Avioliittoni

Minut on aikoinaan vihitty avioliittoon vaimoni kanssa luterilaisin menoin. Jos liityn katoliseen kirkkoon mutta vaimoni ei, niin onhan se niin että avioliittomme kuitenkin on kirkon silmissä ihan pätevä avioliitto? Lukemastani olen ymmärtänyt että näin olisi, mutta kenenkään papin kanssa en asiasta vielä ole puhunut. En missään tapauksessa haluaisi erota vaimostani.

Entäpä sitten kun vaimoni kuitenkin käyttää ehkäisykapselia. Enhän minä sitä häneltä voi kieltää saati pois repiä. Kai on kuitenkin niin, että siinäkin tilanteessa sitten vain jatkan sukupuolielämää hänen kanssaan kuten tähän asti. Kuuluuhan se avioliittoon, vaikka vaimoni yrittäisikin minimoida raskauden mahdollisuuden. En itsekään suoranaisesti halua lisää lapsia (meillä on kolme nyt), mutta olisin valmis ottamaan niitä vastaan jos on tullakseen.

Mitä muuta neuvoisitte ottamaan tilanteessani huomioon? Perhesopu on minulle joka tapauksessa kullankallis asia!
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihan peruskatolilaisena sanoisin, että avioliittosi on pätevä Katolisessa kirkossa ja et saa erota vaimostasi.

Navanalusasioista sinun kannattaa kysyä papeilta, jotka ovat asian eksperttejä.

Mutta ottaen huomioon esim. italiaanojen alhaisen syntyvyyden, niin uskon heidän käyttävän ehkäisyä ihan surutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minut on aikoinaan vihitty avioliittoon vaimoni kanssa luterilaisin menoin. Jos liityn katoliseen kirkkoon mutta vaimoni ei, niin onhan se niin että avioliittomme kuitenkin on kirkon silmissä ihan pätevä avioliitto? Lukemastani olen ymmärtänyt että näin olisi, mutta kenenkään papin kanssa en asiasta vielä ole puhunut. En missään tapauksessa haluaisi erota vaimostani.

Entäpä sitten kun vaimoni kuitenkin käyttää ehkäisykapselia. Enhän minä sitä häneltä voi kieltää saati pois repiä. Kai on kuitenkin niin, että siinäkin tilanteessa sitten vain jatkan sukupuolielämää hänen kanssaan kuten tähän asti. Kuuluuhan se avioliittoon, vaikka vaimoni yrittäisikin minimoida raskauden mahdollisuuden. En itsekään suoranaisesti halua lisää lapsia (meillä on kolme nyt), mutta olisin valmis ottamaan niitä vastaan jos on tullakseen.

Mitä muuta neuvoisitte ottamaan tilanteessani huomioon? Perhesopu on minulle joka tapauksessa kullankallis asia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu