Suurin ja kaunein. -PerusS

Anonyymi

Globalistit suomen eduskunnassa ovat sdp, vas, rkp, kepu, virheet.
Globalisteja on myös noin puolet kokoomuksen edustajista.
Kansallisvaltiota kannattavia puolueita suomen eduskunnassa edustaa perussuomalaiset.
Tämä asetelma johtaa vääjäämättä siihen, että perussuomalaiset kasvaa jättipuolueeksi. Globalistit sitten jakavat rippeet.
Jos nykyinen hallitus kestäisi koko kauden, persujen kannatus olisi silloin lähemmäs 40%.
Jos hallitus kaatuu alle vuodessa, persujen kannatus on noin 25%.
Jos hallitus ontuu, kuin kevyttä päivämeikkiä käyttävä pääministerimme mutta kestää 2 -3 vuotta, persujen kannatus on silloin 30 - 35%.
Nyt on jo selvät askelmerkit seuraavasta hallituksesta. Sen muodostaa persut ( arvio 33 - 35%) ja konservatiivisemmaksi oppositiossa kasvanut kokoomus ( 18 - 20%).
Tämä koalitio tulee kestämään useita vaalikausia ja voidaankin sanoa, että globalistien hallitushaaveet saa unohtaa kymmeniksi vuosiksi.
Nauttikaa nyt vassarit. Tuota toisten rahoilla hyveilyä kestää vielä maksimissaan nelisen vuotta.
Kaikki tuho mitä globalistit tekevät hädissään, ovat peruttavissa jälkeenpäin, myös suomen passit.
Jaa jatketaan suomen pelastamista..

32

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totta! Ylivertaisen nerokas puheenjohtaja Messias Pula-aho pystyy riuhtaisemaan itsensä otsatukastaan ylös suosta niin halutessaan.

      • Ainakin Jari Sarasvuo kiitteli kovin Halla-ahon älyä.

        Ei kiitellyt muiden.


      • räkäpää kirjoitti:

        Ainakin Jari Sarasvuo kiitteli kovin Halla-ahon älyä.

        Ei kiitellyt muiden.

        Jartsan jorinoita on tullut kuunneltua radiosta - en todellakaan arvioi häntä asiantuntijaksi millään alalla.


      • Anonyymi
        Kränkkymaakari kirjoitti:

        Jartsan jorinoita on tullut kuunneltua radiosta - en todellakaan arvioi häntä asiantuntijaksi millään alalla.

        Mutta jos sinut laitettaisiin Jussin kanssa keskustelemaan kasvotusten, hän pieksisi sinut faktoillaan. Kukaan ei vielä ole häntä jauhottanut. Olisitko sinä ensimmäinen?


      • Kränkkymaakari kirjoitti:

        Jartsan jorinoita on tullut kuunneltua radiosta - en todellakaan arvioi häntä asiantuntijaksi millään alalla.

        Tämä ei ole oleelllista.
        Vaan se, että kuinka korkealle arvioit vaikkapa Aino Pennasen, Pekka Haaviston, Jutta Urpilaisen tai vaikkapa Sanna Marinin älyt?


    • Anonyymi

      Aloittajan täytyy olla sekopää, joka on luonut uuden olkiukon, globalistit. Globalismi ei ole mikään aate, eikä mikään puoluen aja sitä. Mm. tekniikan kehitys on johtanuy siihen, ettei pelialustana enää ole Jykynperän raitti, vaan koko maapallo. Viisaammat ottavat tämän huomioon ja yrittävät sopeutua, mutta persuy sulkeutuvat tynnyriinsä ja varmuuden vuoksi panevat vielä tapinreiänkin kiinni.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Globalismi ei ole mitään viisautta vaan ahneutta, joilla syrjäseudut kuolevat pois. Ilmastolle se on myrkky.


    • Anonyymi

      Näin. Ja jos olet viime kuussa lihonut pari kiloa, niin siitä on helppo päätellä, että viiden vuoden päästä painat 120 kiloa enemmän kuin nyt.

    • Anonyymi

      Tottakai globalistien pikku puudelit kyttäävät palstoja, kuten tästä huomataan.
      Nämä hyödylliset idiootit esittävät etteivät ymmärtäisi tukevansa globalismia.
      Globalismi ei ole mikään luonnonvoima. Se on pysäytettävissä äänestämällä persuja.
      Tee niin, jos rakastat Suomea.

      • Anonyymi

        Johan on persulla kuvitelmat, että yksi pienen maan puolue pysäyttäisi globaalin kehityksen.


      • Anonyymi

        Globalismi on samanlainen luonnonvoima kuin juppikuunaristit tai fillarikommunistit. Ei niitä pääse pakoon, ne jyrää meitin. Täytyy tehdä piilopirtti sykimpään korpeen ja ostaa ainakin vuodeksi sikanautaa evääksi, jos meinaa välttyä tartunnalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan on persulla kuvitelmat, että yksi pienen maan puolue pysäyttäisi globaalin kehityksen.

        Oletko tyhmä vai erittäin tyhmä?
        Suomessa äänestetään maan ainoaa kansallismielistä puoluetta.
        Ruotsissa äänestetään ruotsin "persuja".
        Briteissä näiden omaa kansallismielistä puoluetta.
        JA NIIN EDELLEEN!
        Pelkästään kansallismielisen koalition kokoaminen sai sinut kuin kaikki muutkin globalistit paniikkiin, Drunckeria myöden.
        Näin se vaan menee. Trumpista lähti homma etenemään ja se ei pysähdy ennenkuin työ on valmis.
        Ei auta venkoilusi palstalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko tyhmä vai erittäin tyhmä?
        Suomessa äänestetään maan ainoaa kansallismielistä puoluetta.
        Ruotsissa äänestetään ruotsin "persuja".
        Briteissä näiden omaa kansallismielistä puoluetta.
        JA NIIN EDELLEEN!
        Pelkästään kansallismielisen koalition kokoaminen sai sinut kuin kaikki muutkin globalistit paniikkiin, Drunckeria myöden.
        Näin se vaan menee. Trumpista lähti homma etenemään ja se ei pysähdy ennenkuin työ on valmis.
        Ei auta venkoilusi palstalla.

        "Oletko tyhmä vai erittäin tyhmä?"

        Ainakaan en ole suuruudenhullu, kuten te. Lieneekö "pikku korpraali" vaiko se itävaltalaissyntyinen viiksiniekka esikuvanne?


      • Anonyymi

        Voisivatko nämä persuhölöttäjät kertoa, mitä globalismi heidän mielestään on, ja miten se muka ilmenee eri puolueiden ohjelmissa?!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisivatko nämä persuhölöttäjät kertoa, mitä globalismi heidän mielestään on, ja miten se muka ilmenee eri puolueiden ohjelmissa?!!

        Tiedon ja taidon puuttumisesta voimme vetää selvän johtopäätöksen, että tuon kirjoittaja on libtardi. Ei tiedä mitä on globalismi, hah. Kohta joku re.. korjaan libtardi kysyy mikä on libtardi..
        Jaa jatketaan suomen pelastamista..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Oletko tyhmä vai erittäin tyhmä?"

        Ainakaan en ole suuruudenhullu, kuten te. Lieneekö "pikku korpraali" vaiko se itävaltalaissyntyinen viiksiniekka esikuvanne?

        Kuka tuota hirmuhallitsijaa ihailee persuissa? En tiedä yhtään persua joka häntä ihailee. Voidaan kysyä vastakysymys. Ketä te suvakit sitten ihailette, Marxiako, Leniniäkö vai Staalinia?


    • Anonyymi

      Persut 2015 tilanteesta: Petteri Orpon olisi pitänyt yksin pysäyttää mamuvyöry.
      Persut 2019: Me pelastamme yksin koko maailman.
      Kertoo persujen kaksinaamaisuudesta todella paljon.

    • Anonyymi

      Miksi aloittaja väheksyy Suomea?
      Isänmaallisena ja kansallismielisenä kirjoitan aina Suomen isolla kirjaimella. Aloittaja näemmä käyttää pientä kirjainta.

      • Anonyymi

        Suomalaisuude puolustamine on koko päivätyötä.Ei jää aikaa Suomenkielen oikeijnkirjoituksen opiskeluun.


      • Anonyymi

        Olipa epäasiallinen vastaus. Jos on isänmaallinen kuten minä, yrittää silloin kaikin tavoin olla raiskaamatta äidinkieltään. Persusasiat tulee hallita.
        Sinun tulee hävetä töherrystäsi. Isänmaallinen ja kansallismielinen ei käytä tuollaisia ilmaisuja. Häpeä, jos osaat.


    • Anonyymi

      Minäkin vastustan globalismia!

      Kunhan se ei maksa minulle mitään. Eli aion jatkossakin ostaa Kiinassa valmistettua tavaraa, katsella jenkkien tuottamia leffoja, syödä paikallisessa kebab-pizzeriassa, ostaa viinani Virosta...

      Jos olisin varakkaampi, ei sekään muuttaisi mitään. Auto olisi Saksasta, ja lomat viettäisin vaikkapa Italiassa.

      Mutta globalismia vastustan!

    • Anonyymi

      Ja kattokaa mitkä resurssit saatiin EU:hun, ihan tukkaa nostattaa tuo tehokaksikon vyörytys. Panivat kuulemma Suomen kuntoon, nyt on teuvo ja laura päättäny panna koko euroopan asiat reiraan.

      • Anonyymi

        Nyt tulee eu-rahoja Suomeen. Italian ja Ranskan tuella homma hoituu. Ihan varmaan PS:n mepit hoitavat asian.


    • Anonyymi

      Persuthan ne on paljastuneet globalisteiksi Brysselissä kun katsoo kuinka ovat siellä äänestäneet, mutta eihän persuäänestäjät edes tiedä miten Halla-aho ja kumppanit ovat äänestäneet.

      • Anonyymi

        Kyllä äänestyskäyttäytymisen saa selville helpostI.

        "Miten kansalainen sitten tietää, ahkeroiko meppi vai luistaako tehtävistään?
        Aloita tutustumalla mepin henkilökohtaiseen parlamenttisivuun. Sieltä pääsee kätevästi näkemään paitsi aktiviteettien määrän myös niiden laadun.
        Seuraa VoteWatchista, onko meppi äänestänyt, ja mitä hän on äänestänyt sinulle tärkeissä kysymyksissä. Seuraa meppejä somessa sekä vilkuile joidenkin meppien ylläpitämää tapaamiskalenteria."

        https://www.vihrealanka.fi/blogi-eu-kolumni/kuka-on-paras-suomalaismeppi


    • Anonyymi

      Rinteen vaappuva hallitus kaatuu ennen joulua.

      • Anonyymi

        Ja persut halkeaa ennen sitä, jos ei muuta niin kateudesta :DD


    • Anonyymi

      Perussuomalaiset vain vahvistuu ulkopuolelta tulevista hajoitusyrityksistä.
      Rivit ovat teräksen lujat ja suorat. Jokainen taistelija on valmis kohtaamaan vasemmistofasistien hyökkäykset.
      Hallitus huojuu jo kuin pääministeri pridessä.
      Keskustan alkiolaisenemmistö on jo aivan kypsä hallituksessa roikkuvalle liberaalisiivelle.
      Virheministeri lausuntoineen hylättiin kuin käytetty kortsu.
      Kukaan ei tule toimeen kenenkään kanssa.
      Katsokaa ja ihmetelkää.
      Hallitus kaatuu ennen joulua.
      Varma tieto.

    • Anonyymi

      Suurin ja kaunein? Pojantyttäreni sanoo, TYrannosaurus Rex, mutta hän ei tuunekaan persuja.

    • Anonyymi

      Persut on suomen suurin ja kaunein..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7909
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      31
      3116
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      372
      2165
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1750
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      147
      1573
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1401
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1229
    8. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      15
      1208
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1152
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      1096
    Aihe