Kätyrit opettavat ja tyhmät uskovat

Anonyymi

### Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . Jumalan merkki on sapatti. Tulee valita oikein että pääsee tempaukseen mukaan kun Jeesus tulee toisen kerran.###

Adventismi on saatanasta ja Ellen Whiten hengestä.
Kätyrit ovat tehneet tehtävänsä.

31

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilm.13:14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden, se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
      15. Ja sille annettiin VALTA antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
      16. JA SE SAA KAIKKI, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa.
      17. Ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki, pedon nimi tai sen nimen luku.
      18. TÄSSÄ ON VIISAUS, JOLLA YMMÄRRYS ON, se laskekoon pedon luvun, sillä se on IHMISEN LUKU. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

      1700-luvun Luterilaiset virret kertovat pedosta antikristuksesta paavista, joka Jumalan käskyi wastaan räyskyi.

      1234567---

      • Anonyymi

        Adventismi on saatanasta ja Ellen Whiten hengestä.
        Kätyrit ovat tehneet tehtävänsä seitsemännen päivän adventtikirkossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventismi on saatanasta ja Ellen Whiten hengestä.
        Kätyrit ovat tehneet tehtävänsä seitsemännen päivän adventtikirkossa.

        Mistä hengestä he ovat, ja mikä henki heitä kuljettaa, jotka yhäti räyskyvät, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille ?

        1234567---


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä hengestä he ovat, ja mikä henki heitä kuljettaa, jotka yhäti räyskyvät, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille ?

        1234567---

        "jotka yhäti räyskyvät, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille ?"

        Se ei ole koskaan kuulunut muille kuin juutalaisille ja heidän keskellään asuville.


    • Anonyymi

      Räyskis räyskis...vuf vuf...

      Gal.5:19-23
      Lihan aikaansaannokset OVAT SELVÄSTI NÄHTÄVISSÄ. Niitä ovat... vihamielisyys, riidat, kiihkoilu...eripuraisuus, lahkolaisuus... ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. Hengen hedelmistä taas EI OLE TIETOAKAAN. Ne ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.

      • Anonyymi

        Anteeksi...piti olla oikeaoppisesti wuf wuf...

        kerettiläinen


      • Anonyymi

        Raamatussa ei puhuta mitään maksullisesta sapatista.
        Kätyrit hyötyvät rahallisesti sapatista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa ei puhuta mitään maksullisesta sapatista.
        Kätyrit hyötyvät rahallisesti sapatista.

        Mutta Raamattu puhuu sinun kaltaisistasi räyhähengistä?


    • Anonyymi

      Adventismi haisee p....
      Sopii hyvin maksullista sapattia vietteleville.

      • Anonyymi

        Valheesi ei hetkauta.


    • Anonyymi

      Milloin kätyrit lopettavat Ellen White Estaten ("totuuden valon säätiö")?

      • Anonyymi

        100%:lla varmuudella se (olematon) tapahtuu juuri silloin, kun sinä lopetat paskan jauhamisen täällä.

        kerettiläinen


      • Anonyymi

        Estate ei ole säätiö. Se on perikunta.


      • Anonyymi

        Paljonko "perikunnan" liikevaihto ja kätyreiden osuus toiminnassa?
        EGW Estate harjoittaa mittavaa kustannus, Egw-tutkimus ja liiketoimintaa.


    • Anonyymi

      Aloittajalla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.

    • Anonyymi

      Vuonna 1974 White Estate alkoi perustaa "Ellen G. White-SDA-tutkimuskeskuksia" seitsemännen päivän adventikollegioiden ja yliopistojen kampuksilla.

      Andrewsin yliopisto ,
      Loma Lindan yliopisto ,
      Oakwood University ,
      Adventistinen kansainvälinen tutkimuslaitos , ja
      Itä-Afrikan yliopisto, Baraton

      Sillä on paikallisia tutkimuskeskuksia ympäri maailmaa, mukaan lukien vuonna 2004 avattu keskus

      Southwestern Adventist University ,
      ja 12 keskusta sijaitsevat osoitteessa:

      Argentina ( Universidad Adventista del Plata )
      Australia ( Avondale College ) [2]
      Brasilia ( Centro Universitário Adventista - kampus 2)
      Englanti ( Newbold College )
      Ranska ( Campus Adventiste du Saleve )
      Intia ( Spicer Memorial College )
      Jamaika ( Pohjois-Karibian yliopisto )
      Korea ( Sahmyookin yliopisto )
      Meksiko ( Montemoreloksen yliopisto )
      Nigeria ( Babcockin yliopisto )
      Venäjä ( Zaoksky Adventist University )
      Etelä-Afrikka ( Helderberg College ).

    • Anonyymi

      On täysin selvää, että lahko rahastaa 'profeettansa' nimeä käyttämällä.
      Jos adventtikirkko olisi nimennyt profeetakseen vaikkapa esimerkiksi Roope Sedän, niin sen nimellä rahastettaisiin herkkäuskoisia ja lapsenmielisiä.

      Älkää siis luulko, että uskonnolla on jotain tekemistä adventtikirkon toiminnassa. Uskonto on vain kulissi, jonka taakse todellinen bisnes on piilotettu. 'Kauniit' sanat lauantaisin puhujakorokkeelta lausuttuna ovat vain keino rahastaa pölvästejä.

      • Anonyymi

        SDA organisaation yksityissairaalatoiminnasta USA:ssa on tullut miljardibisnes.


      • Anonyymi

        On täysin selvää, että sinä valehtelet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDA organisaation yksityissairaalatoiminnasta USA:ssa on tullut miljardibisnes.

        Kaikki sairaalat USA:ssa on yrityksiä. Ihan sama kuka ne omistaa ja niitä pyörittää. Siellä ei ole samanlaista julkista terveydenhuoltoa kuin meillä. Lörpötyksesi on siksi yhtä tyhjän kanssa.


      • Anonyymi

        Adventtikirkko on ainoa oikeasti apostolinen kristillinen kirkko. Sinun valheesi ei merkitse yhtään mitään.


      • Anonyymi

        Valheesi ei meitä retkauta.


      • Anonyymi

        Kyllä on ja sillä ei ole mitään väliä mitä linkki väittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on ja sillä ei ole mitään väliä mitä linkki väittää.

        Silläkään ei ole mitään väliä mitä joku anonyymi täällä väittää. Sunnuntai-pedonmerkki-opetus on vanhoillisadventistien vanhoja kuvitelmia, joita he levittävät oman erityisoppinsa huumaavina.

        -Kalle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silläkään ei ole mitään väliä mitä joku anonyymi täällä väittää. Sunnuntai-pedonmerkki-opetus on vanhoillisadventistien vanhoja kuvitelmia, joita he levittävät oman erityisoppinsa huumaavina.

        -Kalle

        Se on Raamatun opetus ja sillä siisti.


    • Anonyymi

      Adventismi vie harhaan ja siinä ei auta kasvojen pesu ja sapatin viettelyt.
      Adventismin "jumalan" hengen vaikutuksesta on syntynyt jehovalaisuus.
      Ulkokultaisia adventisteja on kartettava.

      • Anonyymi

        Valheesi ei meitä hetkauta. Kartamme kaltaistasi jumalatonta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2551
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      87
      1483
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      838
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      111
      832
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe