Paljonko vaparien keskuudessa vastustetaan seksuaalivähemmistöjä?

Anonyymi

Vapaa-ajattelijain liitto ry:n johto esiintyy mielellään kaikenlaisen vapaamielisyyden puolustajana, mutta vapareita tuntien minusta tuntuu, että kyse on enemmän suosionkalastelusta kuin todellisesta kiinnostuksesta.

Arvelen, että yhdistyksissä pesii valtava määrä vihamielistä asennoitumista seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Jäsenistöhän on suureksi osaksi varsin ikääntynyttä, joiden arvomaailma on todennäköisesti varsin vanhakantainen. Perinteinen (työläis)vasemmistolainen aatemaailma on ollut varsin heteronormatiivinen.

Liitto ei tiettävästi ole tehnyt ensimmäistäkään selvitystä jäsenistönsä suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin. Tähän on yleisen saamattomuuden lisäksi sekin hyvä syy, että selvitys voisi paljastaa jäsenistön vanhakantaiset näkemykset ja tuottaa siten uusia imagotappioita. Siksi jäsenistö pyritään pitämään passiivisina maksajina.

En luota VA-liiton johdon lausuntoihin. Ei niihin luota Opetus- ja kulttuuriministeriökään, joka on evännyt rahoituksen Vapaa-ajattelijain liitolta.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijat toimii järjestönä yhdenvertaisuuden puolesta - ja toimi mm. avioliittolain tasa-arvoistamisen puolesta toisin kuin sitä vastustava kirkko. Päätökjset on tältä osin tehty yksimielisesti liittokokouksessa ja liiton hallituksessa.

      • Anonyymi

        Ja mitenköhän näihin asioihin suhtaudutaan liiton varsin vanhakantaisen jäsenistön keskuudessa? Puhun nyt vaikkapa Kotkan yhdistyksestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitenköhän näihin asioihin suhtaudutaan liiton varsin vanhakantaisen jäsenistön keskuudessa? Puhun nyt vaikkapa Kotkan yhdistyksestä.

        Voi olla, että tästä liitossa halutaan olla hipihipihiljaa. Mielenkiintoista on se, että eräät toiminnot liitossa on ulkoistettu jäsenten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolelle. Luulenpa, että johto ei oikein luota jäsenistöön, joka ei osaa pelata ja hämäävästi pyöritellä sanoja samaan tapaan kuin esim. pääsihteeri.


    • Anonyymi

      "Ei niihin luota Opetus- ja kulttuuriministeriökään, joka on evännyt rahoituksen Vapaa-ajattelijain liitolta."

      Sinun mukaasi he eivät myöskään luota rauhanliittoon, koska heiltäkin leikattiin tukia. Vai voisiko olla että leikkaamisen syynä olisikin jokin muu kuin tuo sinun valheesi...

      Ja etkö ole vieläkään huomannut että kukaan ei ole ottanut sinun juttujasi todesta enää pitkään aikaan. Ei vaikka kuinka olet kiukutellut, valehdellut, solvannut ja juossut karkuun ketjuista joissa sinulle on tullut ns. "kuumat paikat".

      Vaihtaisit jo levyä, eihän nämä sinun "juttusi "enää edes naurata ketään.

      • Anonyymi

        No minkä takia vapareilta leikattiin valtion tuet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minkä takia vapareilta leikattiin valtion tuet?

        En tiedä, mutta sen tiedän, ettei ainakaan sen takia mitä aloituksessa väitetään. Ainakaan antivapari ei ole koskaan pystynyt todistamaan väitteitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, mutta sen tiedän, ettei ainakaan sen takia mitä aloituksessa väitetään. Ainakaan antivapari ei ole koskaan pystynyt todistamaan väitteitään.

        Mistä tiedät, ettei aloituksesta väitetystä syystä? Kun esität väitteen olisi suotavaa myös perustella se. Olepa hyvä.


    • Kun parisuhdelaki 2001 säädettiin, jo silloin kysyimme miksi saman tien ei mennä avioliittolakiin saakka. En muista että siihen olisi esitetty mitään kritiikkiä. Pro-Seremonioiden perustamisvaiheessa 1999 todettiin samoin että seremonia laaditaan myös samaa sukupuolta oleville pareille. Osin va-liikkeen piiristä nousi Protu, joka on saanut SETAn kunniamaininnan.

      Yritin muistella, mutta ei mieleeni tule kuin yksi ihminen joka on liiton keskustelulistalla vuosia sitten kirjoittanut että avioliitto pitää säilyttää vain miehen ja naisen välisenä. En ole ko. henkilöstä ainakaan viiteen vuoteen kuullut mitään enkä tiedä onko hän edelleen jäsen.

      Vaikka tämä ei minusta ole mitenkään liiton ydinkysymys, niin aika yksimielinen tässä näyttää linjamme olevan.

      • Anonyymi

        Tuota väitettäsi voisi testata kunnolla toteutetulla jäsenkyselyllä. Nythän on niin, että Päivi Räisäsen kannattajaksi leimautumiseen pelossa moni ei uskalla sanoa mielipidettä. Uskallan väittää, ettei vastustus tuohon yhteen jää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota väitettäsi voisi testata kunnolla toteutetulla jäsenkyselyllä. Nythän on niin, että Päivi Räisäsen kannattajaksi leimautumiseen pelossa moni ei uskalla sanoa mielipidettä. Uskallan väittää, ettei vastustus tuohon yhteen jää.

        Väitä sinä mitä lystäät. On antivapareille tyypillistä esittää jokin mielikuvituksellinen väite ja sitten olla pitävinään sitä totena ilman mitään todisteita. Paremmin tietävät yksinkertaisesti sivuutetaan, niin kuin sinä juuri teit Jorille.

        Kyselyt olisivat turhanpäiväistä toimintaa. Liiton kanta on tämä ja eri mieltä olevat häipyvät liitosta, jos eivät pysty elämään sen kanssa. Tai sitten hakeutuvat liiton johtoon ja muuttavat kantaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Väitä sinä mitä lystäät. On antivapareille tyypillistä esittää jokin mielikuvituksellinen väite ja sitten olla pitävinään sitä totena ilman mitään todisteita. Paremmin tietävät yksinkertaisesti sivuutetaan, niin kuin sinä juuri teit Jorille.

        Kyselyt olisivat turhanpäiväistä toimintaa. Liiton kanta on tämä ja eri mieltä olevat häipyvät liitosta, jos eivät pysty elämään sen kanssa. Tai sitten hakeutuvat liiton johtoon ja muuttavat kantaa.

        Juuri näin. Ketjun aloittajan mielestä va-liike lienee syyllinen myös Kyllikki Saaren murhaan ellei pysty todistamaan syyttömyyttään.

        Kiitän kuitenkin aloittajaa. Hänen ansiostaan lähdin kaivamaan vanhaa kirjaa, ja vahvistin muistikuvani. Ks. ketju https://keskustelu.suomi24.fi/t/15721394/vihkiseremoniat-1999

        Tästä saankin hyvää materiaalia millä muistuttaa mikä on ollut va-liikkeen kanta. Siispä kiitokset!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe