Varapuheenjohtajan puhe!
4
50
Vastaukset
- Anonyymi
Eli Perussuomalaiset tulevat jatkossakin räksyttämään oppositiossa ja esittämään kansalle sankaripuoluetta, joka taistelee hallituksen vääryyksiä vastaan.
Kyllä on persuilla taas luvassa halpaa viihdettä ja suuria tunteita.
Sellaista saippuaoopperaa ei jaksa katsella. Perussuomalaiset tulevat harrastamaan vahvaa oppositiopolitiikkaa.
Eduskunnassa tullaan näkemään vahvaa draamaa, kun hallituspuolueen kansanedustajat yksi toisensa jälkeen menettävät malttinsa. Martin Scheinin repii vielä monta kertaa pelihousunsa.- Anonyymi
Onhan siinä kova usko yhden asian puolesta. Aivan kuin meidän kaikkien pitäisi uskoa näitä puheita ja olla sitten yhtä äkkiä samaa mieltä.
Onneksi on vielä ihmisiä Suomesssa ja miljoonia, jotka osaavat tehdä omat johtopäätökset asioista ja joiden ei tarvitse käsi ojossa ja manipuloituna julistautua yhden asian liputtajiksi.
Perussuomalaiset liputtavat olevansa äätioikeistolainen puolue, äärioikeistolaisin menetelmin. Tällä nelivuotiskaudella perussuomalaiset niittaavat omaan otsaansa lapun, jossa lukee "kukaan ei halua meidän kanssa hallitukseen".
Ei edes kokoomus, vaikka sitä persut luulevat, Ja yksin hallitusta ei persut saa kasaan.
Huutakaa ja räksyttäkää vaikka kuinka kauan ja paljon, kaikkea aineistoa voidaan käyttää jatkossa persuja vastaan seuraavissa vaaleissa ja muutenkin. Että kyllä kannattaa. - Anonyymi
Puhua voi näköjään sanomatta mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli499747Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1075232"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn594367Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1382937Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1432718Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji1842591Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait281952- 201697
Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.371569Liikaa vauhtia
Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp211107