Vuosiluvutko

Meidät pelastaa -corre-??? Ei, en usko. Lopeta jo! Voi sinua -corre-.
21927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Pitäähän correlle jotain jättää, kolminaisuudesta ei ole hädän hetkellä lohtua.

Äänestä

Kyllä ne teidän opissanne pelastavat. Uskon puute vuoteen 1914 on seurakunnassanne erottamisperuste.

Äänestä
  • Juu, pakko siihen on uskoa. Onhan sellasiakin ajatuksia täällä nähty että sitä vuotta ei ole ollutkaan mutta siihen kieltäydyn uskomasta! Eikä silti niin pitkälle mennä että erotetaan jos joku onneton kuitenkaan ei usko että se vuosi tuli ja meni menojaan. Tietysti saattaisi joku ehdottaa jonkinlaisella lääkärillä käyntiä. Kertojankin (ja muutaman muunkin jämähtäneen)lienee syytä käydä jollain ammattiauttajalla jos on niin hyväuskoinen ettei usko vuotta 1914 olleen!

    Äänestä

nimenomaan jos et usko tuohon vuosiluku teoriaan niin lennät srk:sta kun leppäkeihäs, käyppä esittämässä seurakunnan vanhimmallesi ettet enää usko kusetukseen- katotaan reaktio

luulossa on hyvä elää ja vielä sinisilmäisenä vartiotornin hapatukseen nähden. Sääliksi käy teitä amerikan jehovaa sokeasti palvojia.

Äänestä
  • Minua jäi kiinostamaan se asia, että kerroit "hävinneesi" 20 e yhdeksän vuoden aikana kun olit Jt:jien kanssa tekemisissä. Tai ainakaan et muuta summaa maininnut. Tarjoilemasi ajatuksen mukaan et päässyt häviämään, koska et ollut täysvaltainen jäsen.

    Kysyisinkin, huomasitko noiden 9 vuoden aikana merkittävää köytymistä täysvaltaisten jäsenten keskuudessa, vai mihin arviosi perustuu? Tämä sen vuoksi, että täällä tarjoillaan ristiriitaista tietoutta.

    Kerroit 14 vuotiaana elämäsi olleen helvettiä ja sitten Jt:t tulivat kuvioihin mukaan. Joskus saattaa tuollaisissa tapauksissa joku ulkopuolinen henkilö muodostua tukihenkilöksi, jolle sitten tilitetään ja uskoudutaan. Kävikö sinun tapauksessasi niin?

    Valottaisitko vähän sitä nähtiinkö sinun vuoksesi muuta "vaivaa" kuin tuo vastaanotolla seurana istuminen, ajattelin vaan kun 9 vuotta on niin pitkä aika. Oletan, että sinulla voisi olla näistä ajoista jotain myönteistäkin jaettavaa lukijoille?

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Minua jäi kiinostamaan se asia, että kerroit "hävinneesi" 20 e yhdeksän vuoden aikana kun olit Jt:jien kanssa tekemisissä. Tai ainakaan et muuta summaa maininnut. Tarjoilemasi ajatuksen mukaan et päässyt häviämään, koska et ollut täysvaltainen jäsen.

    Kysyisinkin, huomasitko noiden 9 vuoden aikana merkittävää köytymistä täysvaltaisten jäsenten keskuudessa, vai mihin arviosi perustuu? Tämä sen vuoksi, että täällä tarjoillaan ristiriitaista tietoutta.

    Kerroit 14 vuotiaana elämäsi olleen helvettiä ja sitten Jt:t tulivat kuvioihin mukaan. Joskus saattaa tuollaisissa tapauksissa joku ulkopuolinen henkilö muodostua tukihenkilöksi, jolle sitten tilitetään ja uskoudutaan. Kävikö sinun tapauksessasi niin?

    Valottaisitko vähän sitä nähtiinkö sinun vuoksesi muuta "vaivaa" kuin tuo vastaanotolla seurana istuminen, ajattelin vaan kun 9 vuotta on niin pitkä aika. Oletan, että sinulla voisi olla näistä ajoista jotain myönteistäkin jaettavaa lukijoille?

    "Kerroit 14 vuotiaana elämäsi olleen helvettiä ja sitten Jt:t tulivat kuvioihin mukaan. Joskus saattaa tuollaisissa tapauksissa joku ulkopuolinen henkilö muodostua tukihenkilöksi, jolle sitten tilitetään ja uskoudutaan. Kävikö sinun tapauksessasi niin?"

    Kyllä, arvasit oikein,tapauksessani kävi niin että alaikäisenä tai nuorena henkilönä ystävystyin erään hyvin lipevä kielisen jehovan todistaja Srk:N vanhemman kanssa hänen tullessaan kotiovelleni kertoen siitä kuinka maailmanloppu on lähellä ja kuinka se voi tulla hyvin pian ja ai että kun pieni lapsi nautti kuulla naamapunaisena korvat liikui kun pihajäniksellä kun paksu linssisillä silmälaiseilla varustettu anorektikon näköinen kirkasotsa paasasi noista lohikäärmeistä ja demoneista, ja kaikesta muusta jota voisi verrata tarinasta tarusormusten herraan,

    siihen aikaan oli 90-luvun alkupuoli jolloin nämä vanhimmat alitajuisesti luulivat että loppu on lähellä ja tuolloin sukupolvi opetuskin oli vielä voimassa eli silloin jehovan todistajilla oli ihan erilailla paatosta ja asennetta saarnaustyöhön ja jos sitä vertaa tämän päivän kenttätyöhön niin ero on kun yöllä ja päivällä. Uskaltaisin väittää jopa, että hyvin harva siellä teidän seurakunnissa enää aikuisten oikeasti uskoo hallintoelimiin tai uskollisen orjan harhaanjohtavaan löpinään valtakunnastanne. Tämän johtopäätöksen vedän jehovan todistajien nykypäivänä tapahtuvasta lähesolemattomasta "kentällä" käymisestä.

    jatketaan taas sivuraiteilta pääraitelle....Elämäni tuolloin oli hyvin vaikeaa koska kärsin melkoisesta turvattomuudesta koko lapsuuteni koska ei ollut vanhempaa ihmistä lähellä.

    Tähän tyhjään väliin sitten tämä innokas jehovan todistaja vanhin työnsi jalkansa ja "muokkasi" maailmankatsomukseni ja maailmankuvani haluamakseen ja sellaisiksi jota ne olivat melkein kymmenen elettyä vuottani. Nyt välit ovat menneet koska en enää uskokusetukseen koska tekemäni vilpittömän taustatutkimuksen tuloksena olen päätynyt siihen lopputulokseen että amerikan jeppula on harhaa siinä missä david copperfieldin silmäkääntötempulla hävittämä new yorkin vapauden patsas tehdään näkymättömäksi.

    "Valottaisitko vähän sitä nähtiinkö sinun vuoksesi muuta "vaivaa" kuin tuo vastaanotolla seurana istuminen, ajattelin vaan kun 9 vuotta on niin pitkä aika. Oletan, että sinulla voisi olla näistä ajoista jotain myönteistäkin jaettavaa lukijoille?"

    hmm......lähinnä homma oli sitä että tämä vanhin kävi luonani silloin tällöin tuomassa lehtiä ja saarnaamassa vartiotornin oppeja. Monesti keskusteltiin maapallon tilasta ja elämäntarkoituksista. Hyvin mielenkiintoisia keskusteluja me kyllä kävimme mutta se että ajatuksiani uudistettiin vartiotornin aivopesuohjelmalla ja käytettiin hyväuskoisuuttani hyväksi oli huononpi juttu. Tällä hetkellä kun ajattelen sitä vanhinta niin hänen hypnoottinen katse niillä paksupohjaisilla linsseillä ja lipevät sanat saavat minut voimaan pahoin ja tosissani oksettamaan.

    Miksi ihmeessä sinä fger haluat pokkuroida ja kumarrella noiden brooklynin temppelinherrojen ja heidän hännystelijöidensä edessä? Eikö olisi jo aika murtaa pedofiilejä suojelevan lahkon kahleet ja vapautua?

    Ymmärrän fger, Ei sitä voi ulkopuolinen ymmärtää ellei ole ollut vartiotornin kuristuspannassa. Pois lähteminen on helpommin sanottu kuin tehty.

    Koita jaksaa siellä sairaassa lahkossa fger.

    Äänestä

  • geeza kirjoitti:

    >>>jos sitä vertaa tämän päivän kenttätyöhön niin ero on kun yöllä ja päivällä.>vapautua?

    Äänestä

Sen verran minäkin tiedän, että jehovan todistajien raamatuntulkinnat perustuu vuoden 1914 tulkinnalle ja laskennalle.

Tuossa olisi todistajille haaste. Millä kumoatte tuon alla olevan esityksen?

**********************************************

Väite kuuluu seuraavasti: "Jerusalemin hävitys tapahtui v. 587/6 eKr." ja se voidaan todistaa kätevästi näin:

Leikkaa ruutupaperista seuraavanlaiset liuskat:
2 liuskaa joissa on 11 ruutua (Jojakim ja Sidkia)
1 liuska, jossa on 19 ruutua (Nebukadnessar)
1 liuska, jossa on 70 ruutua (Paastoaika)

Tummenna seuraavat ruudut liuskoista:
- Joojakimin liuskasta 3. ja 11. ruutu
- Sidkian liuskasta 9. ja 11. ruutu
- Nebukadnessarin liuskasta 8. 17. ja 19. ruutu

(1) Lue Raamatusta Dan.1:1 ja Dan.2:1.
Nebukadnessar alkoi hallita Jojakimin kolmantena hallitusvuonna.

(2) Aseta siis liuskat siten, että Nebukadnessarin liuskan alkupää lähtee Joojakimin
kolmannen ruudun puoliväin tai loppupuolen kohdalta.

(3) Lue Raamatusta 2.Kun.23: 36 ja 24:1,6,8,12,18. Nämä jakeet kertovat,
että Joojakim hallitsi 11 vuotta[ 10-11 vuotta],
sen jälkeen Joojakin hallitsi 3 kk Nebukadnessarin 8:ntena hallitusvuonna,
ja sen jälkeen Sidkia hallitsi 11 vuotta[10-11 vuotta Jerusalemin tuhoon asti].

(4) Aseta nyt Sidkian liuska alkamaan Nebukadnessarin 8:nnen ruudun kohdalta ruudun loppuosasta.

(5) Lue 2.Kun.25:1,2,8 ->,25.
Kun katsot liuskoja niin huomaat, että Sidkian 11. vuosi ja Nebukadnessarin 19. vuosi
ovat riittävän hyvin kohdakkain ja 5. ja 7. kuukausi osuvat molempien liuskojen
viimeiseen ruutuun.

Jerusalemin hävityksen muistoksi (5.kk) ja Gedaljan salamurhan muistoksi (7.kk)
juutalaiset viettivät paastoa joka kesti 70 vuotta.

(6) Aseta Paastoliuska alkaamaan Sidkian ja Nebukadnessarin liuskojen viimeisen ruudun
puolivälistä.

(7) Lue Sakarja 7:1-6.
Sakarjan kirjan tapahtumat ajoitetaan Jehovan todistajien Uuden Maailman käännöksen mukaan
ajalle 520-518 eKr. joten kun lasketaan taaksepäin 70 vuotta Jerusalemin
lopulliseen hävitykseen 5:ssä kuussa, niin tullaan vuoteen 588- 590 eKr.

Nykytiedon mukaan Jerusalem hävitettiin vuonna 586/7 eKr.
Tätä näkemystä näyttävät tukevan sekä Raamatunkirjoitukset ja tunnettu maallinen historia.

**********************************************

Äänestä

  • Historiaan en ole koskaan tuntenut kiinnostusta, joten en asiasta mitään pysty kertomaankaan. Ehkä sen verran, että jos joku sanoisi Nebukadnessarin olevan yksi yhdysvaltain pressoista, arvelisin hänen erehtyneen.

    Se kuitenkin kiinnostaa, kun tuhansin eri versioin mainostetaan näitä eri menneitä odotuksia, niin Jt:jien on sen vuoksi pakko olla joka asiassa väärässä. Onko se niin leimaavaa?

    Eli jos nyt ei ole mitään erityistä vuotta odottena, vain ajatus, että ollaan lähellä, niin sekin olisi tuon tapahtuneen perusteella väärin?

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Historiaan en ole koskaan tuntenut kiinnostusta, joten en asiasta mitään pysty kertomaankaan. Ehkä sen verran, että jos joku sanoisi Nebukadnessarin olevan yksi yhdysvaltain pressoista, arvelisin hänen erehtyneen.

    Piti olla.

    niin onko Jt:jien sen vuoksi pakko olla joka asiassa väärässä.

    Näinkö tarkoitit?

    Ette te fger joka asiassa ole väärässä, kuten esimerkiksi silloin kun kannustatte ihmisiä olemaan rehellisiä (vaikka itse ette olekaan). Tuo kannustus rehellisyyteen ei tietenkään ole teidän oppinne vaan se on Raamatun oppi, eikö niin?

    Mutta te jt:t olette väärässä siinä, että teillä on oppirakenelma, joka perustuu teidän omiin Raamatuntulkintoihin. AJATTELEPA TÄTÄ:

    Esimerkiksi Johanneksen Ilmestys on tulkittu jt-järjestön historiaa selittävänä kirjana! Ja kuten itse tiedät, niin tuon näkemyksen luotettavuus perustuu jt:läiseen käsitteeseen "Herran päivästä" joka taas perustuu jt:läiseen tulkintaan vuoden 1914 merkityksestä joka taas perustuu Jerusalemin tuhon ajoitukseen joka teillä on 20 vuotta pielessä kuten tuo ylempänä esitetty suoraan Raamatulla johdettu ruutupaperitehtävä osoittaa.

    Vastaus kysymykseesi "onko se niin leimaava"?

    ON!

    -Corrector-

    Ps. Mennäänkö joku kerta ohrapirtelölle?

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Piti olla.

    niin onko Jt:jien sen vuoksi pakko olla joka asiassa väärässä.

    niin tutustu nyt ainakin seuran okkulttiseen menneisyyteen. Sen aloitti jo Russel ollessaan poikasena isänsä liikkeessä jos satut tietämään kun historia sinua ei kiinnosta.
    Tämä okkulttitausta pysyy seuran mukana kymmeniä vuosia. Kaikki johtomiehet olivat suuria okkultismin harrastajia. Eräskin mainitsu keskustelleensa vainajahenkien kanssa kun oikein kovalle uskonto otti.
    Rutherfordillakin on omat okkulttimenneisyytensä mutta seuran historiaa lukemalla eivät tule vastaan.
    Samoin Franzin kerrotaan olleen syvissä yhteyksissään milloin minkäkin henkiolennon kanssa kun linnottautu huoneeseensa vaikka lukkoja ei ovissa ollutkaan.

    Sellaisia uskovaisia miehiä he olivat. Uskoivat omiin uninäkyihinsä kuin vanhat raamatun profeetat aikoinaan.

    Äänestä

  • kiinnostakaan kirjoitti:

    Kyllä juttuja varmasti piisaa ja jos loppuvat kesken niitä sorvataan lisää.

    Vai oikein vainajahenkien kanssa. Mitäs sivustoja tällä kertaa tuli luettua?

    Oliko siellä mainintaa, että USA:n johto pitää saatananpalvonta rituaaleja valkoisessa talossa?

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Historiaan en ole koskaan tuntenut kiinnostusta, joten en asiasta mitään pysty kertomaankaan. Ehkä sen verran, että jos joku sanoisi Nebukadnessarin olevan yksi yhdysvaltain pressoista, arvelisin hänen erehtyneen.

    Se kuitenkin kiinnostaa, kun tuhansin eri versioin mainostetaan näitä eri menneitä odotuksia, niin Jt:jien on sen vuoksi pakko olla joka asiassa väärässä. Onko se niin leimaavaa?

    Eli jos nyt ei ole mitään erityistä vuotta odottena, vain ajatus, että ollaan lähellä, niin sekin olisi tuon tapahtuneen perusteella väärin?

    Oli vähän alistumisen makua tuossa fgerin vastauksessa? Mitä mieltä toiset tuomarit ovat?

    "Eli jos nyt ei ole mitään erityistä vuotta odottena, vain ajatus, että ollaan lähellä, niin sekin olisi tuon tapahtuneen perusteella väärin?" [fger]

    Se että oltaisiin lähellä loppua, ei ole merkki jehovan todistajien oikeassa olemisesta. Ethän kait sinä fger vahingossakaan niin ajattele, että lopunajan tähyily olisi teidän yksinoikeus? Mielestäni jehovayhteisön yksinoikeutta ovat liian innokkaat ja toteutumatta jääneet maailmanlopun odotukset.

    Äänestä

  • yksi tuomareista kirjoitti:

    >>>Mielestäni jehovayhteisön yksinoikeutta ovat liian innokkaat ja toteutumatta jääneet maailmanlopun odotukset.>Kiina voi koota 200 000 000 miehen armeijan!!--- Kuitenkin, tämän 200 miljoonan miehen armeijan eteneminen johtaa siihen että kolmasosa maapallon ihmisistä kuolee.

    Muista yksi tärkeä asia: sinä et voi arvostella näitä tapahtumia logiikan pohjalta --- Nämä asiat tapahtuvat koska Jumala on määrännyt niiden tapahtuvan>Tässä luvussa olemme tutkineet joitakin merkittäviä meidän aikanamme toteutuneita profetioita, jotka viittaavat Herran paluuseen tämän sukupolven aikana.>42 kk:n lopulla on sitten Googin sota, joka on
    pakanakansojen viimeinen hyökkäys Jumalan valittua kansaa vastaan. Harmagedon seuraa
    tätä pienellä viiveellä ja sitten tulee 1000-vuotinen valtakunta. Nyt eletään
    profetian kenraaliharjoitusvaihetta, kun Ilmestyskirjan peto on USA.

    "Mielestäni jehovayhteisön yksinoikeutta ovat liian innokkaat ja toteutumatta jääneet maailmanlopun odotukset" koskien vuosilukuja 1914, 1925, 1975 ja jopa 1994 ja mitä niitä kaikkia onkaan.

    Äänestä

  • Fill in kirjoitti:

    "Mielestäni jehovayhteisön yksinoikeutta ovat liian innokkaat ja toteutumatta jääneet maailmanlopun odotukset" koskien vuosilukuja 1914, 1925, 1975 ja jopa 1994 ja mitä niitä kaikkia onkaan.

    Missä se yksinoikeus näkyi edellisen perusteella? Kas kun ei syytetä plagioinnista.

    Äänestä

  • Eipä ole todistajilla 'kiinnostusta' kannanottoon, vaikka kyseessä on puhtaasti Raamatun lukutehtävä. Toisaalta, mitäpä sitä väittämään vastaan, kun tehtävä osoittaa todistajien oppirakennelman perustuvan virheelliseen Raamatun tulkintaan. Parempi varmasti ollakin hiljaa ja hävetä. ;-)

    Äänestä

Kaikkensa yrittää, mutta kuuntelijoilla on vinttipimeenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Meidät pelastaa -corre-??? Ei, en usko. Lopeta jo! Voi sinua -corre-.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu