Laukon kartanon seutu oli ainakin vielä 1400-

luvulla karjalaisasutusta. Sen todistaa nimi Klaus Kurki. Kurki on karjalainen nimi vielä tänäkin päivänä eikä Länsi-Suomessa ole käytetty sukunimiä vaan talonnimiä eikä niilläkään ole ollut eläimen nimeä. Tunnen myös Mantsinsaaresta lähtöisin olevan Kurki-suvun jäseniä.

Karjala on näin ollen ollut paljon laajempi käsite kuin mitä on kerrottu. Sanotaanhan myös Klaus Kurjen vastustajan Pohdon olleen karjalainen tai venäläinen. Mitä hänkin olisi niin lännessä tehnyt ellei olisi asunut niillä seuduin.
11131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Alunperin ehkä vain Turun seutu oli läntisyyttä. Muu väite on historian väärentämistä mitä se onkin ollut tähän asti. Karjalaiset luettiin jotenkin omaksi heimokseen vasta Ruotsin valtausten edetessä. Näin saatiin luotua vihollinen, vieras heimo. Täällä oli yksi ja sama suom.ugrilainen asutus, ei eri heimoja.

1Äänestä

Lykkäätte pötyä.

Suomeksi katsotun alueen asutus oli aluksi hyvin harvaa ja luvultaan vähäistä. Eri "heimot" syntyivät jo etäisyyksien takia aivan itsestään, koska yhteistä hallintoa eikä uskontoa ollut.
Yksittäinen nimi ei todista heimosta mitään. Tarina Klaus Kurjesta taitaa olla Topeliuksen satuilua.

Suomessa oli kyllä Kurki-Kurck-niminen aatelissuku, johon tarinat perustuvat.

Karjalan heimo on ikivanha ja asui jo ennen historiallista aikaa Kannaksella ja Laatokan takana ynnä Nevan varsilla. Se jakaantui moneen alaheimoon ja joutui jo varhain Novgorodin valtaan ja käännytetyksi ortodoksiseen uskoon.

Ruotsin vallan levitessä itää kohti myös läntiset ja itäiset suomalaiset joutuivat eri puolille rajaa ja sotimaan toisiaan vastaan.

Äänestä

Klaus Kurki oli todellisuudessa mies nimeltään Klaus Djäkn, saksalainen Turun linnan vouti. Elinan surma vahvistaa tuon.

Äänestä

"Kuvattujen tapahtumien mahdollista vastinetta todellisessa historiassa on pohdittu pitkään. Niitä tuskin on tapahtunut ainakaan 1400–1500-lukujen vaihteessa eläneelle Ylisen Satakunnan tuomarille ja piispa Arvid Kurjen isälle Klaus Kurjelle. On esitetty, että päähenkilö olisi oikeasti ollut Klaus Kurjen äidinisä Klaus Lydekenpoika Djäkn[2], mutta tämäkin teoria on hatara.kenen mukaan? Kansanrunoustutkijat ovat huomauttaneet, että tarina morsiamen polttamisesta on yleiseurooppalainen kiertotarina. Tanskalainen balladi ”Lave Stisøn og Fru Eline” muistuttaa paljolti Elinan surmavirttä ja on tätä vanhempi.lähde?"

Kyse on siis ulkomaisen mallin mukaan sepitetystä ballaadista, johon on sitten väsätty lisiä.
Karjalaisuuden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

1Äänestä
  • -----Kyse on siis ulkomaisen mallin mukaan sepitetystä ballaadista, johon on sitten väsätty lisiä.---

    Sinä sitten tiedät kaikesta kaiken, mikään asia ei ole liian vaikea sinun selvitettäväksesi. Ihmettelen ja kadehdin moista tietomäärää. Sinun täytyy olla mahdottoman oppinut mies.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Kyse on siis ulkomaisen mallin mukaan sepitetystä ballaadista, johon on sitten väsätty lisiä.---

    Sinä sitten tiedät kaikesta kaiken, mikään asia ei ole liian vaikea sinun selvitettäväksesi. Ihmettelen ja kadehdin moista tietomäärää. Sinun täytyy olla mahdottoman oppinut mies.

    Palstalla jakuvasti esitetyn hölynpölyn oikominen vaatii vain yleisivistystä.
    Tarkistuksia on helppo tehdä, kun on suurehko historiakirjasto ja osaa katsoa netistä.

    Tämä Laukon seudun "karjalaisuus" on yksi kaikkein typerimmistä väitteistä aikoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstalla jakuvasti esitetyn hölynpölyn oikominen vaatii vain yleisivistystä.
    Tarkistuksia on helppo tehdä, kun on suurehko historiakirjasto ja osaa katsoa netistä.

    Tämä Laukon seudun "karjalaisuus" on yksi kaikkein typerimmistä väitteistä aikoihin.

    Minkä nimiseen historian teokseen nuokin väitteesi perustuvat ? Ei sillä taida nimeä vielä olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä nimiseen historian teokseen nuokin väitteesi perustuvat ? Ei sillä taida nimeä vielä olla.

    Missä historiankirjassa esitetään Laukon seudun olevan karjalaisten asuttama?
    Ainakaan perusteellinen Karjalan Kansan Historia ei moista tiedä.

    Juttu on tyypillistä asiantuntematonta hölynpölyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä historiankirjassa esitetään Laukon seudun olevan karjalaisten asuttama?
    Ainakaan perusteellinen Karjalan Kansan Historia ei moista tiedä.

    Juttu on tyypillistä asiantuntematonta hölynpölyä.

    Historian kirjat eivät tiedä tuolta ajalta kovin tarkkaa ja muutenkin myöhempien läntisten kirjoittajien tendenssi on ollut vähätellä ja häivyttää kaikkea itäisyyttä eli siis myös karjalaisuutta. Niinpä näkemysten tulee perustua tiedettyihin tosiasioihin joista yksi on itäinen Kurki-nimi. Vai tunnetaanko Länsi-Suomesta paljonkin Kurki-nimisiä sukuja tai taloja ? Karjalaisalueilla niitä on.

    Onpa taas pötyä.

    Tämä Kurki-suku asui Hämeessä. Se ei tee Laukon seudusta karjalaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpa taas pötyä.

    Tämä Kurki-suku asui Hämeessä. Se ei tee Laukon seudusta karjalaista.

    Mitä yhteistä törninpyörällä ja Lauri Törnillä?
    Onko tietäjiä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

luvulla karjalaisasutusta. Sen todistaa nimi Klaus Kurki. Kurki on karjalainen nimi vielä tänäkin päivänä eikä Länsi-Suomessa ole käytetty sukunimiä vaan talonnimiä eikä niilläkään ole ollut eläimen nimeä. Tunnen myös Mantsinsaaresta lähtöisin olevan Kurki-suvun jäseniä.

Karjala on näin ollen ollut paljon laajempi käsite kuin mitä on kerrottu. Sanotaanhan myös Klaus Kurjen vastustajan Pohdon olleen karjalainen tai venäläinen. Mitä hänkin olisi niin lännessä tehnyt ellei olisi asunut niillä seuduin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu