Venäjän kansa lienee onnellisempi nyt kuin koskaan

Tsaarin aikana köyhyys ja kurjuus oli vielä mykistyttävää luokkaa ja kansan koulutustaso kehno. Stalinin aikana valmistauduttiin sotaan ja pakkokollektivisointi aiheutti nälänhätiä. Sitten tuli sota ja sen kauhut ja kurjuus. Jälleenrakentaminen kesti pitkään ja reaalisosialismi vaikka nousti kansan koulutustasoa merkitsi myös pitkiä leipäjonoja ja maatalous yski erittäin pahoin. Sitten tuli glasnost ja Jeltsinin kausi jolloin Venäjästä uhkasi tulla ryysyranta uudelleen ja lännen täydellinen vasalli. Onneksi silovikit ryhdistäytyivät ja panivat pisteen alennustilalle. Putin nosti Venäjän kasvuun ja EU talouspakotteille vielä pakotti Putinin monipuolistamaan Venäjän taloutta. Nyt Venäjä on vaurastunut ja muuttunut suureksi elintarvikeviejäksi. Se on monessakin suhteessa omavarainen ja sen energian varassa on myös EU. On varsin selvä asia että Venäjän kansa on nyt onnellisempi kuin koskaan.
5<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Enpä usko. Puttelihan salli näytöskyselyssä niiden nurista eläkeiästä ja matalista palkoista. Stalinin aikana venäläinen massa oli jopa Pietari I:n aikaakin korkeammalla. Suomalaisethan ihmettelivät miten suurien hylsykasojen päälle nämä 'paleltuneet ja nälkiintyneet ryssät' kaatuivat. Putinin aikana tuskin pystyisivät Raatteentiehen, jos ei edes vanhemmista pidetä huolta. Raatteentiellä olleiden vanhemmista moni oli kuollut ensimmäisessä maailmansodassa, sisällissodassa tai vuoden 1921 nälässä. Jooseppi oli niiden isä jonka puolesta kaatuivat 1939-1940 URAATA huutaen. Suomalaisten vangiksi jääneet ammuttiin kesällä 1940 käytännössä kaikki, koska olivat epämiehekkäästi antautuneet.

Äänestä

Samaan aikaan länsimaiden ihmiset ovat muuttuneet veltoiksi paskoiksi.

Äänestä
  • Niinkö? Miksiköhän sitten Venäjän eliitti muuttaa asumaan länteen ja muut pyrkivät länteen ostosmatkoille.

    Putin varustelee pskatunkion takaisin köyhyyteen ja elintaso on jatkuvasti laskenut!

    Äänestä

  • Hyvinhän nuo jenkit kuitenkin tuntuu pärjäävän. Ukrainalaisten väitteieen mukaan niiden alueella oli jopa Venäjän arm2ijan burjaatteja. Eipä taida isovenäläisiä enää pysyleikit kiinnostaa, koska ei ole enää kuriakaan jolla ne niihin pakotettaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkö? Miksiköhän sitten Venäjän eliitti muuttaa asumaan länteen ja muut pyrkivät länteen ostosmatkoille.

    Putin varustelee pskatunkion takaisin köyhyyteen ja elintaso on jatkuvasti laskenut!

    Eikös se venäläisen ajattelun mukaan pidäkin maksimoida kurjuutta jotta päästään suuruuteen. Donetskissa törmättiin kuitenkin siihen ongelmaa ettei ole enää yhtä paljon tykinruokaa kuin Isä Aurinkoisen aikoina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tsaarin aikana köyhyys ja kurjuus oli vielä mykistyttävää luokkaa ja kansan koulutustaso kehno. Stalinin aikana valmistauduttiin sotaan ja pakkokollektivisointi aiheutti nälänhätiä. Sitten tuli sota ja sen kauhut ja kurjuus. Jälleenrakentaminen kesti pitkään ja reaalisosialismi vaikka nousti kansan koulutustasoa merkitsi myös pitkiä leipäjonoja ja maatalous yski erittäin pahoin. Sitten tuli glasnost ja Jeltsinin kausi jolloin Venäjästä uhkasi tulla ryysyranta uudelleen ja lännen täydellinen vasalli. Onneksi silovikit ryhdistäytyivät ja panivat pisteen alennustilalle. Putin nosti Venäjän kasvuun ja EU talouspakotteille vielä pakotti Putinin monipuolistamaan Venäjän taloutta. Nyt Venäjä on vaurastunut ja muuttunut suureksi elintarvikeviejäksi. Se on monessakin suhteessa omavarainen ja sen energian varassa on myös EU. On varsin selvä asia että Venäjän kansa on nyt onnellisempi kuin koskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu