Kotimaisen elokuvateollisuuden rajallisuus

Kaikki suomalainen nykyelokuva on viinaa, kiroilua ja naimista.
Jokainen elokuva on toistensa kopioita: vähän ensin ryypätään, päähenkilöt ovat moniongelmaisia juoppoja, kohta sitten taas kiroillaan ja naidaan kaikkea mikä liikkuu ja juoksennellaan alasti ja selvitellään olemattomia ja kompleksisia (oidipaalisia) ohuita ja rikkinäisiä ihmissuhteita. Sitten vähän juodaan lisää viinaa ja tapellaan ja naidaan. Suomalaisesta nykyelokuvasta puuttuu sivistys ja kauneus.

Ei suomessa osata tehdä elokuvia jotka kiinnostaisivat. Harlinkin ymmärrettävistä syistä vaihtoi toimintaelokuvan teon muualle. Selin ja kumppanit yrittivät toimintaa suomessa vielä 90-luvulla aika merkittävästikin mutta sekin loppui hyvin nopeasti. Kauhusta ei voi edes puhua. Ainoa hyvä yritys on ollut Antti-Jussi Annilan Sauna-kohdalla joka oli ihan siedettävä elokuva kauhun genressä.

Osataan Suomessa tehdä myös täysin realismista irroittautuvia toiminta- ja kauhuleffoja, mutta niitä kannattaa etsiä enemmän indieporukoilta. Esimerkiksi Lääkekoe-elokuva hylkää todellisuuden rajat jo alkumetreillä ja lopussa vielä kiihdyttää täysin uusiin sfääreihin.

https://youtu.be/qnHnie1v550

Suomessa ei osata tehdä kauhua tai toimintaa ilman koomisuutta tai poskettomuutta. Markus Selin -90-luvulla onnistui muutamalla tuottamallaan elokuvalla edes vähän toiminnan suhteen mutta laihaksi yritykseksi jäi. Kauhun kohdalla on onnistuttu kerran, Sauna-leffan kohdalla tulos oli ihan siedettävä ja se oli suomalaiseksi kauhuksi katsomisen arvoinen elokuva. Siihen se sitten jäi. Suomalaisen elokuvan kohdalla tietää mitä on luvassa ja siksi kierrän sen kaukaa.