Lasten ja naisten selän takaa raketteja ampuvat paleterot on saatava boikottiin.
Kun demokraattinen valtio vastaa raketti-iskuun samalla mitalla, alkaa paleterot kuvaamaan lavastettuja pallywood lyhytelokuvia, joissa samat "uhrit" ovat muka haavoittuneet lukuisissa otoksissa pitkin pitäjää. Pallywood filmejä kuvaavat juuri samat paleterot jotka nyt esiintyvät valkohattu-avustusjärjestönä.
Lisäksi paleterot kaivavat tunneleita hyökätäkseen demokraattiseen valtioon.
Nämä filmatisoinnit, maskeeraukset, näyttelijöiden palkat, mediapropagandan, raketit, tunnelit sekä ruoan ja juoman maksat sinä eu-kansalainen.
EU rahoittaa tietäen tai tietämättään paleteroilun.
Ole yhteydessä omaan meppiisi ja vaadi, että eu-rahoitus terroristeille lopetetaan välittömästi.
Paleterot boikottiin
37
85
Vastaukset
- Anonyymi
Tottakai. Paleterot pitää saada boikottiin.
- Anonyymi
Täytyy myöntää, että palestiinalaiset lapset ovat urheaa porukkaa. Pelkästään kiviä heittelemällä ovat hyökänneet israelin panssaridivisiooneja vastaan. Jotkin panssareista ovat jopa naarmuuntuneet maalipinnoistaan useista suorista osumista. Pikkulapset ovat kärsineet tuhansien kuolleiden ja kymmenien tuhansien rampautettujen tappiot israelin lastentappajasotilaiden tulittaessa lapsia panssareidensa kaikilla aseilla. Nuo gettojen lapset taistelevat olemassaolostaan kuten urheimmat juutalaislapset natsien getoissa.
- Anonyymi
"Täytyy myöntää, että palestiinalaiset lapset ovat urheaa porukkaa"
Kirjoittajan täytyy olla migrin palkkalistoilla tai kuplassa niin ettei tuoretta happea ole tarjolla.
Mistä lähtien lapsilla on kasvanut parta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Täytyy myöntää, että palestiinalaiset lapset ovat urheaa porukkaa"
Kirjoittajan täytyy olla migrin palkkalistoilla tai kuplassa niin ettei tuoretta happea ole tarjolla.
Mistä lähtien lapsilla on kasvanut parta?israelin tappamia palestiinalaislapsia on tasaisesti ihan syntymättömistä kahdeksaantoistavuotiaisiin asti tuhansia ja taas tuhansia. Uhreista on nimet, syntymäajat ja syntyneistä yleensä kuvatkin jopa netissä olemassa. Noista israelin valtioterrorin uhrien kuvista voisit tutkia mikä on keskiarvo parrankasvun alkamiselle.
Urheita ovat lapset kuitenkin olleet, täysin toivottomissa olosuhteissa pelkillä kivillä tunteettomia lastentappajia ja heidän panssareitaan vastaan tehdyt puolustustaistelut kotiensa ja olemassaolonsa puolesta herättävät myötätuntoa jota olisi natsien uhreillekin enemmän suonut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
israelin tappamia palestiinalaislapsia on tasaisesti ihan syntymättömistä kahdeksaantoistavuotiaisiin asti tuhansia ja taas tuhansia. Uhreista on nimet, syntymäajat ja syntyneistä yleensä kuvatkin jopa netissä olemassa. Noista israelin valtioterrorin uhrien kuvista voisit tutkia mikä on keskiarvo parrankasvun alkamiselle.
Urheita ovat lapset kuitenkin olleet, täysin toivottomissa olosuhteissa pelkillä kivillä tunteettomia lastentappajia ja heidän panssareitaan vastaan tehdyt puolustustaistelut kotiensa ja olemassaolonsa puolesta herättävät myötätuntoa jota olisi natsien uhreillekin enemmän suonut.Tuollainen lista on tälle palstalle joskus postattu. Sen perusteella oli kyse lähinnä Hamasin tappamista lapsista.
- Anonyymi
Eivät palestiinalaislapset niin kovin urheita ole. Peloteltuja ja aivopestyjä kyllä. Heidät on aivopesty siihen, että heidän elämänsä päämäärä on kuolla marttyyrina palestiinalaisten johtajien pankkitilien lihottamiseksi. Vaihtoehtona heillä on tyypillisesti tulla vanhempiensa hakkaamiksi, elleivät suostu pyrkimään marttyyriksi.
Väitteesi tuhansista kuolleista ja kymmenistä tuhansista rampautuneista ei omien todisteidesi mukaan ole totta. Väitteesi "lastentappajasotilaista" ovat antamiesi lähteiden perusteella pelkkää valhetta. Lapsia ei ole tulitettu "panssareiden kaikilla" aseilla, vaikka lasten seasta panssareita onkin tulitettu mm. konetuliasein. Tällainen lasten käyttäminen ihmiskilpinä on sotarikos.
Et ole vieläkään osannut kertoa, missä getot sijaitsevat. Näyttää ilmeiseltä, ettei sellaisia ole. - Anonyymi
Gettojen lapset?
A) Ei ole gettoja.
B) karvaisia aikamiehiä ne on ne kivittäjät. Välillä toki veljensä hamas käy ampumassa raketin pari kohti siviilikohteita.
- Anonyymi
Kertokaa Kirkon Ulkomaanavulle vaatimuksenne. Se rahoittaa Hamasin terroria.
- Anonyymi
Kirkon Ulkomaanavulla on kyllä tarvittava tieto käytettävissään, mutta kun sen toimintaa ohjaa poliittiset päämäärät, jotka eivät tosiasiassa pohjaa kristinuskoon, on tuloksena juuri mm. terroristijärjestö Hamasin rahoittaminen.

Näin on juuri. Hyveilyn varjolla tuetaan globalistista agendaa.
- Anonyymi
Terroristipalet kuriin! Kovat otteet käyttöön nyt. Demokratian puolustaminen vaatii rohkeutta.
- Anonyymi
israel tosiaan pommittaa ohjuksilla esim. Syyriaa useita kertoja viikossa, yhteensä jo satoja kertoja. Nuo siviilien keskeltä siviilien keskelle ammutut ohjukset ovat tappaneet lukemattoman määrän syyrialaisia siviilejä.
israel pommittaa tasaisen säännöllisesti myös esim. Gazan gettoa johon israel on sulkenut miljoonia palestiinalaisia. Noilla pommituksilla israel on tappanut tuhansia lapsia, naisia, siviilejä ja rampauttanut kymmeniä tuhansia.
Koko Lähi Idän vapaimmat, demokraattisimmat ja valvotuimmat vaalit käytiin Gazassa jossa valtaan nousi vaalien voittaja Hamas. israelissa ei ole koskaan ollut vaaleja joissa olisi ollut vastaavalla tavalla yhtäläinen oikeus jokaisella asettua ehdolle tai edes äänestää. Se siitä niin sanotusta israelin demokratiasta vaikka siionistinatsit sitä niin yrittävät hehkuttaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
israel tosiaan pommittaa ohjuksilla esim. Syyriaa useita kertoja viikossa, yhteensä jo satoja kertoja. Nuo siviilien keskeltä siviilien keskelle ammutut ohjukset ovat tappaneet lukemattoman määrän syyrialaisia siviilejä.
israel pommittaa tasaisen säännöllisesti myös esim. Gazan gettoa johon israel on sulkenut miljoonia palestiinalaisia. Noilla pommituksilla israel on tappanut tuhansia lapsia, naisia, siviilejä ja rampauttanut kymmeniä tuhansia.
Koko Lähi Idän vapaimmat, demokraattisimmat ja valvotuimmat vaalit käytiin Gazassa jossa valtaan nousi vaalien voittaja Hamas. israelissa ei ole koskaan ollut vaaleja joissa olisi ollut vastaavalla tavalla yhtäläinen oikeus jokaisella asettua ehdolle tai edes äänestää. Se siitä niin sanotusta israelin demokratiasta vaikka siionistinatsit sitä niin yrittävät hehkuttaa.Israel ei pommita Syyriaa useita kertoja viikossa. Milloinkaan et ole väitettäsi todistanut, etkä siihen edes pysty.
Israel ei ammu Syyriaan ohjuksia siviilien keskelle. Tiettävästi Syyriassa ei ole siviiliuhreja Israelin toimien seurauksena ainakaan suuressa määrin. Mahdolliset siviiliuhrit ovat syntyneet sotilaskohteiden pommituksessa.
Laita lähteet väitteillesi. Tiedän toki, että ne ovat mielikuvituksesi tuotetta, ja siksi et niitä laita.
Israel ei pommita Gazan gettoa tai Gazaa tasaisen säännöllisesti. Israel pommittaa Gazan terroristikohteita silloin kun niistä tehdään iskuja Israelin siviilejä vastaan. Tällöin Israel saattaa iskeä myös sellaisiin terroristikohteisiin, joista ei sillä kerralla ammuta raketteja tai joita käytetään muuhun toimintaan kuin rakettien ampumiseen.
Israel ei ole tappanut pommituksilla tuhansia lapsia, naisia ja siviilejä, eikä ole rampauttanut kymmeniä tuhansia. Israelin pommitukset ovat vastaus gazassa toimivien terroristiryhmien terroritekoihin ja sotarikoksiin.
Gazassa kyllä käytiin melko vapaat ja demokraattiset vaalit vuonna 2006. Tuolloin valtaan valittiin terroristijärjestö Hamas, joka pian sen jälkeen teurastikin suuren osan gazalaisista vastustajistaan. Tuon jälkeen ei ole taidettu vaaleja järjestääkään tällä demokraattisten vaalien ihannealueena pitämälläsi alueella. 2014 tosin piti järjestää vaalit, mutta jäivät järjestämättä. Piti sellaiset järjestää myös viime vuonna, mutta jäivät järjestämättä.
Miksi Hamas järjestäisi uudet vaalit, kun on jo kerran saatu sitä tyydyttävä tulos? Valittiihan Mahmoud Abbaskin presidentiksi vuonna 2005 vuoden 2009 tammikuun yhdeksänteen päivään ulottuvan kauden ajaksi. Abbas totesi, että tulos oli hyvä jo vuonna 2005 ja totesi, että turha on uusia vaaleja järjestää.
Se siitä demokratiasta, jota niin kovin ihailet.
Israel ei pommita ohjuksilla Syyriaa tai mitään muutakaan maata "useita kertoja viikossa". Israel ei ammu ohjuksia siviileiden keskeltä, eikä Syyria tiettävästi ole raportoinut siviiliuhreista Israelin iskettyä Syyriassa sijaitseviin kohteisiin. Syyriassa Israel on iskenyt lähinnä Iranin ylläpitämiin sotilaskohteisiin.
Kun nyt kuitenkin vätät muuta, niin anna lähteet väitteillesi. Kuten olemme huomanneet, et tähänkään kykene.
Israel pommittaa Gazaa harvoin. Iskut ovat aina vastaus Gazasta tehtyihin iskuihin. Israel ei ole sulkenut Gazaan miljoonia palestiinalaisia. Älä unohda, että myös Egypti saartaa Gazaa. Tämä saarto johtuu pelkästään gazalaisten toimista.
Israel ei ole tappanut Gazassa tuhansia lapsia, naisia ja siviilejä, eikä ole tiettävästi rampauttanut kymmeniä tuhansia. Joka tapauksessa, Gazan uhrimäärät kertovat vain siitä, kuinka paljon Gazasta isketään Israelin siviilikohteita vastaan.
On totta, että Gazassa järjestettiin demokraattiset ja melko vapaat vaalit, joissa valtaan nousi Hamas vuonna 2006. Gazalaiset ovat siis demokraattisesti valinneet johtoonsa terroristijärjestön. Hamashan teurastikin sitten lähes ensi töikseen kilpailevan Fatahin kannattajia hyvinkin runsaasti. Noiden vaalien jälkeen ei ole taidettu Gazassa vaaleja pitääkään. Se siitä demokratiasta.- Anonyymi
israelin tekemät Syyrian pommitukset ovat yleistä tietoa joka on kaikkien saatavilla, vähän sama kuin tiedot Hitlerin natsien tuhotöistä ovat nekin pääosin kaikkien saatavilla. Tosin natsit väittävät edelleen ettei mitään tuhotöitä koskaan ole edes tehty ja tänä päivänä siionistinatsit vättävät ettei israel ole mitään tehnyt. Niin se aate vaan sokaisee ihmiset edelleen.

Niistä "yleiseistä tiedoista" voit siis itsekin todeta olevasi väärässä. Jos olet edelleen sitä mieltä, että olet oikeassa, niin laita lähteesi näkyviin. Et sitä kuitenkaan tee, koska tiedät olevasi väärässä.
Kyllä sinä edelleen väität Israelin tehneen tuhotöitä, joten väitteesi on valheellinen.- Anonyymi
Hanttimies kirjoitti:
Niistä "yleiseistä tiedoista" voit siis itsekin todeta olevasi väärässä. Jos olet edelleen sitä mieltä, että olet oikeassa, niin laita lähteesi näkyviin. Et sitä kuitenkaan tee, koska tiedät olevasi väärässä.
Kyllä sinä edelleen väität Israelin tehneen tuhotöitä, joten väitteesi on valheellinen.israelin tekemä Khiamin joukkomurha on vain yksi sotarikos muiden joukosa mutta meille suomalaisille erikoinen siten, että tuossa verilöylyssä israel pommitti muiden ohella YK:n palveluksessa toimineen kansalaisemme hengiltä. Tuotakaan rikosta et ole koskaan tuominnut vaan olet sitä puolustellut. Mitäpä muuta me tarvitsisimme tietääksemme sinusta kaiken oleellisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
israelin tekemä Khiamin joukkomurha on vain yksi sotarikos muiden joukosa mutta meille suomalaisille erikoinen siten, että tuossa verilöylyssä israel pommitti muiden ohella YK:n palveluksessa toimineen kansalaisemme hengiltä. Tuotakaan rikosta et ole koskaan tuominnut vaan olet sitä puolustellut. Mitäpä muuta me tarvitsisimme tietääksemme sinusta kaiken oleellisen.
Liekö ollu terojen oma harhautunut raketti kyseessä taas kerran.
Anonyymi kirjoitti:
israelin tekemä Khiamin joukkomurha on vain yksi sotarikos muiden joukosa mutta meille suomalaisille erikoinen siten, että tuossa verilöylyssä israel pommitti muiden ohella YK:n palveluksessa toimineen kansalaisemme hengiltä. Tuotakaan rikosta et ole koskaan tuominnut vaan olet sitä puolustellut. Mitäpä muuta me tarvitsisimme tietääksemme sinusta kaiken oleellisen.
Kolmetoista vuotta tapahtumasta, olet kirjoittanut aiheesta 13 vuotta, etkä sitä vieläkään tunne. Onnittelut kuitenkin siitä, että vihdoin sait kirjoitettua tuon Khiamin oikein! Nyt kun tuo onnistui, voisit vihdoin alkaa tutustumaan aiheeseen.
Tapahtumaa eivät muut kuin sinä pidä sotarikoksena. Toki, ellei asiaa ollenkaan tunne, ja kirjoittaa ensimmäisten iltapäivälehtien lööppien perusteella, voi tuollainen kuva syntyä.
Et ole vielä uskottavasti (etkä kyllä oikein muutenkaan) osoittanut, että kyseessä olisi ollut rikos. En ole puolustellut mitään rikosta. Tuonkin väitteen olet esittänyt monet kerrat, mutta kertaakaan et ole edes yrittänyt sitä todistaa, kun sellaista ei ole tapahtunut. Toki se tuntuu sinusta voimakkaalta propaganda-aseelta ja siksi sitä väitettä toistuvasti kylvät, vaikka se on todettu ja osoitettu valheeksi.Kolmentoista vuoden yrittämisen jälkeen sait Khiamin kirjoitettua oikein. Sanaa Israel et ole tainnut kirjoittaa oikein kuin vasta kerran, mutta sen jälkeen oletkin sen aina kirjoittanut väärin.
Olet hokenut noita siionistinatsi- ja fasistinimitystä nyt joitain vuosia, mutta vielä et ole kertaakaan löytänyt yhtään kirjoittamaani viestiä joiden perusteella näiden nimitysten käyttö olisi millään tavalla perusteltua.
Et ole vielä pystynyt kertaakaan löytämään mitään todisteita väitteillesi Israelin tekemistä rikoksista. No, syyn tuossa oikeastaan sanoitkin, miksi et pysty niitä näkemään.
Milloinkaan en ole millään tavalla ilakoinut kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen kuolemasta. Vaikka muut yllä mainitsemani väitteesi ovat valheita, on tämä niistä kaikkein härskein. Vaikka olet tuon tapaista väittänyt aiemminkin, et ole tuotakaan väitettäsi pystynyt mitenkään todistamaan, koska en milloinkaan ole millään tavalla ilakoinnut tai iloinnut hyvin tuntemani Jarno Mäkisen kuolemasta. Se, ettet löydä mistään viestistäni mitään mainitsemaasi ilakointiin liittyvää kertoo sinusta ja väitteistäsi kaiken tarvittavan ja hyvin paljon enemmänkin.
Mikä on motiivisi näiden valheiden jatkuvalle levittämiselle? Tiedän kyllä, ettet tähän vastaa mitenkään muuten kuin uusilla valheilla jostain ihan muusta kuin siitä asiasta josta kysyin.- Anonyymi
Hanttimies kirjoitti:
Kolmentoista vuoden yrittämisen jälkeen sait Khiamin kirjoitettua oikein. Sanaa Israel et ole tainnut kirjoittaa oikein kuin vasta kerran, mutta sen jälkeen oletkin sen aina kirjoittanut väärin.
Olet hokenut noita siionistinatsi- ja fasistinimitystä nyt joitain vuosia, mutta vielä et ole kertaakaan löytänyt yhtään kirjoittamaani viestiä joiden perusteella näiden nimitysten käyttö olisi millään tavalla perusteltua.
Et ole vielä pystynyt kertaakaan löytämään mitään todisteita väitteillesi Israelin tekemistä rikoksista. No, syyn tuossa oikeastaan sanoitkin, miksi et pysty niitä näkemään.
Milloinkaan en ole millään tavalla ilakoinut kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen kuolemasta. Vaikka muut yllä mainitsemani väitteesi ovat valheita, on tämä niistä kaikkein härskein. Vaikka olet tuon tapaista väittänyt aiemminkin, et ole tuotakaan väitettäsi pystynyt mitenkään todistamaan, koska en milloinkaan ole millään tavalla ilakoinnut tai iloinnut hyvin tuntemani Jarno Mäkisen kuolemasta. Se, ettet löydä mistään viestistäni mitään mainitsemaasi ilakointiin liittyvää kertoo sinusta ja väitteistäsi kaiken tarvittavan ja hyvin paljon enemmänkin.
Mikä on motiivisi näiden valheiden jatkuvalle levittämiselle? Tiedän kyllä, ettet tähän vastaa mitenkään muuten kuin uusilla valheilla jostain ihan muusta kuin siitä asiasta josta kysyin.Edelleenkään fasistit, siis natsit eivät löydä rikoksia natsisaksan teoista eivätkä siionistinatsit israelin tekemistä rikoksista kuten osoitat kerrasta toiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkään fasistit, siis natsit eivät löydä rikoksia natsisaksan teoista eivätkä siionistinatsit israelin tekemistä rikoksista kuten osoitat kerrasta toiseen.
Kiitos Hanttimiehelle et jaksaa tosta huomauttaa et noi Israelia syyttävät väitteet ei perustu mihkää todellisee vaa on pelkkää propakandaa. Oottaaks noi fasistsionnatsukat, et Hanttimies todistais niitten syytökset tosiks ku ne ite ei näytä pystyvän niinku esim ton 19.6.2019 kello 14:35 kirjotetun viesti kirjottaja???
- Anonyymi
Hanttimies kirjoitti:
Kolmentoista vuoden yrittämisen jälkeen sait Khiamin kirjoitettua oikein. Sanaa Israel et ole tainnut kirjoittaa oikein kuin vasta kerran, mutta sen jälkeen oletkin sen aina kirjoittanut väärin.
Olet hokenut noita siionistinatsi- ja fasistinimitystä nyt joitain vuosia, mutta vielä et ole kertaakaan löytänyt yhtään kirjoittamaani viestiä joiden perusteella näiden nimitysten käyttö olisi millään tavalla perusteltua.
Et ole vielä pystynyt kertaakaan löytämään mitään todisteita väitteillesi Israelin tekemistä rikoksista. No, syyn tuossa oikeastaan sanoitkin, miksi et pysty niitä näkemään.
Milloinkaan en ole millään tavalla ilakoinut kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen kuolemasta. Vaikka muut yllä mainitsemani väitteesi ovat valheita, on tämä niistä kaikkein härskein. Vaikka olet tuon tapaista väittänyt aiemminkin, et ole tuotakaan väitettäsi pystynyt mitenkään todistamaan, koska en milloinkaan ole millään tavalla ilakoinnut tai iloinnut hyvin tuntemani Jarno Mäkisen kuolemasta. Se, ettet löydä mistään viestistäni mitään mainitsemaasi ilakointiin liittyvää kertoo sinusta ja väitteistäsi kaiken tarvittavan ja hyvin paljon enemmänkin.
Mikä on motiivisi näiden valheiden jatkuvalle levittämiselle? Tiedän kyllä, ettet tähän vastaa mitenkään muuten kuin uusilla valheilla jostain ihan muusta kuin siitä asiasta josta kysyin.Jumalan siunausta sinulle Hanttimies.
Kunnialla loppuun asti.
Muistakaa kaikki rukoilla Israelin ja Jerusalemin puolesta.
Siunatkaa Israelia, niin teitä siunataan.
Shalom. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan siunausta sinulle Hanttimies.
Kunnialla loppuun asti.
Muistakaa kaikki rukoilla Israelin ja Jerusalemin puolesta.
Siunatkaa Israelia, niin teitä siunataan.
Shalom.Eikö se ole hieman erikoista kirjoitella itselle vastauksia? Onko kenties pillerit jääneet ottamatta ja todellisuudentaju heikentynyt?
Anonyymi kirjoitti:
Eikö se ole hieman erikoista kirjoitella itselle vastauksia? Onko kenties pillerit jääneet ottamatta ja todellisuudentaju heikentynyt?
Kyllä itselle vastusten kirjoittelu on hieman erikoista, enkä sitä voi suositella sen perusteella, kun olen sellaista toimintaa havainnut. Tästähän olen maininnut sinulle aiemminkin, kun vastailit viesteihisi jatkuvasti nimimerkkiä vaihtaen ja välillä tätä minunkin nimimerkkiäni käyttäen. Siksihän jouduin sen silloin rekisteröimään.
Näissä lääkkeiden syömiseen ja mahdollisiin lääketieteellisiin oireisiin oireisin liittyen suosittelen, ettet etsi apua nettikeskusteluista, vaan tapaamalla terveydenhuollon ammattilaista kasvokkain. Vastailen nyt tänään illalla mahdollisesti vastaamatta jääneisiin viesteihisi, mutta muuten en kommentoi viestejäsi sen enempää ennen kun palaat taas kirjoittelemaan. Voit nyt pitää taukoa ihan rauhassa.Hanttimies kirjoitti:
Kyllä itselle vastusten kirjoittelu on hieman erikoista, enkä sitä voi suositella sen perusteella, kun olen sellaista toimintaa havainnut. Tästähän olen maininnut sinulle aiemminkin, kun vastailit viesteihisi jatkuvasti nimimerkkiä vaihtaen ja välillä tätä minunkin nimimerkkiäni käyttäen. Siksihän jouduin sen silloin rekisteröimään.
Näissä lääkkeiden syömiseen ja mahdollisiin lääketieteellisiin oireisiin oireisin liittyen suosittelen, ettet etsi apua nettikeskusteluista, vaan tapaamalla terveydenhuollon ammattilaista kasvokkain. Vastailen nyt tänään illalla mahdollisesti vastaamatta jääneisiin viesteihisi, mutta muuten en kommentoi viestejäsi sen enempää ennen kun palaat taas kirjoittelemaan. Voit nyt pitää taukoa ihan rauhassa.Nyt kommentoin omaa kirjoitustani, eli korjaan siinä olevan virheen "Kyllä itselle vastusten kirjoittelu..." piti siis olla "Kyllä itselle vastausten kirjoittelu..."
- Anonyymi
Paleterot on raukkamaisia luusereita. Käyttävät naisia ja lapsia ihmiskilpinä.
Sairasta väkeä.- Anonyymi
Tuossa ne raukkamaiset luuserit kertovat ihan itse ihmiskilpien yms. käytöstä.
https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/66143-israelin-veteraanit-palestiinalaisten-koteja-tuhottiin-”silkasta-huvituksesta”
Ai ne olikin israelin lastentapaja-armeijan sotilaita jotka niitä käyttivät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa ne raukkamaiset luuserit kertovat ihan itse ihmiskilpien yms. käytöstä.
https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/66143-israelin-veteraanit-palestiinalaisten-koteja-tuhottiin-”silkasta-huvituksesta”
Ai ne olikin israelin lastentapaja-armeijan sotilaita jotka niitä käyttivät.Miksi et ole lukenut tekstiä jonka linkitit? Eihän tässä linkitetyssä pläjäyksessä ole mitään ihmiskilvistä eikä Israelista.
- Anonyymi
"Armeija pakotti Gazan siviilejä menemään ensimmäisenä sisälle taloihin, joissa saattoi piileskellä asemiehiä."
Suomennos:
Talon asukkaita käsketty palaamaan takaisin sisälle, kun ovat tulleet räkimään ja räyhäämään sotilaille näiden etsiessä terroristeja.
Terroristihan tietysti syö samasta soppakattilasta, kuin rähisijäkin, joten ei suurta vaaraa omaan kämppäänsä palaamisessa.
Kun lukeekin tuon niin heti näkyy läpi, että kyseessä pelkkä paleterojen proppis. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi et ole lukenut tekstiä jonka linkitit? Eihän tässä linkitetyssä pläjäyksessä ole mitään ihmiskilvistä eikä Israelista.
Tuo linkki ei toimi oikein vaan johtaa etusivulle. Kannattaa kopioida se linkki ja liittää suoraan osoiteriville.
- Anonyymi
Miksi et laittanut alkuperäisestä tekstistä kopioita ja linkittänyt sitä? Nyt meillä on tässä jokin toimittajan käsittelemä teksti, jossa nimettömät henkilöt kertovat jotain. Kun nyt koetat asettaa itsesi muiden keskustelijoiden yläpuolelle, olisi kuvitellut, että olisit osannut mennä mahdollisimman pitkälle tiedon juurille. Sehän ei olisi ollut edes vaikeaa ja olisi antanut uskottavuutta jutullesi. Tosin, siinä olisi helposti käynyt niin, ettei juttu olisikaan ollut enää niin dramaattinen kuin millaisena se linkitetyssä jutussa on. Ehkä juuri siksi valitsit tämän moneen kertaan muokatun version.
Israel on siksikin mielenkiintoinen maa, että siellä käydään hyvin paljon debattia kahvipöydissä, lehdissä, TV:ssä ja monella muulla foorumilla mm. politiikkaan liittyen. Suoriin radio-ohjelmiin otetaan hyvin paljon puheluita, joissa kuulijat pääsevät kertomaan omia kantojaan joskus hyvin kiihkeästikin monista eri aiheista. Hyvin monessa maassa tämä ei ole mahdollista, koska vain yksi totuus tai hyvin lievät kannanotot päästetään esiin. Joissakin maissa jo pelkkä epäilys siitä, että jollain on jokin hallitsevan tahon mielipiteen vastainen mielipide, voi johtaa kuolemaan, vangitsemiseen tai muuhun rangaistukseen.
On hyvä muistaa, että mm. Gazan tapahtumilla on ollut usein useita silminnäkijöitä, joiden kertomukset poikkeavat toisistaan joskus paljonkin. Jotkut eivät ole edes käyneet siellä, mutta kertovat asioista kuin olisivat olleet itse paikalla.
Mm. tämä on mielenkiintoinen lainaus: "–Emme nähneet yhtään ehjää rakennusta. Kaikki talot ja tiet olivat raunioina, eräs sotilaista muistelee....."
Tuo voi kuvata pientä aluetta Gazassa. Milloinkaan ainakaan viimeisten vuosikymmenten aikana Gazassa ei ole ollut sellaista tilannetta, että merkittävässä osassa aluetta olisi ollut kuvatun kaltainen tilanne. Jos joku sotilas on ylittänyt Gazan rajan ja nähnyt alueesta hyvin pienen otoksen, voi kuvaus olla totta tai lähes totta kyseisellä alueella. Kukaan ei ole minulle koskaan väittänyt, että "koko Gaza" olisi ollut raunioina. Ehkä he ymmärtävät, että näkisin heti sellaisen väitteen olevan mahdoton.
Suomalaisilla tuntuu olevan kovin ruusuinen kuva suomalaisten sotilaiden toimista Suomea kohdanneiden kriisien aikana. Sama ilmiö on monessa muussa maassa. Joissain maissa tällaisen virallisen totuuden vastaisesta kommentoinnista on ikävät seuraukset. Suomessa omien sotilaiden toimista on pitkälti vaiettu tai jos niistä joku jossain rohkaistuu jotain sanomaan, löytyy heti heitä, jotka leimaavat sellaisia puhuvan isänmaanpetturiksi ja miksi milloinkin. Sellainen nimittely on lähinnä oire siitä, että henkilö ei kykene asialliseen keskusteluun, vaan koettaa leimaavin ilmaisuin vaientaa toisen keskustelijan kun argumentit loppuvat tai muuten tietää olevansa väärässä.
Israelissa ongelmista puhutaan. Jotkut tosin saavat elantonsa siitä, että paisuttelevat ongelmia. Joku ehkä siitä, että pyrkii kieltämään minkä tahansa ongelman olemassa olon. Siksi olisikin hyvä kyetä asialliseen keskusteluun toisia kuunnellen ja heidän kysymyksiinsä ja pohdintoihinsa asiallisesti vastaten. Muutenhan usein paljastuu se, että keskustelija ei ole liikkeellä rehellisellä pohjalla, vaan koettaa valhein saada runnottua omaa "totuuttaan" läpi ja ehkä jopa tienaamaan elantonsa mustamaalaamalla muita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi et laittanut alkuperäisestä tekstistä kopioita ja linkittänyt sitä? Nyt meillä on tässä jokin toimittajan käsittelemä teksti, jossa nimettömät henkilöt kertovat jotain. Kun nyt koetat asettaa itsesi muiden keskustelijoiden yläpuolelle, olisi kuvitellut, että olisit osannut mennä mahdollisimman pitkälle tiedon juurille. Sehän ei olisi ollut edes vaikeaa ja olisi antanut uskottavuutta jutullesi. Tosin, siinä olisi helposti käynyt niin, ettei juttu olisikaan ollut enää niin dramaattinen kuin millaisena se linkitetyssä jutussa on. Ehkä juuri siksi valitsit tämän moneen kertaan muokatun version.
Israel on siksikin mielenkiintoinen maa, että siellä käydään hyvin paljon debattia kahvipöydissä, lehdissä, TV:ssä ja monella muulla foorumilla mm. politiikkaan liittyen. Suoriin radio-ohjelmiin otetaan hyvin paljon puheluita, joissa kuulijat pääsevät kertomaan omia kantojaan joskus hyvin kiihkeästikin monista eri aiheista. Hyvin monessa maassa tämä ei ole mahdollista, koska vain yksi totuus tai hyvin lievät kannanotot päästetään esiin. Joissakin maissa jo pelkkä epäilys siitä, että jollain on jokin hallitsevan tahon mielipiteen vastainen mielipide, voi johtaa kuolemaan, vangitsemiseen tai muuhun rangaistukseen.
On hyvä muistaa, että mm. Gazan tapahtumilla on ollut usein useita silminnäkijöitä, joiden kertomukset poikkeavat toisistaan joskus paljonkin. Jotkut eivät ole edes käyneet siellä, mutta kertovat asioista kuin olisivat olleet itse paikalla.
Mm. tämä on mielenkiintoinen lainaus: "–Emme nähneet yhtään ehjää rakennusta. Kaikki talot ja tiet olivat raunioina, eräs sotilaista muistelee....."
Tuo voi kuvata pientä aluetta Gazassa. Milloinkaan ainakaan viimeisten vuosikymmenten aikana Gazassa ei ole ollut sellaista tilannetta, että merkittävässä osassa aluetta olisi ollut kuvatun kaltainen tilanne. Jos joku sotilas on ylittänyt Gazan rajan ja nähnyt alueesta hyvin pienen otoksen, voi kuvaus olla totta tai lähes totta kyseisellä alueella. Kukaan ei ole minulle koskaan väittänyt, että "koko Gaza" olisi ollut raunioina. Ehkä he ymmärtävät, että näkisin heti sellaisen väitteen olevan mahdoton.
Suomalaisilla tuntuu olevan kovin ruusuinen kuva suomalaisten sotilaiden toimista Suomea kohdanneiden kriisien aikana. Sama ilmiö on monessa muussa maassa. Joissain maissa tällaisen virallisen totuuden vastaisesta kommentoinnista on ikävät seuraukset. Suomessa omien sotilaiden toimista on pitkälti vaiettu tai jos niistä joku jossain rohkaistuu jotain sanomaan, löytyy heti heitä, jotka leimaavat sellaisia puhuvan isänmaanpetturiksi ja miksi milloinkin. Sellainen nimittely on lähinnä oire siitä, että henkilö ei kykene asialliseen keskusteluun, vaan koettaa leimaavin ilmaisuin vaientaa toisen keskustelijan kun argumentit loppuvat tai muuten tietää olevansa väärässä.
Israelissa ongelmista puhutaan. Jotkut tosin saavat elantonsa siitä, että paisuttelevat ongelmia. Joku ehkä siitä, että pyrkii kieltämään minkä tahansa ongelman olemassa olon. Siksi olisikin hyvä kyetä asialliseen keskusteluun toisia kuunnellen ja heidän kysymyksiinsä ja pohdintoihinsa asiallisesti vastaten. Muutenhan usein paljastuu se, että keskustelija ei ole liikkeellä rehellisellä pohjalla, vaan koettaa valhein saada runnottua omaa "totuuttaan" läpi ja ehkä jopa tienaamaan elantonsa mustamaalaamalla muita.""...Siksi olisikin hyvä kyetä asialliseen keskusteluun toisia kuunnellen ja heidän kysymyksiinsä ja pohdintoihinsa asiallisesti vastaten....""
ja samalla teet kaikkesi kieltääksesi israelin sotilaiden omat kertomukset tekemistään Gazassa. Eikö totuus kelpaa, eikö israel olekaan ihanne vaan sittenkin roistovaltio? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
""...Siksi olisikin hyvä kyetä asialliseen keskusteluun toisia kuunnellen ja heidän kysymyksiinsä ja pohdintoihinsa asiallisesti vastaten....""
ja samalla teet kaikkesi kieltääksesi israelin sotilaiden omat kertomukset tekemistään Gazassa. Eikö totuus kelpaa, eikö israel olekaan ihanne vaan sittenkin roistovaltio?Missä minä olen noin tehnyt? Laita viestin kirjoitusajankohta ja lainaus ko. kohdasta.
Enkö ole keskustellut asiallisesti? Jos näin on, kerro tarkasti missä ja kuinka olen ollut epäasiallinen niin katsotaan asiaa vielä uudelleen.
- Anonyymi
Tietysti kaikkien terroristien tukijat pitää laittaa boikottiin myös.
EU:n mädännäisyyden viimeistään paljastaa se, että veronmaksajien rahoilla tuetaan Israel-vihamielisiä ryhmittymiä jakamalla rahaa gazaan. Näistä avustuksista ei saa muruakaan tavallinen rauhanomainen ihminen vaan kaikki ajautuu lyhentämättömänä terroristeille aseisiin, rakenteisiin ja huoltoon. - Anonyymi
Kattokaas tuupista videoita haulla pallywood. Surkeita näyttelijöitä kerrassaan.
- Anonyymi
IsraHell on Earth [Original Documentary]...
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956797Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151277- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691180Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531057Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982