Tiellä liikkuminen

Tiellä autoillessa saan ilmoituksen Pyhältä Hengeltä jos on edessä eläinvaara. Hirvi ja peura. Toisinaan kysyn Pyhältä Hengeltä onko tulossa tielle eläimiä. Saan vastauksen. Tämä on toiminut vuosikymmeniä. Myös tänä kesänä. Kuuluun seurakunnassa miehistöön. En matki N. Ylivainiota.
6196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Se ongelma näissä lahkolaispalstoissa on, ettei koskaan voi olla varma onko seinähulluinkaan aivo-oksennus vakavissaan kirjoitettu vain jonkun nettikoomikon vääntämä trollaus.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Parodiahorisontti ei näy enää kaukoputkellakaan.

    Äänestä

  • On aloittajan mielipide totta tai ei. Mutta on jo aika suomalaisten tietää ,mitä raamattu tarkoittaa lahkolla. Sitä ei näytä kirjoittaja tietävän. Se ei ole luterilaisuuden vastakohta. Parhaiten se selviää kreikankielisestä raamatusta. Kuinka suomalaiset voivat sen tietää kun asia opetetaan aivan väärin peruskoulussa. Siihen liittyen suomalaiset eivät tiedä mikä on Jumalan seurakunta ut:n mukaan. Siihen kuuluu uskoontulleita ja upotuskasteella käyneitä. Uskoontulo on tietoinen tapahtuma, Joh.3, Room. 10. Tunteilla ei ole merkitystä. Toiset eivät tunne yhtään mitään tullessa uskoon. Tunteet tulevat jälestä päin.

    Äänestä

Ikäiseni nainen kertoi että oli ollut menossa poikansa kanssa autolla jonnekin. Oli saanut yllättän henkeen impetuousen. Hirvi. Oli sanonut pojalle että hiljentää vauhtia. Ilman sitä olisi tullut kolari. Tänä iltana iäkäs mies kertoi että äiti oli sanonut lapsille että menee viimeisen kerran lypsylle ja että aamulla hän ei enää ole teidän kanssa. Sinä yönä hän oli synnyttänyt viimeisen lapsensa ja menehtynyt verenvuotoon ja jälkeen jäi suuri lapsikatras. Emme aina tiedä Herran teitä.

Äänestä

Tiellä liikkumisesta tuli mieleeni.
Tiedättehän amerikkalaisen virren jossa pyydetään Jumalaa ostamaan mersun?
Yksi nimeltä maitsematon saarnamies oli rukoillut myös mersua.
Ja kuinka ollakaan seuraavana aamuna oli mersun avaimet pöydällä pihalla uusi mercedes.
Eikä mikään A- mersu vaan oikein GLC 63 coupe AMG.
Ja avanten vieressä lappu jossa oli: t. Iso J.
Kelpasi saarnamiehen sillä sieluja lähteä hoitelemaan!

Äänestä
  • Sotä en tiedä, että kuuluiko autoon varusteena vastaava hirvivaroitus kuin mistä aloittaja kertoi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kettula kirjoitti:

Tiellä autoillessa saan ilmoituksen Pyhältä Hengeltä jos on edessä eläinvaara. Hirvi ja peura. Toisinaan kysyn Pyhältä Hengeltä onko tulossa tielle eläimiä. Saan vastauksen. Tämä on toiminut vuosikymmeniä. Myös tänä kesänä. Kuuluun seurakunnassa miehistöön. En matki N. Ylivainiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu