Katoaminen ydinpommissa ja katoaminen ylöstempauksessa.
Jokaisen ihmisen on kuoltava.
Mitä yhteistä on näillä kahdella?
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Siinä on yhteistä, että tunteeko Jumala.
Jos tuntee, niin se, että jää kiveen vain varjo- ydinpommin palamisen jälkeen, ei ole merkitystä.
Jumala luo ylösnousemusruumiin, sekä antaa Henkensä, Hänen Poikansa kautta.
Mutta, lähtökohta on tuo Elämänkirja, joka on taivaissa, siihen kirjaan kirjoitetun nimen kohta, tunteeko Jumala minut.
Jos nyt kuollaan uskossa, Kristusta seuraten, mennään Jumalan muistiin.
edesmennyt Kari Kuuva- ymmärsi- ja sanoitti laulunsa.
https://www.youtube.com/watch?v=j1eQHX5BZn0
1983- tuo levy hieman heilutti perinneoppien perustusta, mutta se oli raamatullinen näkemys.
Johanneksen evankeliumi, kirjoitusten mukaan viestii juuri tätä Jeesuksen esiintuomaa näköalaa ja Kari sai sen Hengessä meille esitettäväksi.
Joh 6:39-40 Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. (40) Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
Tuossa puhutaan Isän = Jumalan tahdosta, meitä kohtaan, iankaikkisen elämän armolahjan suhteen, sekä kerrotaan H-hetki, koska se tapahtuu.
ts. ollaan Hänen muistissaan.
Joh 6:44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Juutalaisille opettajille myös Hän sanoi!
Joh 6:53-54 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. (54) Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
ts. tuo sijainen- Uhrikaritsa, sen muisto-aterian merkitys on lupaus iankaikkisesta elämästä ja elämä saadaan kirjoitusten antaman opin ja opetuksen mukaan viimeisenä päivänä ja silloin haudat avautuvat.
Kol 3:3-4 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; (4) kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.- Anonyymi
Vuan et usko tuota satua itekkään.
- Anonyymi
Ehkä tässä puhutaan ydinpommista: "Jumala tulee Teemanista, Pyhä Paaranin vuorelta. Sela. Hänen loistonsa peittää taivaat, maa on täynnä hänen ylistystään. Hänen hohteensa on kuin auringon valo, hänen käsistään lähtevät säteen. Niihin (säteihin!) kätkeytyy hänen voimansa. Hänen edellään kulkee rutto, polttava kuume tulee hänen jäljessään. Hän pysähtyy mittaamaan maata, hän katsoo ja saa kansat vapisemaan. Ikiaikaiset vuoret menevät murskaksi, ikuiset kukkulat vaipuvat. Hänen tiensä ovat iankaikkiset" (Habakuk 3:3-6).
- Anonyymi
Paitsi että "ylöstempauksessa" ihminen ei kuole.
Jopa aiemmin kuolleet heräävät siinä eloon.
Taivas on elävien, ei kuolleiden paikka. Periaatteessa uskovalle ei ole merkitystä miten se lähtö tulee!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39574Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538- 50504
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492