Tulkinnantulkinnantarve

“Sen verran totean, että JT:ien julkaisujen tutkimiseksi kannattaa lukea niiden tekstiyhteys: tarkoitetaanko sillä aiempien JT:ien kantaa vai nykyistä kantaa vai aiempaa kantaa nykytermein selostettuna. JT:ien vastustajat eivät osaa tehdä näillä eroa eivätkä siksi osaa lukea JT:ien Watchtowerin/Vartiotornin sisältöä oikein. Siksi heidän kanssaan ei kannata keskustella, sillä he eivät muutu, vaikka osaisivatkin tulkita Vartiotornia joskus oikeinkin.”

Ihmetyttää muutamat mekanismit monien Vartiotorniseuraa kannattavien kirjoittajien ajatuksissa. Usein lukee yleisen väitteen siitä, että entiset jehovantodistajat valehtelevat tai ovat vähintään epärehellisiä. En käsitä miten henkilöstä tulisi valehtelija tai epärehellinen – kuin taikaiskusta - jos hän oppii totuuden totuudesta. Semminkin kun valhe on huonosti valittu ase valhetta vastaan.

Yllä lainattu ote tuo aivan uuden näkökulman tähän aiheeseen. Etenkin tämä - ”JT:ien vastustajat eivät osaa tehdä näillä eroa eivätkä siksi osaa lukea JT:ien Watchtowerin/Vartiotornin sisältöä oikein.” – panee miettimään. On jotenkin vaikea käsittää, että jättäessään jehovantodistajuuden henkilö menettää kykynsä ymmärtää Vartiotorniseuran materiaalia. Jos materiaali on noinkin vaikeaselkoista, niin miksi lehteä tarjotaan ovella ilman tulkinta-apua ”maailmallisille”? Jos esimerkiksi Raamattua tulkitsevaksi esitetty Vartiotorni-lehti edellytää jehovantodistajan avulla tapahtuvaa edelleentulkintaa, koska entinenkään jehovantodistaja ei voi tekstiä käsittää, niin miten ihmeessä ”maailmallinen” henkilö kykenee käsittämään Vartiotorni-lehden sisällön?

Kokonaan oma näkökulmansa on Vartiotorniseuran julistajille antama ohje (Qualified To Be Ministers. 1967 p. 199):

“Be very careful to be accurate in all statements you make. Use evidence honestly. In quotations, do not twist the meaning of a writer or speaker or use only partial quotations to give a different thought than the person intended.”
4526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rasvattu_jämä sanoo:
Alati valehteleva ja aina, mikäli mahdollista, muutenkin epärehellinen. Muista piirteistä mainittakoon jokainen Vartiotorniseuran materiaalissa mainittu negatiivinen sekä muutama tunnistamaton bonuksena.

Mutta pian, ah, niin uskomattoman pian, kaikki ongelmat ovat poispyyhityt - tuskin maltan odottaa.

Äänestä
  • Ilmeisesti tuota kirjoittaessani uskoin enemmän Vartiotorniseuraan kuin itseeni.

    Äänestä

  • Rasvattu_jämä kirjoitti:

    Ilmeisesti tuota kirjoittaessani uskoin enemmän Vartiotorniseuraan kuin itseeni.

    Asia on asiaa, mutta selityksesi on vähintään alaarvoista "sanahelinää".
    Terv: Erotettu mutta ei vihamielinen

    Äänestä

  • sörsselsson kirjoitti:

    Asia on asiaa, mutta selityksesi on vähintään alaarvoista "sanahelinää".
    Terv: Erotettu mutta ei vihamielinen

    >>Asia on asiaa, mutta selityksesi on vähintään alaarvoista "sanahelinää".

    On totta, että en suorituttanut riskianalyysiä itseironian käytön suhteen.

    Terv. Erotettu ja vähämielinen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rasvattu_jämä kirjoitti:

“Sen verran totean, että JT:ien julkaisujen tutkimiseksi kannattaa lukea niiden tekstiyhteys: tarkoitetaanko sillä aiempien JT:ien kantaa vai nykyistä kantaa vai aiempaa kantaa nykytermein selostettuna. JT:ien vastustajat eivät osaa tehdä näillä eroa eivätkä siksi osaa lukea JT:ien Watchtowerin/Vartiotornin sisältöä oikein. Siksi heidän kanssaan ei kannata keskustella, sillä he eivät muutu, vaikka osaisivatkin tulkita Vartiotornia joskus oikeinkin.”

Ihmetyttää muutamat mekanismit monien Vartiotorniseuraa kannattavien kirjoittajien ajatuksissa. Usein lukee yleisen väitteen siitä, että entiset jehovantodistajat valehtelevat tai ovat vähintään epärehellisiä. En käsitä miten henkilöstä tulisi valehtelija tai epärehellinen – kuin taikaiskusta - jos hän oppii totuuden totuudesta. Semminkin kun valhe on huonosti valittu ase valhetta vastaan.

Yllä lainattu ote tuo aivan uuden näkökulman tähän aiheeseen. Etenkin tämä - ”JT:ien vastustajat eivät osaa tehdä näillä eroa eivätkä siksi osaa lukea JT:ien Watchtowerin/Vartiotornin sisältöä oikein.” – panee miettimään. On jotenkin vaikea käsittää, että jättäessään jehovantodistajuuden henkilö menettää kykynsä ymmärtää Vartiotorniseuran materiaalia. Jos materiaali on noinkin vaikeaselkoista, niin miksi lehteä tarjotaan ovella ilman tulkinta-apua ”maailmallisille”? Jos esimerkiksi Raamattua tulkitsevaksi esitetty Vartiotorni-lehti edellytää jehovantodistajan avulla tapahtuvaa edelleentulkintaa, koska entinenkään jehovantodistaja ei voi tekstiä käsittää, niin miten ihmeessä ”maailmallinen” henkilö kykenee käsittämään Vartiotorni-lehden sisällön?

Kokonaan oma näkökulmansa on Vartiotorniseuran julistajille antama ohje (Qualified To Be Ministers. 1967 p. 199):

“Be very careful to be accurate in all statements you make. Use evidence honestly. In quotations, do not twist the meaning of a writer or speaker or use only partial quotations to give a different thought than the person intended.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu