Puuttuuko JT-lapsilta aito lapsuus?

Onko Jehovan todistaja -perheiden lasten elämä vain kokouksissa käymistä ja kenttäpalvelusta?

Suomalaisessa yhteiskunnassa lapsista pyritään huolehtimaan niin, että he saavat ikäkauttaan vastaavasti viettää lapsuuttaan turvallisesti, monipuolisesti ja virikkeitä saaden. Leikki kuuluu lapsuuteen olennaisena osana. Ylimääräisiä vastuita lapsille ei pitäisi sälyttää, eikä lasten tulisi suorittaa millekään lahkolle sellaista työtä, joka kuuluu vain aikuisten maailmaan.

Jehovan todistajien virallisille nettisivuille on ilmaantunut ohjekuva, jossa ei huomioida lainkaan lasta ja hänen kasvamistaan lapsena vaan seurakunnan suorittavana jäsenenä.

Jehovan todistajien ohjeessa lapsille oli viisi asiaa, jotka olivat tärkeitä:

Rukoileminen
Lukeminen
Tutkiminen
Kokoukset
Kenttätyö

Mihin tärkeistä ohjeista unohtui leikki, askartelu, harrastukset, kaveripiiri, opiskelu jne.? Jos näitä asioita ei oteta tarpeeksi huomioon lapsen kasvaessa, käy niin kuin eräs tosikertomus osoittaa: Jehovan todistaja -perheen lapset eivät osanneet leikkiä muita leikkejä kuin kenttäpalvelusta ja kokouksia.

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1104.html

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tähän(kin) esittämäsi kysymykseen voisi suhtautua neutraalisti mutta koska tavoitteesi on provosoida (kuten kysymyksen jälkeinen esitelmöinti osoittaa), voi vain sanoa, että kyllä sinä tiedät, mutta esität tyhmää.

      Lasten kasvattaminen on haasteellista, olipa lapsen tausta mikä tahansa. Jokainen vanhempi haluaa lapselle parasta mahdollista lapsuutta. Yksi tärkeä asia on antaa lapselle turvallinen ympäristö elää oman ikäkautensa mukaisen kehityksen tasolla. Yksilöt ovat toki erilaisia ja se vaatii vanhemmilta valppautta.

      Lapsi imee jatkuvasti tietoa ympäristöstään. Hän ei osaa välttämättä erottaa oikeaa väärästä, varsinkaan jos kukaan ei anna rajoja tai opastusta asioiden laadusta. Ilman opastusta lapsi alkaa toimia oman puutteellisen harkintansa mukaan. Siksi vanhemmat usein haluavat ohjata lapsen kasvua erilaisten rutiineiden kautta ja siirtävät näin itse hyväksi kokemansa metodit seuraavalle sukupolvelle.

      Lapselle voidaan siirtää kasvatuksen kautta paljon tietoa ja virikkeitä. Esimerkiksi muusikoiden lapsista tulee usein muusikoita, vaikka geneettisessä perimässä ei musikaalisuus siirry automaattisesti (eräs musiikin ammattilainen sanoi, että taito soittaa jotain instrumenttia on 99% työtä ja 1% ns. lahjakkuutta). Kasvatuksella annetaan usein myönteinen pohja kiinnostuksen heräämiselle jotain tiettyä osaamisaluetta kohtaan. Sama koskee monia aloja, joissa vanhemmilla on omakohtainen kokemustausta.

      Yksittäisen ammatin tai osaamisen siirtämiseen keskittyvä kasvatus ei kuitenkaan usein sisällä mitään moraalia tai etiikkaa koskevaa opastusta ellei se liity osa-alueena oppimisen sisältöön (esim. lajikohtaiset "herrasmies-säännöt" urheilussa). Sen sijaan hyvin varhaisessa vaiheessa puututaan lapsen elämään ajankäytön, ravinnon ja ystäväpiirin suhteen. Tällaisen opastus on välttämätöntä jos lapsen halutaan keskittyvän johonkin erityisesti.

      Jehovan todistajille on tärkeää se, että elämäntavallaan osoittaa kunnioitusta Jumalan tahtoa kohtaan. Tässä vaiheessa on turhaa spekuloida sitä millaisena muut näkevät Jumalan tahdon. Todistajat haluavat opettaa myös lapsilleen sen, miten tärkeää on elää Jumalan antamien moraalinorminsa mukaisesti ja muistuttaa, että kovinkaan moni muu ihminen maailmassa ei laita paljonkaan arvoa niille.

      Esittämässäsi lista ei liity lapsen fyysisiin tarpeisiin. Puuttuuhan siitä myös esimerkiksi ravinto, puhtaus ja vaatetus. Se osoittaa, mitkä asiat ovat tärkeitä jos haluaa kasvaa hengellisesti ja ymmärtää miksi Jumalan miellyttäminen on ihmiselle tärkeää.

      Seurakunnan lapset ja nuoret ovat luonnollisesti parasta seuraa toisilleen ja säännöllinen yhdessäolo antaa mahdollisuuden yhteisiin leikkeihin ja muihin yhdessä olon piirteisiin. Omat lapset ovat kyllä löytäneet kavereita myös seurakunnan ulkopuolelta. Enpä ole törmännyt vielä sellaisiin lapsiin joiden leikit olisivat väitteesi mukaisen yksipuolisia. Kukaan vanhempi ei ainakaan moista vaatisi. Oletan siksi että väitteesi perustuu yksisilmäiseen agendaasi etsiä pelkästään virheitä ja puutteita todistajista.

      • Anonyymi

        Joopa joo!


      • <<Tähän(kin) esittämäsi kysymykseen voisi suhtautua neutraalisti mutta koska tavoitteesi on provosoida (kuten kysymyksen jälkeinen esitelmöinti osoittaa), voi vain sanoa, että kyllä sinä tiedät, mutta esität tyhmää.>>

        Uskalsitko klikata tätä linkkiä?

        https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1104.html

        Vai luitko vain sen esittelytekstin, joka näkyy Suomi24-sivulla? Jos luit vain sen, sinulta jäi näkemättä paljon sellaista asiaa, joka liittyy normaaliin LASTENKASVATUKSEEN. Jehovan todistajien lastenkasvatusohjeet lähtevät aina siitä ajatuksesta, että lapsesta PITÄÄ KASVATTAA SAARNAAJA. Yleiset ja normaalit lasten kasvatukseen liittyvät ohjeet laittavat LAPSEN EDUN aina etusijalle. Ne ohjeet antavat lapsille omaa vapautta päättää, keitä he valitsevat kavereikseen, mitä he haluavat harrastaa jne.

        Tällä videolla noin kohdasta 45 sekuntia alkaen pieni Jehovan todistaja -poika Sergei harjoittelee viulunsoittoa. Hän on lahjakas muusikonalku ja hän olisi halunnut jatkaa opintojaan konservatoriossa, mutta hänen Jehovan todistaja -isänsä kielsi sen. Sergeillä ei ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa oman harrastuksensa valitsemiseen. Tätä on jehovantodistajuus:

        https://www.youtube.com/watch?v=jDDte_tGWuU

        Jehovan todistaja -lasten vanhemmille annetaan jatkuvasti suoria ohjeita, miten heidän lastensa tulee valita seurakseen vain JT-lapsia. Tätä on jehovantodistajuus:

        Vartiotorni 15.01.2010 sivut 16-17 Auta lapsiasi kohtaamaan edessään olevat haasteet:

        Sen lisäksi, että maailma aiheuttaa lapsillemme paineita, heidän täytyy ehkä vastustaa omaa haluaan olla ikäistensä kaltaisia. ”Ei ole helppoa olla erilainen”, sanoo 16-vuotias sisar Cathleen. Nuori veli nimeltä Alan myöntää: ”Viikonloppuisin koulutoverit pyysivät minua usein kanssaan ulos, ja minun teki todella mieli mennä.” Nuoret saattavat myös kovasti haluta osallistua koulun urheilutapahtumiin, joissa voi helposti joutua huonoon seuraan. ”Pidän urheilusta”, sanoo Tanya-niminen nuori sisar. ”Koulussa urheiluvalmentajat yrittivät aina saada minua mukaan joukkueeseen. Oli vaikeaa kieltäytyä.”


    • Ainakin aito aikuisuus puuttuu. Paitsi väkijuomien ja itsepetoksen suhteen.

    • Anonyymi

      "Jehovan todistajille on tärkeää"
      -Sekoitit nyt vartiotorniseuran ja todistajat keskenään karkean väärinkäsityksen aikaansaaden.
      Oikeasti todistajan tulee noudattaa vartiotornia. Ja sen sisältö vaihtelee. Esim. kanssatodistajalle mököttämisen vaatimusta ei ole ollut aina, sen on vain otettu joskus käyttöön. Tällä foorumilla on kysytty, million se tuli käyttöön, ja paljastui että siitäkin puhuminen on tabu, kielletty, sillä vastausta ei tullut.
      Mutta tuo mököttämismääräyksen sisältökin on vaihdellut. Turusen kirjassa on lyhyesti kahta viimeisintä versiota käsitelty, joka on kiinnostunut vilkaisemaan.

      "että elämäntavallaan osoittaa kunnioitusta Jumalan tahtoa kohtaan"
      -Näin vartiotorniuskonnossa.
      Kristitty lukee suoraan Raamatustaan:
      Matt. 22:36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
      22:37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.'

      " Tässä vaiheessa on turhaa spekuloida sitä millaisena muut näkevät Jumalan tahdon"
      -1 Joh. 4:6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
      4:7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
      4:8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
      4:9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
      4:10 Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
      4:11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
      4:12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.

      "Todistajat haluavat opettaa myös lapsilleen sen, miten tärkeää on elää Jumalan antamien moraalinorminsa mukaisesti ja muistuttaa, että kovinkaan moni muu ihminen maailmassa ei laita paljonkaan arvoa niille"
      -Näin lausuu mainosvaltuutettu sen, että lapsi on vartiotorniuskonnossa vietävä vartiotornikaupusteluun.

      "Seurakunnan lapset ja nuoret ovat luonnollisesti parasta seuraa toisilleen ja säännöllinen yhdessäolo"
      -Tällä mainosvaltuutettu tarkoittaa mielenhallintamenetlemän käyttöä, lapset on eristettävä muista ihmisistä pelkästään lahkon maailmaan sen sääntöjen indoktrinoimiseksi.

    • Anonyymi

      En minä ainakaan koe, että Jehovan todistaja lapsuuteni olisi ollut onnellinen.
      Siihen kuului kokouksessa hiljaa istumista. Ei saanut edes päätään kääntää. Tukkapöllyä tuli helposti ja vahingoniloisia katselijoita oli heti kyttäämässä kun tukkapöllyt sain. Vahingon iloisina.

      Kentälle meno oli vastenmielistä. "Mahtaako ovenavaajana olla koulukaveri" oli pelkona niin että vatsaa väänsi.
      Kun sitten sai Vartiotornin ja Herätkää lehden myytyä jollekin säälivälle mummille otti isä/äiti siitä kunnian itselleen seuraavassa kokouksessa.

      Koulussa kuuli huutelua:" Jehova,jehova" ja kun sitten kerran vedin siitä herneet nenään ja tirvaisin huutelijaa nenään sain kotona muistutuksen joka tuntui takamuksissa pari seuraavaa päivää.

      Eipä minulla ole paljoa myötätuntoa ovelleni tuleville jehovantodistajilla ja täällä kirjoitteleville "ainoan oikean lahkon" edustajille.

      • Anonyymi

        Raskas on lahkon tuottama elämänmalli


    • Anonyymi

      "Jehovan todistajille on tärkeää se, että elämäntavallaan osoittaa kunnioitusta Jumalan tahtoa kohtaan."

      Jehovantodistajuus perustuu oletukselle siitä, että järjestö on Jehovan maanpäällinen puhekanava ja ainoa oikea totuus. Kaikki mitä todistajat tekevät tai mikä heille on tärkeää, nivoutuu järjestöön, ei niinkään Jumalaan. Järjestö on asettanut itsensä sellaiseen asemaan, jossa Jumala ja järjestö näyttäytyvät käytännön tasolla samana asiana.

      Tämän voi todeta esimerkiksi siitä, että Jehovan todistajat eivät saa tutkia Raamattua itsenäisesti siinä merkityksessä, että heillä olisi lupa tehdä Raamatusta omia tulkintoja. Ei vaikka he löytäisivät järjestön totuudesta epäkohtia, jotka ovat raamatunvastaisia. Voidaan siksi perustellusti todeta, että todistajuudessa järjestö on numero yksi, Jumala taas korkeintaan toisella sijalla.

      "Todistajat haluavat opettaa myös lapsilleen sen, miten tärkeää on elää Jumalan antamien moraalinorminsa mukaisesti ja muistuttaa, että kovinkaan moni muu ihminen maailmassa ei laita paljonkaan arvoa niille."

      Hyvä että otit tämän puheeksi. Todistajien käyttämä me ja muut -maailmankatsomus on erittäin vahingollinen malli lasten kasvatuksessa. Lapselle muodostuu maailmasta vääristynyt ja hyvin voimakkaasti kahtia jakautunut. Muut eli maailmalliset näyttäytyvät pahoina, vaikka todellisuudessa tällaista jakoa ei ole olemassa. Todistajat voivat olla yksilöinä erittäin moraalittomia, siinä missä maailmallisista löytyy paljon ihmisiä, jotka ovat ihmisinä parempia ja moraalisempia kuin todistajat.

      Siksi todistajian kasvatusmalli on itsessään moraaliton ja vääristynyt. Ja tietenkin myös erittäin naiivi.

      Mitä tulee lasten leikkeihin ja kaveripiireihin, niin se riippuu aina kovasti perheestä. Itselläni oli todistajasukulaisia, jotka eivät saaneet olla missään tekemisissä maailmallisten lasten kanssa koulun jälkeen. Koulustakin piti mennä suoraan kotiin. Myös seurakunnassani oli todistajalapsia, joiden sosiaalinen maailma rajoittui hyvin vahvasti vain muihin todistajiin. Myös tämä on erittäin vahingollista lapsille.

      Mutta toki tämä on juuri sitä, mitä järjestö haluaa. Kun ihmiset saadaan lapsesta saakka rakentamaan elämänsä ja sosiaaliset piirinsä järjestön ympärille, siitä lähteminen ja oma ajattelu vaikeutuvat huomattavasti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe