Tiltu: "Iranin sodan vaikutus Nato jäsenyyteen."
Iranissa ei ole sotaa,
"Kabineteissa on jo päätetty, että Usa hyökkää Iraniin. "
Sellainen voidaan päättää vain tiltujen kabineteissa. Ei siitä muuten tiltulle kerrottaisi.
"Alueelle on ensivaiheessa lähdössä 120000 amerikkalaista sotilasta (antimedia.org)."
Taas päätös tiltujen kabinetista? Toistaiseksi yksi hävittäjä.
"Maahyökkäys Iraniin vaatii kuitenkin n. miljoona amerikkalaissotilasta."
Tiltukabinetin tietoa? Siksipä sitä ei edes harkita. Vaikka kyllä vähempikin riittäisi.
"Iranin ohella saattaa käynnistyö myös Usan invaasio Venezuelaan,."
Taitaa olla tiltujen kabinettipäätös tämäkin?
"Nyt olisi hyvä kuulla Washingtonin tiltujen mielipide siihen:
Miten Usan voimien sitominen sotaan persianlahdella vaikuttaa sitten Naton maiden puolustamiseen?"
Päättäkää vaan ihan itse! Kykynne tiedetään!
"Toisin sanoen käykö niin, että Natoon kuuluvat Euroopan maat jäävät vaille Usan suojaa, koska se on kiireinen muualla?"
Siihen kyllä tarvitaan päätös ihan muualta kuin tiltuilta.Ja kenet tiltut käskevät hyökätä Eurooppaan, jossa Natolla on yli miljoonan miehen asevoimat?
#Ja jatkokysymyksenä mikäli on niin, että Usan ns. "saldo ei riitä", onko Natojäsenyys silloin järkevää?#
Jatkokysymys: Jos keksitte typeriä kysymykiä, niin vastatkaa niihin itse. Ne kun vaativat typerät vastaukset.
Iranin sota vain tiltujen haavetta!!!
7
108
Vastaukset 7
- Anonyymi
Pompeo pani Israelin ampumaan ohjuksia tankilaivojen kylkiin. Mitään miinoja ei ollu, kertoivat japanilaiset. :D
Jenkkien esittämä video miinan poistosta oli taas hieman "HARMAA" ja hyvin epäselvä, niinkuin ne tapaavat olla.
USA:n kamera tekniikka on ilmeisesti toisen maailmansodan aikaista. :D
Suomen tunnistuslentohävittäjä olisi kuvannut veneen miehistööltä yhksittäiset karvatkin sormista.- Anonyymi
”Pompeo pani Israelin ampumaan ohjuksia tankilaivojen kylkiin. Mitään miinoja ei ollu,”
Täysin mielipuolinen ja lapsellinen väite! Israelilla ei ole yhtään ystävää tai tukikohtaa Hormuzin salmessa!
- Anonyymi
”Olen lakimies. Sinun on tiedettävä ketä rikos hyödyttää. Me näemme Iranin ja USA:n geopoliittisen tilanteen Persianlahdella. Voimme sanoa ettei iranilaiset tule ampumaan torpedoa laivaan, joka johtaisi Yhdysvaltojen hyökkäykseen heitä vastaan. Se antaisi amerikkalaisille perusteen hyökätä Iraniin, joten se ei voisi olla iranilaiset,” sanoi Kourosh Shamlou, joka on lakimies ja Lähi-idän asiantuntija.
- Anonyymi
Singaporesta käsin operoidun Kokuka Courageus -tankkerin japanilainen omistaja Yutaka Katada järjesti lehdistötilaisuuden ja kiisti Yhdysvaltojen esittämät väitteet, että tankkeria vastaan olisi isketty mereltä miinoin tai torpedoin.
Tokiossa eilen perjantaina puhunut Katada sanoi laivansa tulleen hyökätyksi ilmasta käsin. Katadan mukaan tankkeria vastaan olisi iskenyt jokin lentävä laite, eikä aluksessa tapahtunut miinan räjähdystä.
”Näyttää siltä, että jokin lensi heitä kohti, joka aiheutti myös reiän ja tämä perustuu tapahtumaraporttiin, jonka me olemme saaneet alukseltamme. Näyttää siltä, että sille on erittäin suuri todennäköisyys, että meitä vastaan hyökättiin ilmasta. Iskukohta on paljon vesilinjan yläpuolella, enkä usko, että se olisi ollut torpedo,” Katada sanoi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Singaporesta käsin operoidun Kokuka Courageus -tankkerin japanilainen omistaja Yutaka Katada järjesti lehdistötilaisuuden ja kiisti Yhdysvaltojen esittämät väitteet, että tankkeria vastaan olisi isketty mereltä miinoin tai torpedoin.
Tokiossa eilen perjantaina puhunut Katada sanoi laivansa tulleen hyökätyksi ilmasta käsin. Katadan mukaan tankkeria vastaan olisi iskenyt jokin lentävä laite, eikä aluksessa tapahtunut miinan räjähdystä.
”Näyttää siltä, että jokin lensi heitä kohti, joka aiheutti myös reiän ja tämä perustuu tapahtumaraporttiin, jonka me olemme saaneet alukseltamme. Näyttää siltä, että sille on erittäin suuri todennäköisyys, että meitä vastaan hyökättiin ilmasta. Iskukohta on paljon vesilinjan yläpuolella, enkä usko, että se olisi ollut torpedo,” Katada sanoi.No niin tässä onkin "Washingtonin tiltuilla" pohtimista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin tässä onkin "Washingtonin tiltuilla" pohtimista.
Jatkokysymys: Jos keksitte typeriä kysymykiä, niin vastatkaa niihin itse. Ne kun vaativat typerät vastaukset.
Jenkit vain yrittävät kääntää jonkun tahon lennokki-iskut Iranin hyökkäyksiksi.
- Anonyymi
Pompeio ilmoitti taas uudelleen, ettei USA halua sotaa Iranin kanssa.
Kyllä tiltuja harmittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95913
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36512
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25492
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427