Totuuksia ajasta ennen Talvisotaa

Mannerheimin johdolla Suomi kyllä yritti pitää yllä ja kehittää puolustusvalmiutta vaatimattomilla resursseillaan.
Vierailut olivat osa suhteiden ylläpitoa. Ne olivat rutiiniluontoisia lähinnä "asevelihenkisiä".

1.Mannerheimin ainoa strateginen linjaus oli puolustussuunitelma "Venäjän keskitys 2", johon Talvisodan alun puolustusryhmityskin perustui.

Mannerheimin erouhkaus liittyi siihen, että Puolustusneuvoston suositukset ohitettiin jatkuvasti. Suomen sotavarustuksen tilanne ja sen mukana sotavalmius oli surkea.

2.Suomi oli Mannerheiminkin tuella liittynyt 1935 Pohjoismaiseen yhteistyöhön ja puolueettomuuspolitiikkaan.
Kirke oli 1920-luvulla johtanut Suomessa brittiläistä sotilasvaltuuskuntaa, joka yritti neuvoa Suomea puolustujärjestelyissä.
Saksalla ei ollut mitään hyökkäyssuunnitelmia NL:oon. Meneillään oli lähentyminen, joka aikanaan ilmeni MR-sopimuksessa.

3. Halderin vierailu oli vastavierailu kenrali Östermanin Saksan vierailuun -38. Saksaan oli hyvät asevelisuhteet. Halder tuli Suomeen Baltian kautta.

4. Elokuun -39 sotaharjoitukset olivat tosiaan siihen asti suurimmat. Jokainen asiantunteva tarkkailija totesi kuitenkin, että sinänsä reippailla joukoilla ei ollut lainkaan moottorointia, ajanmukaista raskasta aseistusta, panssarivaunuja tai hävittäjiä. Varustus oli lähinnä 1. MS:n tasoa.Liikkuvuus perustui hevosiin ja polkupyöriin.

"Hitler oli luvannut, että Ruotsi saa antaa sotilaallista apua Suomelle."

Ja misssähän tällainen lupaus on kerrottu? Suomi oli juuri kevääällä -39 torjunut Ruotsin kanssa Saksan esityksen hyökkäämättömyysopimuksesta.

4. Pohjoimaiden valtionpäämiesten kokous oli yhteisen solidaarisuuden julistus sotaan luisuneessa Euroopassa.Se ei johtanut mihinkään käytännön toimiin.
Daily Maililla ei ollut mitään sananvaltaa Pohjoismaiden politiikassa.

5. Erkko oli rajannut Suomen valtuuskunnan myönnytykset niihin, jotka valtioneuvosto oli yksimielisesti hyväksynyt.

6. "Syksyllä 1939, talvisodan alkaessa, Suomen kansa ja suuri osa eduskuntaa olivat täysin tietämättömiä kulisseissa tapahtuneista sotavalmisteluista."

Tämä on totta vain NL:n osalta.Suomen YH oli varsin julkinen ja siitä kerrottiin sanmomalehdissä. Jokainen kansalainen tiesi, mitä oli tapahtumassa.
Suomi oli länsimainen demokratia,jossa oli sananvapaus.

2

74

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainkin minä olen lukuisista yhteyksistä lukenut kaikista noista tapahtumista.
      Niistä on perusteelliset selvitykset lukuisissa historioissa ja elämäkerroissa.

      Mannerheimin toiminta on erityisen hyvin kuvattu Kari Selenin väitöskirjassa "Mannerheim ja hänen puolustusneuvostonsa".

    • Anonyymi

      Hyvä selvitys suomalaisten yhtetyksistä Saksaaan1933-1944 on mm. kirjassa Markku Jokisipilä-Janne Könönen:" Kolmannen valtakunnan vieraat".

      Yhteistoiminta sotilasasioissa alkoi vasta elokuussa -40.
      Jääkärit kyllä pitivät aseveliyhteyksiä koko ajan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1541
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1174
    3. 84
      1034
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      847
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      14
      737
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      676
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      614
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      546
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      73
      537
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      43
      536
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      477
    Aihe