...
Siksi Raamatun oikea ohje sen toteamiseen, onko joku asia Jumalaa vastaan vai Hänen tekoaan, on tuntea Jumalan ilmoitus, Raamattu, ja lukea sitä kokonaisvaltaisesti.
Apt.17:11 mainitaan Berean juutalaiset, jotka ”ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin”. Tämähän on monelle jo tuttu kohta. Asia pitää vain henkilökohtaisesti laittaa käytäntöön. Raamatun opiskeleminen tarkoittaa myös muilta, etenkin vanhemmilta ja opettajan armolahjan omaavilta, oppimista.
Oppiminen on myös tutkimista ja siihen liittyy raamatullisen historian, ajan tapojen ja taustojen selvittämistä. Jumala on luonut ihmiselle aivot ja järjen, ymmärryksen siksi, että niitä käytetään ja niiden käyttämisen kautta opitaan. Pyhä Henki ei toimi Jumalan luomistyötä vastaan.
Kerta toisen jälkeen Raamattu kehottaa tutkimaan kristillisen opetuksen, se varoittaa hyväksymästä oppeja ja opettajia suoralta kädeltä. Jumala varoittaa vääristä profeetoista ja vääristä ”kristuksista”, joita on monia. ( kuten esim. Matt.24:5 ja 11, 1Joh.4:1, 2Joh.1:10 ym. kohdat mainitsevat ).
Oman aikamme ihmiskeskeinen ja ihmistä sekä hänen tekojaan Jumalalle korostava opetus on raamatunvastaista. Jumalaa ylistetään innokkaan riehakkaasti mutta ilman Jumalan pelkoa ja pyhyyden tuntoa. Synnistä puhutaan vain pikaisesti ja kuvataan se lähinnä tekoina, ei niinkään ihmisen kokonaisvaltaisena tilana, jossa ihminen on täysin synnin vallassa.
” Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”, Gal.6:7.
Jumalan rakkaus on irrotettu raamatullisesta tarkoituksestaan ja se esitetään intiiminä fyysisenä ja sielullisena kokemuksena etäällä rististä ja Kristuksen kärsimisestä meidän edestämme. Jumalan viha on monelle tuntematon käsite.
Karismaattisen liikkeen julistajat ovat kuin show-maailman tähtiä, joita seurataan ja joiden opetuksen ja käytännön arviointia vältetään, koska Gamaliel sanoi noin ja koska ”Herran voideltuun” ei saa koskea.
Yksi kaataa, toinen saa nauramaan, huudetaan ”tulta”, melskataan, hoiperrellaan muka hengestä juopuneena ja kuvitellaan, että ollaan mukana jossakin erityisessä herätyksessä ja Jumalan läsnäolossa. Pidetään suuria juhlia ja konferensseja, näytään ja näytellään.
Me, ihmiset, koko ihmiskunta, joka ei ole kuin ”pisara vesisangon uurteessa”, kuin ”tomuhiukkanen vaa'assa” (Jes.40:15) emme itsessämme ole mitään käsittämättömän maailmankaikkeuden Luojan edessä. Emme me kristitytkään ole itsessämme sen enempää.
Jumalan armo ja osallisuus todelliseen menestymiseen, iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä, kohtaa meidät vain Kristuksessa, Hänen kauttaan ja Hänen sovitustekonsa tähden.
Siksi turvaamme ja pitäydymme yksin Häneen, ristillä tapettuun ja taivaaseen nousseeseen, joka on ”kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan”, 1Kor.15:3.
( Ote Juhani Aitomaan opetuskokonaisuudesta: Väärin käytetty Gamalielin neuvo )

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eri seuroihin ja lahkoihin eksymyksistä Raamatun UT mukaiseen Kristilliyyteen.
Siihen suuntaa, ja sillä eteenpäin, kohti täydellisyytä vievää, jo alkuun tienviitoitusta tuolta... http://www.suomenkristityt.foorumimme.com asiallisesti ja rakentavasti, ilman mainosten, ym. epä asiallisuukksien häirintää, keskutelu foorumilta.
Matt.21:22. Joh.14:14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen. Jaak.4:3 Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne. Raamatun tyhjiä lupauksia.
Raamattu kehottaa olemaan hyväksymättä oppeja ja opetusta suoralta kädeltä. Erittäin viisas neuvo ja lähtökohta. Ensimmäiseksi kriittisyyttä tuleekin soveltaa raamattuun itseensä. Ja selvittää ne taustat, miten ja miksi opus on syntynyt.
Tästä pääseekin hyvin nopeasti kyseenalaistamaan koko uskonnon perustan. Valtaosa väestöstä näin onkin jo tehnyt.
Raamatun jumala tosiaan on äkkipikainen, vihainen ja jopa sadistinen narsismissaan. Ansaitsee vähintään kuonokopan. Täytyy oikeasti muistaa, milloin ja missä kulttuurissa ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen.
” Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”, Gal.6:7.
”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.” 2.Tim3:1-5
Häpeä herjaavaa pöyhkeyttäsi Jumalaa kohtaan!
Halu pilkkaan on monen sydämen tilassa tässä ajassa Jumalan kummioittamisen ja pelon sijasta. Kun pilkkaaja kuole niin ääni kellossa muuttuu ja katuminen on silloin myöhässä.
”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ......" 2.Piet.3:3 alusta
Palstallakin tutummista pilkkaajista tiedämme että halu elää synnissä on johtanut tarpeeseen ja käytösmalliin, jonka takia pilkkaamalla haetaan syntihyväksyntää omaan synnissäelämiseen kiusaamalla kristittyjä nimittelemällä heitä ja jopa Herraa itseään herjaamalla. Aika on lyhyt eivätkä he ymmärrä olevansa pian tuomiolla. Olen Jumalan lapsi mutta silti minua peljästyttää ajatus jumalattomasta, joka on vailla suojaa kuoltuaan ja joutuu ottamaan vastaan sen minkä tänne kylvi luullen ettei vastuu tule mukaan rajan taakse vaan kuolman jälkeen hänestä ei ole enää mitään sielua, henkeä, ylösnousemusruumista joten hän laskelmoi ahdistuksessaan että voi elää kuin sika pellossa yhdessä muiden sikojen kanssa.
Jos kukaan kristitty osaa piirtää/maalata niin ehdotan että tekisi taideteoksen nimeltä " elävät kuin siat pellossa". Itse en ole osaava piirtäjä, maalaaja. Mutta olen joskus katsellut kun tv7:lla eräs nainen maalasi pieni koira sylissään taitavasti kaikenlaisia Raamattuaiheisia maalauskuvia.