Jesus Ramal

Uskomatotonta suorittamista valmentajalta, jonka osaamisesta myös suomalaisilla olisi ollut mahdollisuus nauttia, vaan mitä tapahtu....

Ramal on viimeisen vuoden aikana kerännyt kansainvälisellä tasolla enemmän mitaleita, mitä koko suomalaisten osasto yhteensä, silti hänet savustettiin ulos. Miksi, kuuluu kysymys. Miten kaikki tapahtui.

Ramal oli uhka suomalaisille osaajille. Jokainen voi miettiä keitä nämä "osaajat" ovat. Ei liene kovin haastava tehtävä kenellekään, kunhan katselette hieman ympärillenne, kaikenlaista taikaviittaa ja tohtorismiestä on tarjolla kotimaisen osaamisen sektorilla. Nämä kotimaiset osaajat taitavasti ovat manipuloineet omat urheilijansa oman osaamisensa markkinamiehiksi luvaten taivaspaikkoja ohi kriteerien. Näin Suomessa hakeudutaan eliittiin. Ei tosin kansainväliseen....

Jos olympiakomitealla olisi tippaakaan osaamista, olisi Jesus Ramal tällä hetkellä isossa roolissa Suomen taekwondossa. Valitettavasti osaaminen on samaa tasoa mitä Suomen Taekwondoliitossakin.
20278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olympiakomitea ei valitse valmentajia liittoon tai lajiliiton maajoukkueeseen. Jos joku on mokannut jotain niin liitto.

Äänestä

Kyllä, liitolla on oikea mokaamisen perinne. Silmiä ei vaan saada auki.

Äänestä

Jeesus Tramal on äijä! Respect!

1Äänestä

Tässäkin voi totuus olla tarua ihmeellisempi. Yleensä eniten ääntä pitävät ne, jotka eivä't mistään mitään tiedä:

Äänestä
  • SUOMALAINEN TAEKWONDOOSAAMINEN KUNNIAAN. MEILLÄ ON PARAS OSAAMINEN, KUN VAAN SAADAAN TEKIJÖILLE RAHAA. TURHA RAAHATA MITÄÄN ULKOMAAN PELLEJÄ TÄNNE. OMASTA TAKAA ON IHAN TARPEEKSI.

    Äänestä

AI saadaan rahaa? Mistä? Seinästäkö sitä rahaa tulee? Hankkikaa itse. En oikein hemmetti tajua tätä että sinun pitää päättää miten asiat pitää tehsä ja kuka ne saa tehdä, mutta sen jonkun pitää antaa sulle ne rahat. Kenen hemmetin sulle pitäisi rahaa antaa ja mistse raha tulisi?

Ihan huuhaata tämmöiset kirjoittajat.

Äänestä

Valmennuskeskuksen osaaminen on huippua, huutaja on kyllä siinä ihan oikeassa. Taloudellisten resurssien takia vaan ollaan jatkuvasti altavastaajina maailmalla.

Äänestä

No onko sinulla ideaa mistä sitä kuuluisaa resurssia saisi?

Äänestä

Ensimmäiseksi voitaisiin tehdä lisenssistä pakollinen, lopettaa esimerkiksi kallis lehti ja muut turhuudet. Toiminnan kehittyessä varmasti saadut tuet ja sponsorien määrät kasvaisivat.

Ensimmäiseksi pitäisi maajoukkueeseen pääsyä helpottaa, jotta toiminta olisi uskottavaa ja jotta olisi jotain, mitä sponsorit voisivat tukea. Nyt jää liian moni hyvä urheilija ulkopuolelle ja näkyvyys saamatta.

Äänestä

No kerrankin realismia. Yleensä nämä toiveet on tasolla jossa rahaa vain pitäisi yhtäkkiä jostain tulla jonkun toimesta jotenkin.

Lisenssi tulee pakolliseksi kaikissa lajeissa kohta, koska OKn rahanjako painottaa sitä. Ihan kohta.

Äänestä

Nyt on todelliset urpot kirjoittelemassa. :D

Äänestä
  • Älä ny noin itseäsi soimaa, sinäkin olet varmaan ihan hyvä jossain muussa asiassa!

    Toki voisit hiukan yksilöidä mikä ja kenen kirjoitus on sinun lisäksesi urpoa

    Äänestä

Lopetettavien listaan voisi lisätä valmennuskeskuksen. Vuosia on laitettu rahaa toimintaan, jonka nimissä tuetaan yhtä ainoaa seuraa.

Äänestä

Budokwai kiittää ja kumartaa.

Äänestä
  • Aijaijaijai Budokwai! Meillä on rehti meininki.

    Äänestä

Rahaa saataisiin myös palaamalla aitoon liittoon ja tekemällä vyökokeista liittojohtoisia. Jokaisesta vyöstä keltaisesta mustaan pitäisi kilahtaa liiton kassaan 10 €. Vanhaan hyvään aikaan hommat toimi, kun ei ollut korealaisten äpärät säätämässä ja sotkemassa.

Äänestä

Sain+itse+jo+1980-luvun+loppuun+mennessä+aikalailla+hyvän+käsityksen+taekwondon+kitkavyyhdistä,+joka+teki+siitä+käytännössä+ongelmien+ikiliikkuttajan.Näkemykseni+mukaan+taekwondon+ongelmien+pohjakitkat+alkoivat+jo+Koreassa+sotien+jälkeisen+ajan+epäluuloisen+ilmapiirin,+aasialaisen+ajattelutavan+ja+Choi+Hong+Hin+itsensä+tekemisten+vuoksi.Kun+itse+en+ollut+edes+syntynyt+50-luvulla,+ei+minulla+tietenkään+ole+omakohtaista+käsitystä+siitä,+miten+korealaiset+suhtautuivat+japanilaisiin+vaikutteisiin+joita+Choi+toi+lajiinsa.+Kuvittelisin+että+peruskorealaiset+vihasivat+japanilaisia+sekä+heidän+kulttuuriaan+ja+vaikutteitaan+lähes+yhtä+intohimoisesti+kuin+kiinalaiset,+sillä+japanilaisten+Korean+miehitys+ei+ollut+juurikaan+helläkätisempää+kuin+Kiinan.+Kun+kenraaliksi+ylennyt+korealaisten+patrioottien+silmissä+japanilaisten+lemmikki+sitten+vaatii+sotilaitaan+kuntoilemaan+taekwondoksi+nimittämällään+shotokan-versiolla,+jota+sitten+vielä+esittelee+Pohjoisen+kommunisteille,+niin+olihan+se+sitten+vain+ajan+kysymys,+kun+Choi+potkittiin+pois+omasta+lajistaan.+Siinä+sitä+intranationalistista+kitkaa…Pitihän+sitä+Choinkin+toimeentulonsa+jotenkin+ansaita,+ja+kun+työtön+kenraali+ei+alkanut+palkkasoturiksi,+niin+hän+alkoi+sitten+brändätä+ja+levittää+maailmalle+omaa+lajiaan+ITF:nä.Etelä-Korean+taekwondokat+perustivat+WTF:n,+keksivät+sille+uudet+poomset,+ja+alkoivat+levittämään+sitä+maailmalle.Molemmille+olisi+tilaa,+mutta+todelliseksi+ongelmaksi+muodostui+aasialaisen+epädemokraattisen+kollektivistisen+konfutselaispohjaisen+ja+länsimaisen+demokraattisen+individualistisen+valistusaatepohjaisen+kulttuurieron+välinen+kitka.Harva+asia+Suomessa+on+(ollut)+niin+kitkainen+kuin+taekwonin+tie.Aasialaiset+pohtivat+pitkään+ja+hartaasti+mitä+aloittaisivat+harrastamaan,+ja+kun+jotakin+lopulta+päätetään+aloittaa,+siitä+tulee+sitten+koko+elämän+kestävä+projekti.+Länsimaalaiset+taas+kokeilevat+sitä+sun+tätä+ja+ehkä+jatkavat+jotakin+pitempäänkin,+mutta+kun+jokin+houkuttelevampi-muodikkaampi-mukaparempi+tulee+kohdalle,+hetkeäkään+ei+epäröidä+vaan+vaihdetaan+siihen.+Lojaalisuus+on+länsimaalaisille+irrelevantti+käsite,+tai+enintään+sitä+vaaditaan+toisilta,+muttei+itseltä.+Siinä+sitä+lojaliteettikitkaa…+Itse+aloitin+Ojapellon+Riston+oppilaana+1985+ja+jo+silloin+Jyväskylän+porukoissa+mietittiin+mihin+kelkkaan+hypätään.+Me+Jyväskylän+vanha+kaarti+hypittiin+toisiin+kelkkoihin+melkein+kaikki+jo+1990-luvun+taitteeseen+mennessä,+Rise+itse+siinä+suuren+laman+aikoihin+kun+hän+lähti+opiskelemaan+fysioterapeutiksi,+jolloin+Jyväskylä+jäi+sitten+Heikkisen+Matin+hyvään+haltuun.+Itse+valmensin+Kalajoella+vuoteen+-96,+jolloin+lähdin+opiskelemaan.Jättäessäni+opetushommat+oppilailleni+sanoin,+että+alkeiskursseille+tulee+sali+täyteen,+jonka+jälkeen+muutama+jatkaa+ylemmillä+värivöille+ja+ehkä+<1+%+daneille+asti.+Tämä+”lojaalittomuus”+oli+tullut+selviöksi+minulle+jo+reilusti+ennen+1980-90-lukujen+vaihdetta,+mutta+korealaisille+ei+nähtävästi+täysin+vielä+tänä+päivänäkään.+Siinä+sitä+kulttuurikitkaa…Itse+seuraa+vetäneenä+huomasin+että+suurin+yllätys+korealaisille+oli+suomalaisten+harrastamisen+tupperwaremainen+kansalaisopistomeininki.+Suomessa+mikään+ei+saa+maksaa+mitään,+ainakaan+harrastus+sen+vertaa+että+vetäjä+voisi+saada+siitä+itselleen+toimeentulon.+Ja+kun+laji+on+brändätty,+niin+sehän—herra+paratkoon!—muuttuu+kuin+pyramidihuijaukseksi,+jossa+kurssimaksuraha+potkii+itseään+vyöhierarkiaa+ylämäkeen+jonnekin+Kukkiwonin+kassaholveihin.+Korealaiset+kuvittelivat+että+lajiopettamisesta+olisi+voitu+saada+ammatti+Suomessa+jo+1980-luvulla.+Siinä+sitä+odotusarvokitkaa…+WTF:n+ja+ITF:n+välinen+juopa+on+aina+myrkyttänyt+epäsuorasti+taekwondon+ilmapiiriä+ja+kehitystä+lajiliittotasolla+niin+Suomessa+kuin+muualla+maailmalla.+Meidän+vanhojen+patujen+pyrkimys+harrastaa+kunnioittavaa+lojaalisuutta+omia+opettajiamme+kohtaan+riippumatta+näiden+opettajien+yhteyksistä+WTF:ään+tai+ITF:ään+(ja+sama+pätenee+myös+muiden+lajien+kohdalla)+on+ehkä+vanhanaikaista,+konfutselaista+ja+taatusti+skismaista+suhteessa+nuoremman+polven+harjoittamaan+pragmaattisuuteen.+Siinä+sitä+sukupolvikitkaa…Kun+lopulta+taekwondossa+alettiin+painottaa+kilpapotkunyrkkeilypuolta,+ja+itseäni+on+aina+kiinnostanut+enemmän+lähitaistelu-puolustustaidot,+niin+osaltani+päätös+hypätä+kelkasta+oli+helppo.+Siinä+sitä+motivaatiokitkaa…Lajit+ovat+annettuja+kehittäjänsä+visioista+siitä+mikä+on+hyvää+ja+toimivaa.+Lajit+muistuttavat+uskontoja+siksi,+että+jos+niiden+perustajien+visioita+hyvästä+muutetaan,+niin+silloin+luodaan+uutta+lajia.+Jos+sen+tekee,+silloin+tullaan+kerettiläiseksi+ja+erotaan+seurakunnasta.+Siinä+sitä+lajitarkoituskitkaa…++Voisin+jatkaa+näiden+taekwondo-kitkojen+luettelemista+kunnes+harmaa+tukkani+valkenee,+mutta+pelkkä+kitkojen+luetteleminen+ei+auta,+vaan+vain+kitkoja+vapauttava+voiteluaine.+Mutta+minä+en+ole+kemisti.+Joskus+tuntuu+että+taekwondon+kitkojen+voiteluaineen+keksimiseen+vaaditaan+alkemisti...Parhain+terveisin,+Mika+Virpiranta

Äänestä

Kyllä taekwondoa vaivaava syöpä on varsin suomalaista alkuperää. Ei siihen kannata mamuja sekoittaa.

Äänestä
  • Ja se syöpä on valitettavasti alkanut leviämään. Tietämättömyyttään ihmiset pitävät sitä hienona.

    Äänestä

Samat murheet ne on lajissa kuin lajissa.

Liitto tekee kaiken aina väärin ja vielä tahallaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uskomatotonta suorittamista valmentajalta, jonka osaamisesta myös suomalaisilla olisi ollut mahdollisuus nauttia, vaan mitä tapahtu....

Ramal on viimeisen vuoden aikana kerännyt kansainvälisellä tasolla enemmän mitaleita, mitä koko suomalaisten osasto yhteensä, silti hänet savustettiin ulos. Miksi, kuuluu kysymys. Miten kaikki tapahtui.

Ramal oli uhka suomalaisille osaajille. Jokainen voi miettiä keitä nämä "osaajat" ovat. Ei liene kovin haastava tehtävä kenellekään, kunhan katselette hieman ympärillenne, kaikenlaista taikaviittaa ja tohtorismiestä on tarjolla kotimaisen osaamisen sektorilla. Nämä kotimaiset osaajat taitavasti ovat manipuloineet omat urheilijansa oman osaamisensa markkinamiehiksi luvaten taivaspaikkoja ohi kriteerien. Näin Suomessa hakeudutaan eliittiin. Ei tosin kansainväliseen....

Jos olympiakomitealla olisi tippaakaan osaamista, olisi Jesus Ramal tällä hetkellä isossa roolissa Suomen taekwondossa. Valitettavasti osaaminen on samaa tasoa mitä Suomen Taekwondoliitossakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu