Turussa on 50k moniosaajaa ja ikuinen osaajapula, miksi?

Voisiko selitys olla, että moniosaajat eivät kävisikään töissä?

Haittamaahanmuutton edistäminen on kummallista, kun hallitus toimii mädättämisessä kaikkien järkiperusteiden vastaisesti. Mikään tähän mennessä esitetty peruste ei kannusta jatkamnaan mädättämistä luku- ja kirjoitustaidottomilla rikoksentekijöillä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

todennäköisesti edistäjät hyötyvät itse taloudellisesti jollain tapa näistä tai sitten tämä vihervasemmistolainen toisten omaisuuden jakaminen vain pahenee valheiden kuten tiedämme kaikkien tänne tulevien tausta ja maahanmuutto on meille rikkaus tai tänne tulee työteliäitä moniosaajia nostamaan suomes suosta tai mitä valheita ne nyt ovat ikään syöttäneet suomalaisille,näiden takia kulujkin piilotellaan vedoten rasismiin sun muihin hölympölyihin koska eivät voi myöntää olleensa väärässä eivätkä uskalla sanoa vastaan ulkovalloille kuten vaikka junckerille.

Äänestä

Mihin Suomi tarvitsee tuhansia ammattitaitoisia vuohipaimenia ja kamelinajajia!?

Äänestä
  • Ilmasto muuttuu. Polttomoottorikäyttöisillä autoilla ajaminen kielletään. Ruoho alkaa kasvaa ympärivuotisesti pohjoisen Lappia myöten. Vuohille tulee laidunmaata ja autot vaihtuvat kameleihin. Meidän perheessä rouvalla on jo kamelin ajokortti.

    Äänestä

Mitä tarkoittaa 50k?

Äänestä
  • Oisko kiloa? Kilo on tuhat. Tarkoittaisi siis 50000.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oisko kiloa? Kilo on tuhat. Tarkoittaisi siis 50000.

    Kaikki muut käyttävät t kirjainta kun tarkoittavat tuhatta.

    Äänestä

  • Pikku t tarkoittaa SI-järjestelmässä painon mittayksikkö tonnia. Pikku k puolestaan etuliitettä kilo, eli tuhat. Somaleiden määrää on tarkoituksenmukaisempi ilmoittaa yksilöiden lukumääränä kuin painona.

    Äänestä

Kuivattu kamelinlanta on paljon vähäpäästöisempää polttoaineena kuin koivuklapi.
Ajatellaan positiivisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voisiko selitys olla, että moniosaajat eivät kävisikään töissä?

Haittamaahanmuutton edistäminen on kummallista, kun hallitus toimii mädättämisessä kaikkien järkiperusteiden vastaisesti. Mikään tähän mennessä esitetty peruste ei kannusta jatkamnaan mädättämistä luku- ja kirjoitustaidottomilla rikoksentekijöillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu