Jeesus ja katoliset

http://koti.phnet.fi/elohim/Jeesusjakatoliset

Syy miksi seuraavissa kappaleissa kirjoitamme katolisesta kirkosta, on se, että tässä kirkossa on paljon ihmisiä, jotka eivät tunne vielä Kristusta. Monet heistä saattavat kyllä olla hyvinkin hartaita, mutta he eivät ole vielä kokeneet Jumalan armoa. Samoin nämä ihmiset saattavat myös pitää katolista kirkkoa "ainoana oikeana kirkkona" tai ajatella ettei ole pelastusta muuta kuin katolisen kirkon sisäpuolella, mutta eivät sittenkään itse vielä ymmärrä, miten todella pelastutaan.

Katolisen kirkon ongelma onkin, että sen rituaalit ja oppi eivät juurikaan johda ihmisiä armon tuntemiseen ja pelastukseen Kristuksessa, vaan johonkin aivan muuhun. Itse asiassa vuosisatojen aikana tähän kirkkoon on tullut harhaoppeja yhä enemmän ja enemmän, niin että nykypäivänä ollaan melko pahasti harhassa. Mm. Maria, pyhimysten ansiot, hyvitysteot, sakramentit ja kiirastuli ovat esimerkkeinä tällaisista asioista.

Joka tapauksessa käsittelemme katolisen kirkon oppeja seuraavilla riveillä vain siinä mielessä, että sinä joka olet katolisen kirkon jäsen, voit löytää pelastuksen ja Jumalan armon Kristuksessa. Et ehkä pidä kaikista niistä asioista, joita tulevilla riveillä tuomme esille, mutta sinun on kuitenkin hyvä tutkia niitä. Ehkäpä sinä näiden tutkimusten kautta voit nähdä asiat uudessa valossa ja myös löytää Jumalan armon, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
5481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rauhotuppas nyt noiden harhaoppiesi kanssa.

Ystävällisin terveisin: tyttö

Äänestä
  • mieltä on poika, että rauhotu harvest.

    Äänestä

Kiitos ja näkemiin.

Äänestä

sanoo Sinulle jo tässä vaiheessa ja kohteliaasti, älä sotkeudu omiin lankoihiin. Jos meille on harhaoppeja, ym. ole iloinen, ettei niitä teille (ketkä sitten olettekin) ole. Nämä "harhaopit" ovat kaksituhatta vuotta vanhoja ja ovat kestäneet vallankumoukset, natsismia, Leniniä, Stalinia, ovat kestäneet jopa Kirkomme omia, inhimillisiä heikkouksia, siis heiveröinen yrityksesi taikoo varmasti leveän hymyn niin 3nityn, Amerikan Keisarin, Syntyperäisen, ja monen muun huulille. Kiitos soitostasi, emme ole paikalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harvest kirjoitti:

http://koti.phnet.fi/elohim/Jeesusjakatoliset

Syy miksi seuraavissa kappaleissa kirjoitamme katolisesta kirkosta, on se, että tässä kirkossa on paljon ihmisiä, jotka eivät tunne vielä Kristusta. Monet heistä saattavat kyllä olla hyvinkin hartaita, mutta he eivät ole vielä kokeneet Jumalan armoa. Samoin nämä ihmiset saattavat myös pitää katolista kirkkoa "ainoana oikeana kirkkona" tai ajatella ettei ole pelastusta muuta kuin katolisen kirkon sisäpuolella, mutta eivät sittenkään itse vielä ymmärrä, miten todella pelastutaan.

Katolisen kirkon ongelma onkin, että sen rituaalit ja oppi eivät juurikaan johda ihmisiä armon tuntemiseen ja pelastukseen Kristuksessa, vaan johonkin aivan muuhun. Itse asiassa vuosisatojen aikana tähän kirkkoon on tullut harhaoppeja yhä enemmän ja enemmän, niin että nykypäivänä ollaan melko pahasti harhassa. Mm. Maria, pyhimysten ansiot, hyvitysteot, sakramentit ja kiirastuli ovat esimerkkeinä tällaisista asioista.

Joka tapauksessa käsittelemme katolisen kirkon oppeja seuraavilla riveillä vain siinä mielessä, että sinä joka olet katolisen kirkon jäsen, voit löytää pelastuksen ja Jumalan armon Kristuksessa. Et ehkä pidä kaikista niistä asioista, joita tulevilla riveillä tuomme esille, mutta sinun on kuitenkin hyvä tutkia niitä. Ehkäpä sinä näiden tutkimusten kautta voit nähdä asiat uudessa valossa ja myös löytää Jumalan armon, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu