Kävin muutama päivä sitten näyttämässä luomea terveyskeskuksessa. Sen verran hankalassa paikassa selässä, etten ole sitä aiemmin tarkkaillut, mutta lähipiiri oli sitä mieltä, että olisi hyvä käydä näyttämässä.
Luomi on kooltaan hieman yli sentin, epätarkkarajainen, keskeltä tumma ja reunoilta vaalea. Vaaleissa osissa on tummia pisteitä. Hoitaja tutki luomea pitkään, ainoat kommentit olivat että "on kyllä aika epätarkkarajainen" ja "hyvä kun tulit". Sen jälkeen menin käytävälle odottamaan, että lääkäri vielä katsoisi luomen. Tämä oli kuitenkin tunnin myöhässä ja kun lopulta pääsin sisälle, lääkäri pikaisesti vilkaisi luomea ja kysyi, onko se kasvanut. Sanoin, että en ole sitä aiemmin seurannut, koska on niin hankalassa paikassa, tiedän vain että se ilmaantui pari vuotta sitten.
Tämän jälkeen lääkäri sanoi luomen näyttävän nyt rauhalliselta ja käski tarkkailla sitä ainakin puoli vuotta ja tulla sitten uudestaan, jos se alkaa kutista, vuotaa verta tai kasvaa. Koepalan ottamisesta hän ei puhunut, enkä siinä tilanteessa älynnyt kysyä, kun myöhemmin vasta näitä netistä tutkailin. Lääkäri vaikutti todella kiireiseltä muutenkin ja jäi sellainen olo että halusi vain minut nopeasti ulos ettei jäisi aikataulusta jälkeen entisestään.
En muuten tätä miettisi, mutta hoitajan suhtautuminen oli täysin erilainen. Mielipiteitä? Kannattaako varata aika yksityiselle lääkärille, jolla on kunnon laitteet, millä tutkia? Vai voiko lääkäri nähdä silmämääräisesti, että kyseessä on ihan tavallinen luomi?
Lääkärin mielestä luomi näytti normaalilta, mutta...
2
260
Vastaukset 2
- Anonyymi
V – väri on epätasainen
A – alueen halkaisija on yli 6 mm
R – reuna on epäsäännöllinen
O – luomen osat ovat epäsymmetriset
https://www.ilmansyopaa.fi/tarkkaile-kehoasi/tarkkaile-luomiasi/
https://www.kaikkisyovasta.fi/tietoa-syovasta/syopataudit/ihosyopa/
Totta kai toiselle lääkärille! IHOTAUTILÄÄKÄRI on paras valinta. - Anonyymi
Minulle sanottiin että rasvapatti odotetaan että puhkeaa ,ei pujennut ,seuraava sanoi
Aterooma ja vitut oli melanooma joka oli jo tehnnyt etäpesäkeitä siis laajasti levinnyt melanooma nyt sitten mietin pitäiskö laittaa lääkärien nimiä nettiin jospa auttaisi seuraavia potilaita ,mene ihmeessä poistamaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 119758
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115735Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36663- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22586- 46568
- 38559
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok108500Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka135497- 47495
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7477