Malja vuoti jälleen kerran yli, mutta tämän kerran teki jotain tehdä sille.
Siksi kirjoitin ja lähetin tämän keskustelun aiheeksi.
Otetaanpa raamattu tarkastelun kohteeksi, todistelun välikappaleeksi.
Ensin vähän hullutuksia raamatusta, Juutalais-kristillinen uskonto on saastunut toisesta Jumalasta nimeltään belsebub, saatana nimeltään mm.
Alunperin juutalaisuudessa ei ollut paholaista. Babylonian ajoilta se sitten kehittyi vanhaan testamenttiin ja jatkui uudessa testamentissa.
Yksi ja ainoa kaikkivaltias jumala katosi jo tuhansia(3?) vuosia sitten.
Vanhassa testamentissa on kaksi kertomusta ihmisten luomisesta.
Ensin jumala loi savesta kaksi nukkea, mies(Aatami ja Lilith), puhalsi niihin hengen.
Loppu on sensuroitu raamatusta. Raamattua on editoitu voimakkaalla kädellä vuosisatojen aikana!
Googlatkaa ”Lilith”
Aatami harjoitti seksiä sopimattomiin kohteisiin (pervoa!), jonka jälkeen hän valitti jumalalle, että hän haluaa uskollisen naisen.
Sen takia jumala loi Eevan miehen kylkiluusta, ja paratiisissa oleillessaan Lilith muuntautui käärmeeksi ilmeisesti kateuden puuskassa?
Käärme houkutteli Eevaa syömään kielletyn omenan hyvän ja pahan tiedon puusta, jonka jälkeen Eeva johdatteli Aatamin kanssa tekemään rikoksen Jumalan tahtoa kohtaa.
Syntiinlankeemus on yksiselitteisesti naisten syytä.
Luomiskertomukset on syytä joka tapauksessa syytä haudata hullutuksien suohon.
Aatami ja Eeva luomiskertomusten ensimmäisinä ihmisinä, suuren vedenpaisumuksen jälkeen sama juttu uudelleen.
Sukurutsauksen seurauksena, jälkeläiset tuhotuvat viimeistään varmaankin 2-5 sukupolven kuluessa.
Nykyisin tämä tiedetään 100% varmuudella, muinaiset ihmiset olivat valitettavan harhaisia ja tietämättömiä tämänkin totuuden edessä.
Se sana, vertauskuvauksellista, kun jatkuvasti törmätään hulluihin ideoihin, vääristyneisiin ajatuksiin, valehteluun, jälkiviisauteen jne.
Yht’äkkiä raamattu ei sinällään olekaan mitä siihen on kirjoitettu, vaan kaikki on tulkinnan varaista aina silloin kun raamattuun kirjatut ajatukset osoittautuvat idioottien kirjoittamiksi.
Katolilainen kirkko (pedofiilipapit!), on keksinyt täydellisesti raamatun vastaisen sanaparin nimeltään ”Jatkuva luominen”
Jumala loi maailman ja ihmiset kuudessa päivässä ja seuraavana päivänä lepäsi!
Missä kohtaa raamatussa edes vihjaistaan tai mitä kohtia vertauskuvauksellisesti tulkiten voidaan väittää, että Jumala jäikin piirustuspöydän ääreen suunnittelemassa yhä uusia versioita eläimistä ja avaruuden ilmiöistä ilmeisesti?
Epätoivon vimmalla, uskonnot pyrkivät pitämään ihmisten mielistä kiinni, tieteellisen tiedon kumotessa tarvetta Jumalan olemassaoloon.
Kysyttäessä, kuinka niin maailma on noin 5 000 vuotta vanha?, kuuluu vastauksena, että ”Jumalalle yksi päivä on tuhat vuotta:
Uskovaisten argumentit ovat vastaavanlaisia jatkuvasti, jolloin keskustelulla ei ole mitään mieltä heidän kanssaan.
Heille oikein opetetaan näitä vastauksia ja vastaustekniikoita ihmettelijöille ja epäilijöille, jonka seurauksena osa elää epävarmuudessa ja pysyy epätodellisessa maailmassa jonkinlaisena puoli-uskovaisevana eteenpäin. Toiset taas luovuttaa, koska ymmärtää, ettei järkiajattelu mitään auta.
Kristilliset arvotkaan eivät liity ihmisoikeuksiin oikeastaan melkein millään tavalla.
Raamatussa vanha testamentti on kokonaisuutena katsoen juutalaisten miesten kirja juutalaisille miehille ja uusi testamentti juutalaisilta miehiltä pakana miehille.
Miesten oikeudet miesten maailmassa, jos olet juutalainen tai kristitty.
Muilla ei ole mitään oikeuksia!
Naisviha, seksi-viha (naiset, biseksuaalit jne.), rasismi, toisuskoisten vihaaminen, orjuuden hyväksyminen ymv. Kaikki voidaan löytää raamatusta, monessa kohtaan ja yksiselitteisesti.
Valistuksen aikakausi (alkaen 1700 luvulla), on nykyisen länsimaisen ihmisoikeuksia kunnioittavan järjestelmän syntymän syy, ei kristinusko!
https://fi.wikibooks.org/wiki/Maailman_historia/Valistuksen_aika
”Valistusaikainen kuva Encyclopédiesta. Filosofia ja järki repivät huntua totuuden yltä.»Tulee päivä, jolloin tyranneja, pappeja ja heidän harhaan johdettuja rikollisia kätyreitään nähdään vain teatterilavalla ja historian lehdillä ja jolloin aurinko nousee vapaiden ihmisten suvulle, ihmisten, jotka eivät tunnusta herrakseen mitään muuta kuin oman järkensä.» ([2])
Näin kirjoitti ranskalainen vallankumousmies ja matemaatikko Antoine Condorcet 1700-luvun lopulla.”
Valitettavasti kristityt papit pyrkivät omimaan yllä mainitunkin omaksi kunniakseen. Ne varkaat!
Ja Rooman imperiumi tuhoutui vasta kristinuskon vallankaappauksen jälkeen, ei sitä ennen, kuten kristityt aina väittävät. Ei seksuaalisen (Bi) vapauden tähden!, vaan siitä huolimatta.
Jotta tämä ei mene liian pitkäksi, on pakko lopettaa tähän, mutta ehkä tämä saa jotkin ihmiset luopumaan harhoistaan ja astumaan tielle joka ei ole missään tapauksessa helppo. Uskonnottomaksi ihmiseksi ei kasveta yhdessä yössä, etenkään, jos on ollut uskonnollisen aivopesun kohteena syntymästään saakka.
Kristinusko vs. valistuksen aika
Anonyymi
0
66
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982