Käännetään kysymys toisinpäin ( litteä maa aihe)

Anonyymi

Youtube yhtenä alustana ilmoitti alkavansa rajoittamaan salaliittoaiheisia kanavia.
Erikseen mainittiin myös litteä maa.
Youtube on bisnes ja se sisältää kaikille kaikkea ja toivoo lisää käyttäjiä, tubettajia ja toki filmien katsojia.
Eli tube tuottaa rahaa. Google tienaa myös litteän maan filmeistä ja superchäteistä tolkuttomasti rahaa.
Miksi google lähti vaikeuttamaan littumaatubettajien näkyvyyttä?
Niin kauan kuin littufilmit olisivat saaneet olla aivan rauhassa muiden muassa, olisi helpompi pitää sitä täytenä satuna.
Nyt taas joudut ajattelemaan, että kuinka voimakkaita julkisia sensuurikampanjoita google on tehnyt esimerkiksi joulupukkia vastaan? Entäpä isokorvaista lentävää elefanttia vastaan?
Litteään maahan uskovat tietävät jotain, mitä ei saisi..

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heikko selitys.

      Silminhavainnot, joita sinäkin voit matkustaa tekemään, eivät tue litteän Maan mallia edes melkein.

      Mitä etelämmäksi menet sen enemmän vain helvettiä teoria on.

      Ihan käytännön tason havainnoin.

      • Anonyymi

        "Mitä etelämmäksi menet sen enemmän vain helvettiä teoria on."

        Minä matkustin etelään kun kävin laivalla Tallinnassa. Se vain vahvisti näkemystäni litteästä maasta koska puolesta välistä näkyi sekä suomen että viron rannikot. ymmärtääkseni se ei olisi mahdollista pallomaailmassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On mahdollista ja myös suomesta Pitäisi pystyä näkemään Viroon pallomaassa. Muistan sen ketjun minkä teit ja valitit ettet saanut kuvattua, tai nähtyä mitään, kun oli niin paljon sumua, tai mitä lie.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä etelämmäksi menet sen enemmän vain helvettiä teoria on."

        Minä matkustin etelään kun kävin laivalla Tallinnassa. Se vain vahvisti näkemystäni litteästä maasta koska puolesta välistä näkyi sekä suomen että viron rannikot. ymmärtääkseni se ei olisi mahdollista pallomaailmassa

        Minä olen matkusellut tuota väliä yläkansilla näkymiä katsellen. On runsaasti valokuviakin näkymistä. Voin sanoa, että eivät näy yhtä aikaa, ja jos joskus siintävät, niin se on luonnollista, koska lautat ovat niin korkeita. Kangastuksiakin joskus esiintyy. Mutta minä olen nähtyt vain aavaa merta pitkän aikaa matkan keskivaiheilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä etelämmäksi menet sen enemmän vain helvettiä teoria on."

        Minä matkustin etelään kun kävin laivalla Tallinnassa. Se vain vahvisti näkemystäni litteästä maasta koska puolesta välistä näkyi sekä suomen että viron rannikot. ymmärtääkseni se ei olisi mahdollista pallomaailmassa

        Voi Jumalauta.

        Matkusta joskus TUHANSIA KILOMETREJÄ sinne Etelään.

        Kun pallon puolisko on 40000 kilometriä niin MITÄ VITTUA luulet näkeväsi riittävän erilailla Stadin ja Tallinnan välillä?

        Kun nyt asian mainitsin ja mainitsit; pistä maahan keppi pystyyn ja mittaa varjo keskipäivällä Tallinnassa samalla kun kaverisi mittaa saman mittaisen kepin varjon Stadissa ja mieti miksi varjon pituus ei vastaa Litteän mallia.

        Kun sanon "mitä kauemmaksi Etelään" tarkoitan; Suomesta Päiväntasajalle, ja sieltä Australiaan tai Eteläiseen Chileen / Argentiinaan. Matkusta ja ylläty.

        Miksi sinun piti mennä edes puoleen väliin Suomenlahden yli että näit Tallinnan, pitäisihän sen näin lyhyellä matkalla näkyä muutenkin ihan rantaviivaa myöten? Vai uiko siellä meren syvänteissä perspektiivin katoamispisteitä joita pinnalle onkimalla voi vääntää luonnonlait mieleisekseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi Jumalauta.

        Matkusta joskus TUHANSIA KILOMETREJÄ sinne Etelään.

        Kun pallon puolisko on 40000 kilometriä niin MITÄ VITTUA luulet näkeväsi riittävän erilailla Stadin ja Tallinnan välillä?

        Kun nyt asian mainitsin ja mainitsit; pistä maahan keppi pystyyn ja mittaa varjo keskipäivällä Tallinnassa samalla kun kaverisi mittaa saman mittaisen kepin varjon Stadissa ja mieti miksi varjon pituus ei vastaa Litteän mallia.

        Kun sanon "mitä kauemmaksi Etelään" tarkoitan; Suomesta Päiväntasajalle, ja sieltä Australiaan tai Eteläiseen Chileen / Argentiinaan. Matkusta ja ylläty.

        Tämä heebo elää eri kappaleella, kuin muut. Hänen kokemansa pallon ympärysmitta on 80tkm joka on tuplat virallista "totuutta" suurempi.

    • Rahasta tässä on vaan kyse. Mainosyritykset ei halua että heidän mainoksia näkyy salaliittoteoriavideoissa. Osittain se on myös sitä että Googlea on syytetty siitä että ne edistää salaliittoteorioiden leviämistä. Salaliittoteorioissa ja erityisesti litteä maa teoriassa on myös vahva epäluottamus auktoriteetteihin, ja valtiot haluaa että ihmiset uskoo auktoriteetteihin, koska se tekee suurista massoista helpommin hallittavia.

    • Sananvapauden rajoittaminen edes salaliittoteoreetikoilta olisi vikatikki, koska sensuuri tekisi salkkareista marttyyreja.

    • Katson etä hra Trexnonar on asian ytimessä puhuessaan massojen hallittavuudesta.

      Pallomaa- teoria saa ihmiset tuntemaan itsensä pieniksi kirpuiksi maailmankaikkeudessa.

      Litteä- Maa- teoria rajaa maailmamme aika pieneksi ja se saisi massat ajattelemaan syntyämme syvällisemmin. Uskon vahvistuminen luomisteorian kannalle heikentäisi merkittävästi maallisten johtajiemme vaikutusvaltaa.

      • Anonyymi

        Älyvapaa väite. Missä on enemmän johtajilla valtaa kuin muslimimaissa jotka ovat uskonnollisia? Jos on uskonto, sen kyllä johtajat omivat itselleen. Mitä uskonnollisempaa väki on, sitä helpompaa heitä on sitten hallita.

      • Jahas...., vai on islamisteja helppoa hallita?
        Juuri nyt nuo paskavaltiot ovat suurimman sekasorron alla.

      • Anonyymi

        Asiallinen kommentti, arvon nazi.
        Hyvin harvoin voi Sionistikristitty olla samaa mieltä nazin kanssa mutta sinulla on pätevää kysymyksenasettelua ja oivaltava meininki monissa kommenteissasi. 👍😎

      • Anonyymi

        Eli totuudella ei ole mitään merkutystä, kunhan saa korotettua itsensä lähes jumalten tasolle.

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Jahas...., vai on islamisteja helppoa hallita?
        Juuri nyt nuo paskavaltiot ovat suurimman sekasorron alla.

        Tietysti siellä missä on useita kilpailevia uskonnollisia käsityksiä, on muslimimaissa usein epäjärjestys. Mutta saudeissa esimerkiksi on kova komento. Kun ihmisiä kielletään ajattelemasta ja havainnoimasta ja käsketään uskomaan uskonoppineiden tulkintaan pyhistä kirjoista, näillä oppineilla on paljon valtaa. Jos he päättävät opettaa että maa on litteä, niin sehän on, ei auta urputtaa että se sotii kaikkia havaintoja vastaan.

    • Hra Sionistikristitty arvosti mielipiteitäni ja kiitos siitä.
      Eivät meidän näkemyksemme kovin kaukana ole toisistaan.

      Olen lomaillut Israelissa ja ihailen kansan sotilaallista voimaa sen puolustaessaan itsenäisyyttään.
      Heitä ympäröi monisatamiljoonainen ulvova lauma joka haluaisi teurastaa Israelin kansan ja työntää loput Välimereen.

      Puolustan kaikkien kansojen oikeutta puolustaa arvojaan, uskontojaan ja rajojaan keinoista välittämättä.
      Golbalistikommunistit ovat yhteisiä vihollisiamme.

      • Anonyymi

        Se on kyllä nähty, Krimin valtauskin oli vain Venäjän rajojen puolustamista keinoista välittämättä.

      • Anonyymi

        Israelilaiset poistamalla lähi-itä rauhoittuisi kummasti, tai voidaanhan ne siirtää Siperiaan, siellä on tilaa niiden laittomille siirtokunnille.

      • Anonyymi

        Harvinaisen skitsofreeni natsi trollaa tällä palstalla. Ihannoi täysin varauksetta kommunistista Venäjää, ja juutalaisten Israelia. Kannattaisi ottaa historiankirja käteen, ja katsoa keiden kavereita natsit oli.

      • Anonyymi

        Asiapuhetta taas kerran nazilta.
        Kaikilla kansallisvaltioilla on oikeus ja velvollisuus keinoja kaihtamatta pitää maansa turvassa. Jos miehittäjää on kuin meren mutaa, otteiden pitää olla reippaat.
        Israel on arkkityyppi maasta, joka ei aio alistua globalistikommunismin ihanteelle, tasapäistää kansat.
        Suomella tulisi olla juuri sama asenne. Koti, Uskonto ja Isänmaa.
        👍😎

      • Anonyymi

        Harjoitellaanko ensin Viron valtaamisella, vai lähdetäänkö suoraan kohti Kremliä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harjoitellaanko ensin Viron valtaamisella, vai lähdetäänkö suoraan kohti Kremliä?

        Lahjoitetaan ahvenanmaa venäjälle ja pyydetään samalla karjalaa takaisin.

    • Tuossa eräs hra kehotti minua lukemaan historiankirjoista mitä mieltä nykypäivän nazin kuuluisi olla.
      Voinemme olla yksimielisiä siitä ettei pölyistä historiaa tonkimalla voida nähdä tulevaisuuteen.

      Kukapa olisi muutama vuosikymmen sitten uskonut että nykypäivän nazi voisi olla Venäjän ja Israelin ystävä..... :-)

      • Anonyymi

        Hah Hah 👍🐸😎

    • Anonyymi

      "Miksi google lähti vaikeuttamaan littumaatubettajien näkyvyyttä?"

      Tietysti eliitin käskystä kun huomasivat että eri foorumeilla keskustellaan asiasta ja on olemassa mahdollisuus että valtaväestö tietoistaa maan todellisen litteän muodon.

      • Anonyymi

        Näin on mutta lähtiessään sensuurin tielle, he ampuivat itseään jalkaan tai jalkoväliin.
        Tuli todistetuksi, että litteän maan teoreetikot tietävät jotain mitä vaalikarja ei..

    • Anonyymi

      Itselle tulee kyllä vähän liikaakin littumaajuttuja. Kokoajan tulee ilmoituksia kanavista joita en ole edes tilannut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      362
      2040
    2. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      496
      1890
    3. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      89
      1612
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      245
      1086
    5. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      48
      997
    6. Kuljetusliike j maito

      Kännissä ojaan vuosien kännissä ajelu päättyi ulosajuun
      Suomussalmi
      5
      962
    7. Alkavan syksyn galluppi..

      Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 2
      Sinkut
      133
      860
    8. Vetoomus tietyille Miehille

      Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke
      Ikävä
      170
      832
    9. Kuinka paljon

      Sä oikeen tiedät minusta nainen? Nimi ja ikä näyttää olevan hyvin tiedossa. Itse tiedän sinusta vain nimen ja ammatin.
      Ikävä
      50
      821
    10. En voi elää täyttä elämää

      Ilman sinua mies. Minun on pakko saada sinut elämääni. 😢
      Ikävä
      45
      815
    Aihe