Daniel 7 - Neljäs peto tulikivijärveen

Neljäs peto on sellainen, joka söi koko maailman ja tähteetkin piti itsellään ja heitti ne mieluummin kaatopaikalle kuin antoi jakeluun. Samoin se oli sellainen, joka töni, tyrkki ja haavoitti kaikkia mahdollisia. Islamin Hadithit kertovat, että muslimeilla on 73 lahkoa ja kaikki paitsi yksi niistä menee helvettiin. Kristityillä puolestaan on 72 lahkoa ja kaikki paitsi yksi pelastuvat. Islamin harjoittajan pitää sitoutua ummaan ja kalifiin ollakseen siinä yhdessä, joka pelastuu. Vaikea on päätellä tuo helvettiin menijöiden koostumus kun näyttää koko maailma tänä päivänä olevan sellaisia ja enkeli varotti, että 1880 jälkeiset luultavasti kaikki menevät kadotukseen.

Tänään on Pyhä Jalkojenpesu, jossa saa velkansa anteeksi ja Kaikkien Kansojen Kaste sekä AGAPE ateria. Se tarkoittaa jälleen uutta alkua kaikille. Jos olet yhden Jumalan palvoja etkä kolminaisuuden niin sinun on tästä päivästä lähtien hyvä miettiä Imaami Mahdin tulemusta kalifiksi ja häneen sitoutumista. Siis jos olet taipuvainen islamiin kuuluvaksi. Mikäli taas olet kristitty sinun on hyvä muistaa Jeesuksen sanat: Tulee päivät jona sulhanen otetaan pois ja niinä päivinä he paastoavat. Tuo sulhasen pois ottaminen on parhaillaan käynnissä todella suurella tohinalla ja Jeshua on siirtymässä Profeetta Isaksi Imaami Mahdin alaisuuteen ja on islamissa ainoastaan perheenisänä ja avioliitossa.

Siis tästä päivästä 24.06.2019 ma alkaen on hyvä aloittaa tuo paasto, jonka Jeshua edeltäkäsin on luvannut. Tai jos ei aivan heti niin kuitenkin niin pian kuin se käy mahdolliseksi. Itse paastoan Maanantaisin olemalla syömättä silloin lihaa. Keskiviikkoisin olemalla syömättö silloin kalaa ja Launtaisin pidän sapattia ja Sunnuntaisin en koske lainkaan rahaan itseni tähden.

TE TIEDÄTTE ITSEKKIN, ETTÄ SULHANEN ON OTETTU POIS TAI PARHAILLAAN POIS OTETAAN. TE TIEDÄTTE ITSEKIN, ETTÄ OIKEA IMAAMI MAHDI ON TULOSSA KALIFIKSI KUNHAN VÄÄRÄ MAHDI JA SUFY ANI OVAT KUKISTUNEET. PITÄKÄÄ SIIS VARANNE JA KATSOKAA ETEENNE. PYYTÄKÄÄ SYNTEJÄNNE ANTEEKSI JA TEHKÄÄ PARANNUS!

8

182

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeaa Imaami Mahdia edeltävät selkeä merkit, joista monet ovat jo tapahtuneet vuodesta 2011 lähtien. Vuonna 2011 oli pilvissä tunneleita, jotka kirkastivat valon hienoksi showksi. Vuonna 2012 oli taivaanranta punainen joka aamu ja joka ilta, mikä oli poikkeuksellista. Vuonna 2013 oli komeetta, joka oli ennalta ilmoitettu islamin kirjoituksissa. Jne. Eräs selkeimmistä merkeistä on Isiksen nousu ja toiminta. Myös Afganistanin ja Irakin kohtalo. Mutta hänen vastustajansa SUFY ANI on saanut aikaan suuren pedofiilian ja naisten raiskauskampanjan ja vielä on väärä Mahdikin luultavasti ilmestyvä ennen oikeaa Mahdia. Pitää siis odottaa rauhassa vielä ehkä vuosi tai muutama vuosi.

      Suuri odotus kohdistuu esim. sellaiseen tapahtumaan, että idästä alkaa länteen hyökätä pienin mustin lipuin joukkoja, jotka Imaami Mahdin Afganistanista ? käsin tuleva armeija lyö ja tuo armeija jatkaa matkaansa lyötyään pienet mustat liput aina Jerusalemiin asti. Silloin mahdollistuu islamin yhdentyminen ja monet liittyvät islamiin.

    • Suomea ja kristittyjä koskien en tiedä kuin kaksi sanaa. Ensinnäkin vuonna 2008 sanottiin, että Messiaanisuus on pakotie sekä maksullinen ohjattu raamatun lukeminen RLL: n Hetkinen raamatun lukemiseen parissa.
      Jehova sanoi lisäksi, että Suomea odottaa 200 vuotinen ahdingo, jonka aikana ainoa rukous kuin mantra on : PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA!

      Oikeastaan ei ole paljoa hyvää sanaa Suomea koskien. Jeremian kirjan viides lukukin saattaa toteutua ja myös se, että jos naiset ovat tehneet liiton kuoleman kanssa niin Jehova lähtettää yhä uusia tulvavesiä tuota liittoa murtamaan.

      Tie parannukseen käy siis Messiaanisuuden ja maksullisen ohjatun raamatun lukemisen avulla ainakin vuoden 2008 käsityksen mukaan. Mutta voi olla, että tuo pakotie on jo murskaantunut sillä Suomalaiset kaiketi sen tahtoivat hylätä ja murskata jo alkuunsa. Sen sijaan monet ovat tahtoneet valita epäilemättä saatanan kelkassa pysymisen tai jonkin muun tien.

      • Anonyymi

    • Vaikea on uskoa, että Neljäs peto kyetään Kristuksessa pelastamaan? Hänessä pelastuu kaikki näkyvä ja näkymätön taivaissa ja maan päällä ja maan allakin jos pelastuu? Tänään olen kuitenkin pessimistisellä päällä ja päättelen, että Peto menee helvettiin.

      Ja on selvääkin selvempää keistä tuo peto koostuu: USA, Eurooppa, Arabia ja Intia. Eli IuS imperiumi. Se on Ihmisen Pojan eli Kuningas Nebukadnessarin valtakunta ja sanoohan evankeliumi, että heitä kidutetaan juuri Ihmisen pojan edessä ikuisella kidutuksella.

      Kehen muuhun sopii sana: Syönyt koko maailman ja tallannut tähteet jalkoihinsa kuin juuri: USA, Europa, Arabia ja Intia. Jos siis raamattu käy toteen saattaa käydä niin, että tulee maailmanloppu aivan muutaman vuosikymmenen sisällä joko maailmanlaajuisena ydinsotana tai muulla tavoin. Tulikivijärvi käy todeksi?

      Tässä meidän ajassamme on jo niin paljon saastetta ja ydinkakkaa, että pelastaminen on turhaa. Jumala viekin ydintuhon jälkeen maapallon jonkin ulottuvuuden takaisin menneisyyteen ja aloittaa esim. vuodessa 1500 jKr tms. uudelleen elämän juurikasvun parissa. Koko maapallo on vietävä aikakoneella ennen vuotta 1880 olevassa tilassa takaisin menneisyyteen ja Jumalan on suotava siellä uusi alku maailmalle.

    • Itse olen tehnyt Jumalan ja Ihmiskunnan välillä olevana välimiehenä joitakin ehdotuksia PURKURAKENTAMISESTA, mutta toisaalta myös voimakkaaseen kehitykseen johtavia ehdotuksia. Pitäisikö maailma purkaa ydinvoimasta ja ydinaseista kokonaan? Minun on vaikea nähdä johtaako kaikkien ehdotusteni toteen laittaminen hyvään vai pahaan?

      Pääajatus on, että yksityisomistus rajoitetaan niin, että esineitä voi vain vuokrata tai lainata tietyksi ajanjaksoksi käyttöönsä. Jopa autot ovat vain vuokralla. Perustetaan L Group eli LAINAAMO, jonne kiintiöidään tietty määrä esineitä jokaista kaupunkia varten ja niillä on pärjättävä. Teollisuustuotantoa rajoitetaan ja puretaan. Voimakkaisiin yrityksiin ryhdytään maapallon paratiisinkaltaistamiseksi jälleen.

      Jos esim. tahtoo soittaa kitaraa tai käyttää mikroskooppia niin sellainen käy vain LAINAAMON yhteydessä ja omaksi ei kyseisiä esineitä voisi ostaa, vaan ainoastaan lainata. Jne.

    • Perustetaan MAAILMANBUDJETTI, joka on joko tiukka ja säännöstelevä paastobudjetti eli 376 biljoonaa dollaria vuodessa. Tai sitten suurellinen ja edistykseen pyrkivät MAAILMANBUDJETTI, joka olisi 1111 biljoonaa dolllaria vuodessa. Voitaisiin alkaa tuolla 376 biljoonan paasto ja säännöstelybudjetilla ja mikäli asiat edistyvät sen avulla kohden paratiisimaata voitaisiin käyttöön ottaa isompikin budjetti.
      Maapallon luonnon, maan, merien ja ilmakehän saastutus ja turmeleminen eivät saa jatkua samalla vauhdilla kuin mitä nykyinen neljännen pedon kerskakulutus edellyttävät. Tuo neljäs peto laitetaan helvettiin ja kolmelta muulta pedolta otetaan pois valta, voima ja hallinto. Tämä tapahtuu joko 1000 vuoden kuluessa hitaasti ja hallitusti tai sitten äärimmäisten kriisien kautta.

      376 biljoonasta dollarista olisi maailman 1440 standardivaltion käytössä 72 biljoonaa, 144000 kaupungin ja 720000 lainaamon yhteisessä käytössä 144 biljoonaa ja Ainaispalkkaan eli kansalaispalkkaan menisi 160 biljoonaa.

    • Danielin kirjan 10 ja 7 luvut kertovat siitä mitä on tapahtumassa. Kymmenes luku kertoo kuinka Krishna ja Mikael yhdessä taistelevat Persian enkeliruhtinasta eli Arkkienkeli Gabrielia eli Ikiaikaista vastaan 21 vuotta estääkseen helvetin tulemisen ja saadakseen aikaan sovituksen. Tuota sotaa käydään 2001-2022 eli 21 vuotta ja sen keskellä saapuu Gabriel eli Ikiaikainen tuomitakseen neljännen pedon helvettiin.
      Vuonna 2022 oikeus istuutuu ja kirjat avataan sekä alkaa neljännen pedon kohtalon hetket. Jos Mikael ja Krishna kykenevät sovittamaan tuon pedon synnit niin se on ihme. Joka tapauksessa uskon, että vuonna 2022 on ratkaisun paikka asian suhteen.

      Mikael ja Krishna vastaan Gabriel? Kunpi puoli voittaa vai voittavatko molemmat?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      151
      1289
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      120
      1059
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      215
      808
    4. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      31
      796
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      782
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      752
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      141
      724
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      46
      664
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      622
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      61
      581
    Aihe