Räsäskommentit

Kun lukee Päivin saamia pridekommrntteja tulee vapailta suunnilta käsitys että ne ovat hyvinkin seksipuhtaat eivätkä homoile ja masturboi ja eroa avioliitosta. Sen sijaan
heistä luterilaisuus nykyään sisältää kaikki seksin vääristymät jotka homouden hyväksyntä tuo. Pedofilian jne.

Olemmeko me helluntailaiset se pyhempiä kuin EV lut.
2559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tuskin mutta se mitä Luterilaisessa kirkossa tapahtuu, tulisi olla valtava varoitusmerkki jokaiselle helluntailaiselle. Kun maailma on saanut kirkon lopullisesti vallattua, ei ole vaikea arvat mikä seuraava kohde on ja aina löytyy joku liberaali joka haluaa vastata huutoon.

1Äänestä

Helluntaijohtajat ovat sanoneet että helluntai sitoutui 2011 miehen ja naisen liittoon.

1Äänestä

Medioista näkee, että Räsäsellä ei ole enää montaa puolustajaa Suomessa.

Suomessa ei ole tilaa enää Päivi Räsäsen kaltaisille, joilta puuttuu kokonaan lähimmäisenrakkaus.
Käiken lisäksi Päivi on ymmärtänyt Raamatun täysin väärin.

Vihaamalla tekee vain itsensä tolloksi

1Äänestä
  • Riippuu toki mitä medioita seuraa. Valtamediat on kautta aikain jo ennen mitään homolaki päätöksiä julistaneet, että kaikki on sallittua. En ole mikään Päivi Räsäsen kannattaja kyseinen ihminen on puhetyyliltään ärsyttävä hössöttäjä. Mutta kyllä ainakin helluntailaisiin kytköksissä olevat mediat vaikuttavan tukevan Päivi Räsäsen ulostuloja tässäkin asiassa. Itse en ymmärrä mistä tuo viha aina saadaan siihen yhteyteen jos vain tuo esille kenen tahansa vapaasti luettavissa olevan raamatun näkemyksen tähän tai johonkin muuhun asiaan. Toki asian esille tuoja voi olla vihainenkin, sitä en tiedä kun ei näe Päivi Räsäsen päänsisälle mutta tarkotan asia sinällään.

    1Äänestä

  • Medioiden toitotus ei todista mitään. Mediat on pitkälti sielunvihollisen vallassa. Raukat, jotka siellä työskentelevät, ovat laumasieluja, jotka toistavat toisten juttuja.
    Ihmispelko panee paulan, ts. ei uskalleta sanoa omaa mielipidettä tai sitten toimittajiksi on valikoitunut väkeä, joka on maailman mieleen.
    Myös hymistelijat ja vaikenijat sopivat, kunhan totuus ei tule julki.
    Poikkeukset ovat varsin harvassa.

    Päivi Räsänen osoittaa nimenomaan lähimmäisenrakkautta kertomalla mitä Sana asioista sanoo. Hän ei tuudita porukoita synnin uneen, vaan tuo esille totuutta.
    Jotta olisi mahdollisuus tehdä vielä parannus.

    Missä on ne seurakuntien johtohenkilöt, saarnaajat, pastorit, papit, joiden pitäisi osoittaa tukensa Päiville?

    Niin, valitettavasti on niin, että ihmissuosiota kalastelevat joo joo miehet eivät laita itseään likoon.

    Jos joku on ymmärtänyt Raamatun väärin, ne ovat ne, jotka kuvittelevat, että Jumala hyväksyy synnin. Ja rakkaus peittää kaiken, ts. ei tarvitse tehdä parannusta. Se on vastoin Sanan opetusta.

    1Äänestä

  • Päiviä puolustavat kommentit saaneet valtavasti peukutuksia.(IS)

    Boi
    20.6. 7:43
    810
    Sen vielä jotenkin ymmärtää että kirkko hyväksyy homot, mutta miksi pitää Prideä sponsoroida?
    Ilmoita asiaton viesti
    Juutas
    20.6. 7:44
    852
    Kirkon ei tule olla Pride-yhteistyössä, vaikka ei Pride-toimintaa tuomitsekaan.
    Ilmoita asiato

    1Äänestä

  • Jos ei olisi kannattajajoukkoa niin ei Arkadianmäellä istuisi.

    1Äänestä

  • Näiden ihmisten, jotka vielä tänäkin päivänä katsovat jokaisen heille sopivan raamatunkohdan pätevän tähänkin päivään, pitäisi päivittää itsensä. Se tieto, joka ihmisillä oli noin 2000 vuotta sitten, ei toimi enää.

    Äänestä

  • > Suomessa ei ole tilaa enää Päivi Räsäsen kaltaisille, joilta puuttuu kokonaan lähimmäisenrakkaus.

    Vain ihminen joka rakastaa muita, varoittaa kuten Räsänen. Rakkaudettomat ihmiset antaa muiden kulkea omaan tuhoon ilman varoitusta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näiden ihmisten, jotka vielä tänäkin päivänä katsovat jokaisen heille sopivan raamatunkohdan pätevän tähänkin päivään, pitäisi päivittää itsensä. Se tieto, joka ihmisillä oli noin 2000 vuotta sitten, ei toimi enää.

    Mitä uutta tietoa haluat tuoda esille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Medioiden toitotus ei todista mitään. Mediat on pitkälti sielunvihollisen vallassa. Raukat, jotka siellä työskentelevät, ovat laumasieluja, jotka toistavat toisten juttuja.
    Ihmispelko panee paulan, ts. ei uskalleta sanoa omaa mielipidettä tai sitten toimittajiksi on valikoitunut väkeä, joka on maailman mieleen.
    Myös hymistelijat ja vaikenijat sopivat, kunhan totuus ei tule julki.
    Poikkeukset ovat varsin harvassa.

    Päivi Räsänen osoittaa nimenomaan lähimmäisenrakkautta kertomalla mitä Sana asioista sanoo. Hän ei tuudita porukoita synnin uneen, vaan tuo esille totuutta.
    Jotta olisi mahdollisuus tehdä vielä parannus.

    Missä on ne seurakuntien johtohenkilöt, saarnaajat, pastorit, papit, joiden pitäisi osoittaa tukensa Päiville?

    Niin, valitettavasti on niin, että ihmissuosiota kalastelevat joo joo miehet eivät laita itseään likoon.

    Jos joku on ymmärtänyt Raamatun väärin, ne ovat ne, jotka kuvittelevat, että Jumala hyväksyy synnin. Ja rakkaus peittää kaiken, ts. ei tarvitse tehdä parannusta. Se on vastoin Sanan opetusta.

    >tai sitten toimittajiksi on valikoitunut väkeä, joka on maailman mieleen.

    Laatumedian toimittajat on jo pitkään valikoitu yliopistojen pääsykokeissa, joista harva läpi selviytyy. Äärikristillisesti tai perussuomalaisesti ajattelevia ei siinä joukossa jostain syystä tunnu olevan paljonkaan, joten siksi heitä ei ole toimittajissakaan. Näin yksinkertaista tämä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    > Suomessa ei ole tilaa enää Päivi Räsäsen kaltaisille, joilta puuttuu kokonaan lähimmäisenrakkaus.

    Vain ihminen joka rakastaa muita, varoittaa kuten Räsänen. Rakkaudettomat ihmiset antaa muiden kulkea omaan tuhoon ilman varoitusta.

    >Rakkaudettomat ihmiset antaa muiden kulkea omaan tuhoon ilman varoitusta.

    Eli siis millaiseen tuhoon?

    Äänestä

  • salopuu kirjoitti:

    Jos ei olisi kannattajajoukkoa niin ei Arkadianmäellä istuisi.

    Se on tosin supistunut uhkaavasti entisestä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Rakkaudettomat ihmiset antaa muiden kulkea omaan tuhoon ilman varoitusta.

    Eli siis millaiseen tuhoon?

    Heille toisten keskinäinen rakkaus on tuho.
    He siis kokevat itse tuhoutuvansa, jos toiset ovat onnellisia.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Heille toisten keskinäinen rakkaus on tuho.
    He siis kokevat itse tuhoutuvansa, jos toiset ovat onnellisia.

    >He siis kokevat itse tuhoutuvansa, jos toiset ovat onnellisia.

    Toisten onni ainakin vähentää selvästi noiden omaa onnea. Siispä tarjotaan maallista kärsimystä (homojen selibaattia), joka muka lopulta Taivaassa korvataan. Sama menetelmä siis kuin se, jolla entisajan kurjat saatiin tyytymään osaansa.

    Ja jos ei mitään Taivasta sitten olekaan, täysin hukkaan meni sekin elämä.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Heille toisten keskinäinen rakkaus on tuho.
    He siis kokevat itse tuhoutuvansa, jos toiset ovat onnellisia.

    Kirjoita peku kiivaasti, tulee aika jolloin ei enää sormet pysy näppiksillä, älä siis väsy kutsumuksessasi, hellintain jyrsinnässä!

    Äänestä

Matt.7:12. 22:40. Luuk.16:16. Jaak.2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, niin te hyvin teette: 2.Moos.19:18

Äänestä
  • Niin ko käskyhän oli peräisin jo Mooseksen kirjasta.

    2 Moos. 19:17
    »Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti; muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään. 18
    Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra.

    1Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Niin ko käskyhän oli peräisin jo Mooseksen kirjasta.

    2 Moos. 19:17
    »Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti; muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään. 18
    Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra.

    Lähimmäinen oli siis toinen juutalainen, "omaan kansaan" kuuluva ihminen.

    Ilmankos juutalaiset olivat vuosisatojen ajan riidoissa kaikkien kanssa ja tuhosivat surutta heikompia heimoja. Kunnes sitten vastaan tuli armeija, jolta tuli turpiin niin ettei siitä enää noustu.

    1Äänestä

Helluntaiherätys tuli Suomeen sata vuotta sitten , kristinusko tuhatviissataa vuotta sitten ottaen luterilsisen tulkinnan tuhat vuotta sitten. Eli olisipa helluntailaisilla ollut kova työ, ellei luterilaista kirkkoa olisi ollut olemassa. Kiittäkää niitä!

Äänestä
  • Siis kristinusko tuli reilut 800 vuotta ja luterilaisuus 500 vuotta sitten.

    1Äänestä

  • Kyllä rehellinen pakana pelastuu paljon vähemmällä työllä kuin viissataa vuotta aivopesussa ollut luterilainen.

    Äänestä

Nytkin viisas ja asiallinen arkkipiispa.

1Äänestä
  • on on kunpa olisi vielä uskovainen sitä pyytäkäämme !

    Äänestä

Helluntsikirkkolainen pyysi päiviä heille. Tarvetta olisi. Päivi voisi myös perustaa äärilut kirkon. Olla sen papitar

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun lukee Päivin saamia pridekommrntteja tulee vapailta suunnilta käsitys että ne ovat hyvinkin seksipuhtaat eivätkä homoile ja masturboi ja eroa avioliitosta. Sen sijaan
heistä luterilaisuus nykyään sisältää kaikki seksin vääristymät jotka homouden hyväksyntä tuo. Pedofilian jne.

Olemmeko me helluntailaiset se pyhempiä kuin EV lut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu