Kansalaisuuden poisto EU:ssa

Ilta-Sanomat: Tutkija Markku Jokisipilä ottaa Facebook-julkaisussaan kantaa Isis-vaimojen ja heidän lapsiensa kohtaloon.

"Minun mielestäni Isis-vaimoilta olisi tullut ottaa Suomen kansalaisuus pois siinä vaiheessa, kun he päättivät lähteä islamilaista valtiota rakentamaan. Osassa Euroopan unionin jäsenmaita on lainsäädäntö, joka mahdollistaa tämän, Suomessa ei."
-
Mikä maa voi poistaa kansalaisuuden omilta kansalaisiltaan.
Vai tarkoitetaanko kaksoiskansalaisia?

6

103

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joki-Sipilän jälkiviisautta. Eivät ne lähtiessään olleet vielä mitään erityistä rikosta tehneet.
      Ja vaikea olisi ollut todistaa siellä ISIS-alueellakaan tehtyjä.

      Tilanne on nyt täysin toinen, kun ISIS on kukistettu.

    • Anonyymi

      Asia on vireillä:
      "Tiettyihin vakaviin rikoksiin syyllistynyt henkilö voisi jatkossa menettää Suomen kansalaisuuden. Tällaisia rikoksia olisivat maanpetos, valtiopetos ja Suomen elintärkeitä etuja vastaan terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset. Hallitus antoi esityksen kansalaisuuslain muuttamisesta eduskunnalle 5. joulukuuta.( 2018)

      Kansalaisuuden voisi menettää vain, jos henkilöllä on myös toisen valtion kansalaisuus ja riittävästi tosiasiallisia siteitä toiseen kansalaisuusvaltioonsa. Myös syntyperäinen Suomen kansalainen voisi menettää kansalaisuutensa.

      – Maanpetoksista ja terrorismirikoksista tuomitut ovat menettäneet lojaliteettinsa Suomea ja suomalaisia ko htaan. Tällöin jopa kansalaisuuden menetys on tietyin reunaehdoin perusteltua, sisäministeri Kai Mykkänen sanoo.

      Esityksessä ehdotetaan, että Suomen kansalaisuuden voisi menettää, jos syyllistyy sellaiseen valtion elintärkeitä etuja vastaan tehtyyn rikokseen, josta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vähintään 8 vuotta vankeutta. Tällaisia ovat esimerkiksi Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen, sotaan yllyttäminen, maanpetos ja vakoilu. Edellytyksenä kansalaisuuden menettämiselle olisi myös se, että henkilö on saanut vähintään 5 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

      Kansalaisuuden voisi niin ikään menettää terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen rikosten, kuten kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen tai surman perusteella. Edellytyksenä olisi lisäksi aina se, että kyseinen rikos olisi kohdistunut Suomen elintärkeitä etuja vastaan."

      Jaa-a. Riittäisikö ISIS-vaimona toiminta?

      • Siis VAIMONA toimiminen
        -Olisiko lieventävä jos olisi miehen yksi vaimo monista?
        -Olisiko koventava jos olisi useampia aviomiehiä?


    • Anonyymi

      VMP

    • Anonyymi

      EU Totuus: EU n kannattaminen on isänmaan petturuutta josta tulee rangaista elinikäisellä vankeustuomiolla.Suomen pitää aloittaa EU sta eroamis neuvottelut koska euroopan unionista ei ole ollut todellisuudessa mitään hyötyä meille,EU trollit voivat väittää mitä tahtovat ja keksiä valheitaan niinhän esko ahokin teki EU huumassaan!

      • Anonyymi

        Taas naurattaa:

        EU:n kannatus Suomessa on 74 %. Siis 3/4-osa suomalaisista on isänmaan pettureita?
        Kannattaminen kyllä todistaa, että 74 % uskoo EU:sta olleen hyötyä.

        Myöskään persut eivät ole eroamassa EU:sta, vaikka kritiikkiä esittävätkin.Heidän tarkoituksensa on vain heikentää EU:n päätöksentekokykyä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1373
    2. 106
      1215
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      196
      887
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      319
      827
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      222
      764
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      703
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      230
      635
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      620
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      571
    Aihe