Hongkongilaisittain - Made in China

HS: Tutkija: Hongkongilaisten vimma ylitti kriittisen pisteen, ja paine Pekingiä kohtaan kasvaa yhä


Ilkka Luoma 18.6.2019 - 13:56

(Suuri maa tarvitsee määrätietoisen ja riittävän vahvan hallinnon – huomaavaisella päättäväisyydellä - ts. "Vahvan hevosen ohjaksien pitäjältä vaaditaan hellittämätöntä huomaavaisuutta")

[2014] Tänään länsimedia uutisoi lännenmiehen tavoin hongkongilaisten oikeuksista ja velvollisuuksista. Oli luvattu, että Hongkong astuu ”länsimaisesti” vapaaseen johtajansa ehdokasasetteluun vuodesta 2017 eteenpäin. Tosin emme tiedä tarkasti millainen sopimus asiasta on todellisuudessa kirjoitettu Hongkongin ja Pekingin välille. Joka tapauksessa tuloksena ovat suuret mellakat.

Kiina ilmoittaa tavoilleen ja käytökselleen uskollisena, ettei ulkoisten valtioiden ole puuttuminen Kiinan sisäisiin asioihin. Asian tekee sisäiseksi se, että Kiinan kansan tasavalta (P.R.O.C) huolehtii Hongkongin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – puolustusvastuu ja -velvollisuus mukaan luettuina.

Lännenmiehen saattaa olla vaikea ymmärtää omien lännettyneiden lasien lävitse jättiläisvaltion hallintamenetelmiä. Voimme vain kuvitella miten 1400 miljoonan asukkaan maailman talousveturia ohjastetaan. Meitä täällä lännessä riepoo täyttä ymmärrystä vailla oleva demokratiahuuma, joka ei keskeneräisenä ja tavallamme kiinalaisille sellaisenaan sovi.

Kiinan historia on pitkä – noin 15 kertaa pidempi kuin maailmalla markkinatalouden ja ilmaisunvapauden mallivaltiossa – USA:ssa. Amerikkalaiset ovat perua Euroopasta ja Afrikasta ja myöhemmin enenevässä määrin Latinalaisesta Amerikasta – maahanmuuttajina, usein halpatyövoimana. Mustan Amerikan synty kulminoituu orjuuteen puuvillapelloille. Orjakauppa kukoisti Atlantin yli – mustat itse ollen suurimpina myyjinä -

Jatkuu



4685

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vai muka JATKUU!
      Voi voi...minulle kyllä riittäisi tällainen heikkotasoinen aivopieruilu.

      • Anonyymi

        Olisiko vaikkapa pienen pieni perustelu poikaa tässä pieruilun todistukseksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko vaikkapa pienen pieni perustelu poikaa tässä pieruilun todistukseksi?

        Etko lukenut aivopieruavausta?
        Sairalloinen jenkkifobismi näkyy läpi koko pieraisun, mutta erityisesti korviensa välissä oleva situ jätöstyy tähän lauseeseen: "Lännenmiehen saattaa olla vaikea ymmärtää omien lännettyneiden lasien lävitse..." - niin sairasta, kulkeeko tuollainen vapaana ihmisten joukossa...voi härregott.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etko lukenut aivopieruavausta?
        Sairalloinen jenkkifobismi näkyy läpi koko pieraisun, mutta erityisesti korviensa välissä oleva situ jätöstyy tähän lauseeseen: "Lännenmiehen saattaa olla vaikea ymmärtää omien lännettyneiden lasien lävitse..." - niin sairasta, kulkeeko tuollainen vapaana ihmisten joukossa...voi härregott.

        Peräkammariin on näemmä ilmestynyt myös Håkan …


    • Anonyymi

      Englanti otti Hongkongin haltuunsa (1841 – 1997) oman kolonialismin summana –

      [2014] … tuolloin kiinalaisuus ei pystynyt pitämän puoliaan lännenmiehen voimaa ja hallintoa vastaan. Englantilaisten kolonialismia ylläpitivät alueella kauppa ja nimenomaan huumekauppa. Intiasta, joka sekin oli Englannin alusmaa – tuotiin suuret määrät oopiumia Kiinaan ja se hyödytti suuresti Englannin siirtomaavaltaa ja Lontoon rikastumista. Syttyivät Oopium sodat 1 ja 2, jolloin Kiinan keisari yritti suojella kansaansa – huonolla menestyksellä.

      Hongkong jäi Portugalin Macaon ohella saarekkeeksi vuosisadoiksi, jolloin Hongkongiin muodostui oma kieliversio kiinasta – Kantonin kiina, jota puhutaan toki muuallakin, mutta pienenä vähemmistönä mandariinin kiinaan nähden, joka on mantereisen Kiinan virallinen kieli. Merkit ovat onneksi samoja.

      Hongkongilaiset omivat itselleen englantilaisen tyylivivahteen,

      … vaikka tiesivät, että Peking ottaa joka tapauksessa omansa – kuten tulee tapahtumaan myös Taiwanin osalta. Kaupalliset siteet ovat sinetöineet kulku-uran kiinalaisuuden yhdistymiseen.

      Kiinalaisuuteen kuuluu vuosisataisesti omien asioiden hoito itse ja muiden asioihin puuttumattomuus – tämän olemme huomanneet niin Libyassa, Syyriassa, Afganistanissa ja vieläpä Ukrainassa. Kiinalaiset ovat tahdikkaita, eivätkä riivi esimerkiksi meidän suomalaisten sisäisiä asioita – vaan jättävät kanssakäymisemme kauppaan 2], kulttuurivaihtoon ja teknologiakeskusteluun. Vakoilusyytteitä nykymaailmassa jaetaan tasaisesti kaikille valtioille.

      Kiinalainen hallinto on miltei kuva keisareiden valtakoneistoista

      Keisaria vastaa istuva politbyroo, joka valitaan itsensä toimesta heti alemmasta valtakerroksesta käsin vaikuttaen. Edellisten valtiojohtajien mielipide on arvossaan, sillä meille vieraana ilmiönä Kiinassa arvostetaan ikää ja sen mukanaan tuomaa kokemusta.

      Suuria tämän päivän kiinalaisvaikuttajia ovat edelleen Jian Zemin ja jossain määrin Hu Jintao.

      • Anonyymi

        Tämäkö oli aivopierun jatkumo?
        Joko peräkammarin trolli rauhoittui?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämäkö oli aivopierun jatkumo?
        Joko peräkammarin trolli rauhoittui?

        Näyttää täällä kateus generoivan älämölöä?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2244
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      988
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      952
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      853
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      121
      842
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      773
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      753
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    Aihe