaan asuntoon, jossa asui aviopari. Pienessä mökissä asuneesta avioparista mies pääsi karkuun.
Avioparin nainen otettiin kiinni ja häntä puukotettiin asunnossa ja sitten hänet kuljetettiin verta valuvana 40 kilometrin päähän Heinävedelle. Siellä nainen pakotettiin kävelemään metsään, jossa häntä lyötiin nelisenkymmentä kertaa kahdella eri teräaseella.
Murhaajat ottivat myös asunnosta paenneen aviomiehen kiinni. Häntä puukotettiin 28 kertaa metsäautotiellä. Miehen ruumis kätkettiin metsään Vehmersalmen Litmaniemessä.
Murhiin syyllistyneen miehen mukaan motiivina verotekoon olivat vähäiset riidat viinapullosta sekä bensavarkaussyytökset. Mies väitti myös, että hänen naiskumppaninsa yllytti häntä julmiin veritekoihin.
OIKEUDEN mukaan kumpikin syyllistyi kolmeen murhaan, ja he saivat elinkautiset tuomiot. Mies oli tapahtumien aikaan alle 21-vuotias.
Helsingin hovioikeus päätti kuitenkin tänään torstaina, että mies pääsee ensi vuoden helmikuussa ehdonalaiseen vapauteen. Vapautta puolsi miehen pitkä vankeusaika.
– Hakija on ollut vapautensa menettäneenä lähes 15 vuotta 6 kuukautta. Hovioikeus katsoi, että vankilassa oloajan pituus puolsi hänen vapauttamistaan, kun otettiin huomioon, että hän on joutunut vankilaan melko nuorena.
– Vapauttamista puolsivat myös hänen rangaistusajan suunnitelmansa onnistuminen. Lisäksi hakija on osallistunut aktiivisesti vankilan työtoimintaan ja aloittanut muun muassa levyseppähitsaajan opinnot vuonna 2017, hovioikeus perusteli.
Vapautta vastaan oli puolestaan hänen raaka tekonsa. Hovioikeuden kokonaisharkinnan mukaan vapauttamiselle ei ollut kuitenkaan esteitä.
– Kaikkia vapauttamisharkinnassa vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena punnitessaan hovioikeus katsoi, että vanki voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen ja määräsi vapauttamispäiväksi 1.2.2019, jolloin vankilassa oloaikaa tulee kertyneeksi noin 16 vuotta 6 kuukautta, hovioikeus kirjoittaa.
Mies on nykyään 36-vuotias."
- IS
Kolmoismurhaaja vapaalla jalalla
43
5607
Vastaukset 43
- Anonyymi
Jotain aivan käsittämätöntä tämä suomen "oikeusjärjestelmä".
- Anonyymi
Amerikoissa moiset olisi teloitettu pois jaloista häiritsemästä
- Anonyymi
Olisivatko vapautusta puolustaneet tuomarit valmiita ottamaan tämän murhaajan naapurikseen? Joidenkin täytyy tähänkin alistua.
- Anonyymi
Ehei. Suomalaiset matalapalkka-aloilla työskentelevät ja alemman keskiluokan duunarit ovat heitä, jotka joutuvat asustamaan kerrostaloissa, vuokrakämpissä ja huonomaineisilla lähiöalueilla kaikenlaista mahdollista paskasakkia naapureinaan.
- Anonyymi
Vapauspäätöksen tehneiden hovioikeuden tuomareiden henkilökohtaista vastuuta päätöksistä pitäisi vahvistaa. Jos vapautettu elinkautisvanki syyllistyisi jostain syystä uudelleen rikoksiin, niin vapautuspäätöksen tehneen tuomarin osallisuus tapahtumiin pitäisi huomioida. Esimerkiksi jos vapautettu rikollinen syyllistyy uudelleen murhaan, niin vapautta tälle elinkautisrikolliselle ajanut tuomari saisi itse tuomion osallisuudesta tähän rikolliseen tekoon. Tässä pitäisi käyttää tietysti näiden tuomareidenkin suosimaa kokonaisharkintaa, jolloin otetaan huomioon esimerkiksi mielenterveyden ammattilaisten antamat etukäteislausunnot tästä elinkautisrikollisesta, mikä lieventää tai koventaa vapauspäätöksen tehneen tuomarin omaa tuomiota osallisuudesta tähän uuteen rikokseen.
- Anonyymi
Onkohan Leifllä työpaikka valmiina odottamassa siviilissä?
- Anonyymi
Kyllä varmaan. Paiskii töitä viiden laiskemman suomalaisen edestä.
- Anonyymi
On työpaikka yötyö asuu marttilassa
- Anonyymi
ainao asia mistä olen sama mieltä ja kukaties juoppo hakkarainen multa oppinut jopa jos lukenu joskus forumeja..
kuolemantuomio .. järjetöntä verovarojen resurssien haaskausta, tappajat ilmainen majoitus, ruoka, opintoja ym.. sitten jotku kovapalkkaiset hovioikeus narrit pohtii kuka nyh lasketaa vapaaks.. ja lisää kuluja siitä ku tätä avpautuvaa astaan tulee kriminaalihuolto ammattilaiset auttamaan ja varmaan kirkon diakonitkin kantaa apuja kassikaupalla jne... ja sossusta asunnot ym..- Anonyymi
suomes on ni pska perustulo, eu mukaanki alimitoitettu
ku näitä rikollisia on ni paljon että vankiloihin ei sovi melkeen
sais hyvä perustulon ok eläville ihmisille, ja sekin vähentäs heidän rikolliseks muuttumisen uhkaa, kun ..
tää kuolemantuomio tietyn rajan ylittävistä rikoksista säästäs siis resursseja ja varat ja niiden tuottamiseen vaadittava työresurssi virkamiehiltä vapautuu siis energiaa tehdä muutos..
tekee vaik jonkun ison krematorio jutun, polttaa 100 tappajaa kerralla ja tuhkat sitten saa vaikka kirkko kukkien mullaksi :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
suomes on ni pska perustulo, eu mukaanki alimitoitettu
ku näitä rikollisia on ni paljon että vankiloihin ei sovi melkeen
sais hyvä perustulon ok eläville ihmisille, ja sekin vähentäs heidän rikolliseks muuttumisen uhkaa, kun ..
tää kuolemantuomio tietyn rajan ylittävistä rikoksista säästäs siis resursseja ja varat ja niiden tuottamiseen vaadittava työresurssi virkamiehiltä vapautuu siis energiaa tehdä muutos..
tekee vaik jonkun ison krematorio jutun, polttaa 100 tappajaa kerralla ja tuhkat sitten saa vaikka kirkko kukkien mullaksi :)Hai ku se vähentäis rikoksii! :)
- Anonyymi
Leif Halonen? Jotain sukua tawjalle?
- Anonyymi
Tarjan mielestä ainakin suomalaislla on romaneilta hirveästi opittavaa. Olen samaa mieltä, mutta eri syistä.
- Anonyymi
google karitapiobollström erikseen elämäntarinaa varten
- Anonyymi
kuvasta miestä hevosesta rahaa https://i.imgur.com/C2fipil.png
- Anonyymi
Jenkkilässä tälläiset olis istutettu sähkötuliin.
Eiköhän pahimmat murhanhimot olis kadonneet.
Mutta mitäs täällä muutamanvuoden kakku ja vapaus koittaa. - Anonyymi
kai tuo jo vapaalle joutaa
- Anonyymi
mitä pienet edellä sitä isot perässä, homma etenee https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=2885#p865779
- Anonyymi
lipesi mikä liperi https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1073896442/Liperin kolmoissurmasta elinkautistuomiot
- Anonyymi
Toivotan erittäin lyhyttä loppuikää.
- Anonyymi
Suut suppuun - rangaistus on kärsitty ja oikeus puhunut
- Anonyymi
Murha ei ole ikinä sovitettu eikä rangaistus kärsitty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Murha ei ole ikinä sovitettu eikä rangaistus kärsitty.
Mutta nyt voi kunnioittaa vanhempia ja ajella mersulla, antakaa nyt miehen rauhassa tehä parannus.
- Anonyymi
Mites se muija? Kia? Onko vielä häkissä?
- Anonyymi
Se naapurinraiskaajaeukon instassa näyttää tämä halonen olevan.
- Anonyymi
Tunsin tuo Kian noihin tapahtumaaikoihin, se ei kyllä ihan täysillä käynyt eli oli vähän hidas mieleltään, aika helposti varmaan sai Leif tuonkin onnettoman kelkkaansa ja tuskin on oikeasti silloin on tajunnut mitä tuli tehtyä.
- Anonyymi
Mannet niin pahasti sukurutsaa et ei oo ihme. Sisäsiittoset on aina enemmän tai vähemmän pöpejä.
- Anonyymi
Kolmesta taposta tai murhasta kolme erillistä tuomiota niin oikeus olisi puhunut. Ei näin halpa saa ihmishenki olla.
- Anonyymi
Pääsee vrmasti eläkeputkeen .
- Anonyymi
Tuolla lailla en ihmettele.
- Anonyymi
lefasta tulee hyvä valepoliisi.
- Anonyymi
Leif olisi pitänyt päästää vapaaksi paljon aikaisemmin. Hän on joutunut 16 vuotta olemaan erossa perheestään ja rakkaistaan.
- Anonyymi
Kaikki mannejen etuoikeudet perustuu vääristyneeseen oikeuslaitokseen ja demareihin/vasemmistopuolueisiin. Nämä tuli 70-luvun alussa.
- Anonyymi
kyllä se vuosikin lusimista nöyrtää ihmisen,,, 15 vuotta? ei kukaan teistä valittajista voisi edes kuvitella.
- Anonyymi
Eikös "metsuri" Huohvanainen ole lusinut kymmeniä vuosia eikä nöyrtymistä ole havaittavissa.
- Anonyymi
Veli leiffin puolesta
- Anonyymi
Talojen ja asuntojen turvallisuutta voisi lisätä. Tonteille aidat edes alkuun. Entä talojen suunnittelu, jos huomioi murtosuojauksen, riskitilanteet ja tulipalot. Jotain pitää parantaa.
- Anonyymi
Kokoomuksen medioillaan aivopesemä imbesilli kansa voi hyvinkin äänestää Suomen täystuhopuolueen pääministeripuolueeksi. Tässä täydellinen mies siihen pestiin. Mieleltään ja sydämeltään puhtaampaa kokoomuslaista ei tehtävään löydy.
- Anonyymi
Liikkuu kuulemma V-S Suomen Marttilassa
- Anonyymi
Juu polttoaine varkaudet lisääntyneet
- Anonyymi
Leif Bollström...
Osaisikohan kukaan päätellä mitään tuosta nimestä? Tuskin. - Anonyymi
On se kyllä melkoinen evoluution harharetki. Täytyykö näitä sietää.?
https://images.app.goo.gl/946V969M5aVwa3AS8 - Anonyymi
Halosella ( nyk. Leif Allan Bollström) Turun käräjillä menossa, törkeä petos, kavallus, petos, varkaus nimikkeillä ja koventamisperustetta käytetty, syyttäjä hakee ehdotonta vankeutta 1 vuosi...
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271469- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841231Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101054Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291035- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87881Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok136711Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86687- 146604
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54603- 28598
- 50589
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13579Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23561- 37558
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94556- 46543