siis jumala on luonut kaiken

Anonyymi

Vai loiko jeesus jumalan, mitään muutahan todistetta ei ole olemassa.

32

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hiekkaheimon ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen, enempänsä sadistiseksi narsistiksi. Näistä nuotiotarinoista kasattiin sittemmin raamattu.

      • Anonyymi

        Onko vanhan testamentin Jumala sadistinen narsisti?

        Esim. ihmiskunnan tuhoaminen vedenpaisumuksella vaikuttaisi äkkipäätä pahantahtoisuudelta. Pitää kuitenkin huomioida asiayhteys! Maa oli tullut täyteen väkivaltaa ja muuta pahaa, josta teksti ei tarkemmin kerro. Sadisti nimenomaan nauttisi sellaisen pahuuden (ihmisiä kuolee ja loukkaantuu väkivallan seurauksena, mikä aiheuttaa kärsimystä uhreille ja heidän omaisille) katselemisesta eikä lopettaisi sitä. Jumala kuitenkin puuttui asiaan, koska se teki hänet murheelliseksi (1. Moos. 6:5-7). Entä kun Joona meni Niiniveen ja saarnasi sille tuhoa sen pahuuden takia? He katuivat eikä Jumala tuhonnutkaan heitä. Jumala siis ei välitä pelkästään viattomien kärsimyksistä, kuten silloin kun vapautti israelilaiset egyptiläisten sorrosta. Hän on armollinen, sillä hän ei tahdo edes jumalattoman kuolemaa vaan, että jumalaton kääntyy pahoilta teiltään ja saisi elää (Hes. 18:21-23, 32). Vanhan testamentin Jumala kielsi murhan, sokean kustannuksella pilailemisen laittamalla tämän tielle esteen (3. Moos. 19:14) ja monta muuta asiaa mitkä aiheuttaa kärsimyksiä. Hän itse oli hyvä huolenpitäjä esim. erämaavaelluksen aikana antoi israelilaisten syötäväksi mannaa ja järjesti heille vettä kalliosta. Ei vaikuta ollenkaan sadistilta. Entä epäterve narsismi? Hän kyllä vaati israelilaisilta sitä, että nämä eivät pitäisi hänen rinnallaan muita jumalia. Mutta ympäröivien kansojen jumalia palvottiin pahoilla tavoilla. Niiden taustalla vaikuttikin demonistiset henkivallat (5. Moos. 32:16-18, Ps. 106:36-38). Muuten Jumala oli vaatimaton. Hän suostui siihen, että israelilaiset saisivat ihmiskuninkaan. Hän ei myöskään vaatinut rakennettavaksi loistoisaa temppeliä, vaikka sellainen rakennettiinkin Daavidin aloitteesta, vaan siihen asti tyytyi telttaan. Hän ei vaatinut itsestään tehtävän jotain kuvaa, jolle osoitettaisiin palvontaa, vaan kielsi sellaisen.

        Entä uuden testamentin Jumala?

        Jeesus sanoi, että joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän. Jeesus paransi sairaita eli auttoi kärsiviä, mikä on päinvastaista toimintaa kuin sadismi. Eikä hänen sanota vain tehneen hyvää, vaan hänen tuli myös sääli. Sadismia hänessä ei voi siis havaita. Hänessä ei voi myöskään havaita epätervettä narsismia. Tehtyään ihmeitä hän kielsi ihmisiä kertomasta niistä eikä suostunut siihen, että ihmiset tekisivät hänestä kuninkaan. (Mikä oli järkevääkin, sillä roomalaiset olivat aiempien messias ehdokkaiden aiheuttamia kansannousuja kukistaneet väkivalloin.) Kunnian teoistaan hän antoi Jumalalle. Itsensä korottamisen sijaan hän tuli Jerusalemiin vaatimattomasti aasilla eikä hevosella sekä oli valmis pesemään opetuslastensa jalat. Ristillä ollessaan hän oli kiinnostunut äidistään ja ryövärin hengellisistä tarpeista enemmän kuin omista kivuistaan.

        Raamatun kertomuksiin voi uskoa tai pitää niitä vain satuina, ehkä jopa huonona kaunokirjallisuutena. Niiden maalaama kuva Jumalasta ei ole kuitenkaan sadistinen eikä epäterveen narsistinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiede on osoittanut, ettei vedenpaisumusta ole koskaan ollut.

        Samoin erämaavaelluksesta ei ole löytynyt jälkeäkään.

        Itämaiden satuja ja tarinoita nuo ovat.

      • Anonyymi

        Kaikki mahdollinen kyllä todistaa vedenpaisumuksesta, joka puolilta maailmaa löydetyt nopeasti mutaan hautautuneet eliöt (fossiilit) esimerkiksi

    • Anonyymi

      Raamattu sanoo:

      "Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. ..."
      Kirje kolossalaisille 1:14-16

      Tuon perusteella Jeesus on Jumalan kuva ja esikoinen ennen luomakuntaa. Siksi itse ajattelen Jeesuksen olevan Jumalan teko.

      • Anonyymi

        Syntien anteeksiantaminen on uskovaisille mieleen, sillä ovathan heidän
        rikoksensa anteeksiannetut.

        Kuka saatanan vajakki tukee rikollisia, rikolliset tukevat toisiaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Maailman luomisesta kerrotaan sentään Raamatussa. Mutta tästä kaiken tänne itsekseen sattumalta tulemisesta ei ole muuta kuin teorioita, joita ei pystytä todistamaan.

      • Anonyymi

        Jos muilta planeetoilta löydetään elämää niin muutatte satuanne aina
        uudestaan ja uudestaan.

        Minä käyn paskalla ja syön kuten muutkin alkeelliset eliöt, minä olen
        evoluution tulos.

        Missä on suurimmat uskonnolliset monumentit, sieltä löytyy uskonnon evoluutio.
        Uskonto on syntynyt hallitsemaan suuria ihmismassoja, politiikka on jalostettua
        uskontoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikemminkin uskonto on jalostettua politiikkaa, massojen hallintaa valheella.

      • Anonyymi

        Mikä v*tun kommari sinä olet, Leniniä kai nyt siteeraat... Uskonto ei ole valhetta, mutta uskonnoissa ei ole tämän nykyisen kategorisoidun maailmanvallan takia, vielä paljoa oikeita tietoja, maailmankaikkeuden fysiikasta, kemiasta ja sen semmoisesta, ne pitää nykyään oppia ERI KOULUISSA, kuin kirkoissa. Alussahan, varsinkin Israelissa, ainoa koulu olikin kirkko(synagooga), vaikka Suomessa on ihan äsken syntynyt normaali länsimainen koululaitos, mutta jotkut maalaisjunttiparat vieläkin vastustavat kaikkea instituutio-oppia....

    • Anonyymi

      Ps.8:6 Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon.....Sananl.8:22. Joh.10:30 Minä ja Isä olemme yhtä. Vai onko he, sittenkin kahta?

      • Anonyymi

        Jeesuksen jakomielitauti oli edennyt pitkälle.

      • Anonyymi

        Jakomielitauti on ensimmäinen merkki siitä, että ihminen on siirtymässä PETOMAISESTA OMAN MINUUTENSA palvomisesta siihen, että tunteekin oman Isänsä ja Auktoriteettinsa. Jeesuksella on varmasti ollut jakomielisiä tiloja, mutta ne eivät ole "tauteja", koska Hän pystyy päinvastoin parantamaan kaikesta turhasta MINUUDEN palvmoisesta, jossa ei uskota muita, kuin vain itseään. Sellaiset varhaislapsuutensa tietoihin jääneet, eivät opi koskaan mitään merkittävää, jos EIVÄT TIEDÄ, tarvitsevansa mihinkään SINUA, ja kiroillen ja herjaten häätävät kaikki ne ylimääräiset äänetkin poies päästään, mitkä yrittävät tuotakin ihmistä kasvattaa.. Heihin Saatana silti yhtyy, koska hän osaa puhua heillekin, vaikka omalla äänellään, ja he ovat kuin tuuliviiriä siinä, mitä kulloinkin ajattelevat ja tekevät... Ja lopulta Saatana yrittää heitä, noita varhaisalunsieluja hukuttaa myös PAHOIHIN tekoihin...Jos he NE TEKEVÄT on heidän Helvettituomionsa jo valmis, mutta jos eivät, vaan katuvat kaikkea sitä AJOISSA, he syntyvät Jeesuksen kautta Jumalan Lapsiksi...

    • Anonyymi

      Vastaan tähän: Ps.8:6 Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon.....Sananl.8:22. Joh.10:30 Minä ja Isä olemme yhtä. Vai onko he, sittenkin kahta?
      Joh. 10:30 Minä ja Isä olemme yhtä." > Siirry

      (KR 1933/-38) Joh. 14:9
      Jeesus sanoi hänelle:
      "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne,
      etkä sinä tunne minua,
      Filippus!
      Joka on nähnyt minut,
      on nähnyt Isän;
      kuinka sinä sitten sanot:
      'Näytä meille Isä'?

      Joh. 17:11 Ja minä en enää ole maailmassa,
      mutta he ovat maailmassa,
      ja minä tulen sinun luoksesi.
      Pyhä Isä,
      varjele heidät nimessäsi,
      jonka sinä olet minulle antanut,
      että he olisivat yhtä niinkuin mekin.

      Joh. 17:21 että he kaikki olisivat yhtä,
      niinkuin sinä,
      Isä, olet minussa
      ja minä sinussa,
      että hekin meissä olisivat,
      niin että maailma uskoisi,
      että sinä olet minut lähettänyt.

      Joh. 17:22 Ja sen kirkkauden,
      jonka sinä minulle annoit,
      minä olen antanut heille,
      että he olisivat yhtä,
      niinkuin me olemme yhtä -

      KR 1933/-38 1 Pietarin kirje 1:3
      Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala
      ja Isä,
      joka suuren laupeutensa mukaan on uudesti synnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta,

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kasvien juuret löytyy maasta, jumalaa ei mistään.

      • Anonyymi

        Jumala on vain titteli sillekin olennolle, joka kasvit loi, MIKSI et usko tätä? EIhän tämä ole edes uskoa toisaalta, koska AINA, kun emme tarkoin tiedä, jonkin asian syntymekanismia, on turvallista todeta: "GOD DID IT"... Ja mihinpä me GOD*S DOGIT siitä pääsemme, ettemme silti tiedä mistään juuri mitään, eli otimmeko ollenkaan mistään "Tiedon ja Kuoleman puusta ITSE?"
        Jumala on näet määritellyt itsensä, JOKAISEN IHMISEN omaksi minuudeksi, ja sinussa , ateisti, Jumala todellakin pelleilee, ettei tunnista itseään kategorisella tittelisananimellä, Jumala, mutta sehän on vain jonkin termin hylkäämistä, jos ei käytä SANAA JUMALA, LUOJAOLENNOISTA? Ihminenkin on Luojaolento, Mooses kirjoitti, että SUORASTAAN JUMALAN KUVA? Mutta te, ateistit, olette vasta alussa kaikkea tätä, ja kuinka kauan siinä pysytte?!
        Jos sanotte, että Jumalaa ei ole, ettekä havaitse häntä, niin Jumala toteuttaa sen toiveenne HETI, ettekä itse edes näe, ja ymmärrä kai sitä, miten naiivia ymmärryksenne tässä asiassa on?! Jos maailmankaikkeuden olemassaolon kuollessanne haluaisitte samoin kieltää, niin siinäpä olisitte kieltäneet itsensä: Jumalattaren?! Hänet/SEN te helposti uskotte ja luulete siitä jotakin tietävänne, miksette sitten ymmärrä ja käsitä sitä maskuliinisempaa puolta hänestä?!

    • "Mitä tahansa te pyydätte sen te saatte" kun Jeesus lausui tuon sanan niin se merkitsi loppumerkkiä sille, että voisi olla uskottavaa Jumalaa enää tulevaisuudessa muuta kuin ihmisten rukouksen tähden tehtynä. Myös aikamatkailun takia voivat useat menneisyydessä olevat Jumalat perustua tuohon lauseeseen.

      MUTTA ON KIISTÄMÄTÖN TOSIASIA, ETTÄ JEHOVAAN, KAIKKIVALTIAASEEN LIITETÄÄN OMINAISUUKSIA JOITA KUKAAN IHMINEN EI YMMÄRTÄISI PYYTÄÄ. HÄN EI OLE SIIS LUOTU, VAAN ON OLEMASSA EI IHMISTEN RUKOUSTEN JA TAHDON VUOKSI, VAAN JOPA VOIDAAN SANOA IHMISTEN TAHDOSTA HUOLIMATTA TAI JOPA IHMISTEN TAHDON VASTAISESTI.

      Suurin osa Jehovan profetioista on syntynyt ihmisen tahtoa vastustamaan. Hän ei siis ole mikään rukoiltu tai pyydetty Jumala, vaan TOSI JUMALA.

      • Anonyymi

        Jee Jee jehova jeesus ajaa mopolla.

    • Anonyymi

      Room.15:12 Biblia Ja taas sanoo Jesaias: sen pitää oleman Jessen juuren, joka on nouseva pakanoita hallitsemaan, jonka päälle pakanat toivoman pitää. Jes.11:1. 11:10. Ilm.5:5. 22:16.

      • Anonyymi

        Pakanat nauraa mielikuvituskaverin palvojille.

      • Joo, koko Vesimiehen ajan (2000-4000 jKr) nauretaan ja vielä Kauriin aikanankin (4000-6000 jKr) nauretaan, mutta tulee muistaa vanha sanonta: ITKU PITKÄSTÄ ILOSTA!

        Noissa mielikuvituskavereissa on se hyvä puoli, että ne harvoin ovat tien tukkona. Sen sijaan samaa ei voi sanoa pakanoista. Joka penkin ja ovenkin ne ovat valloittaneet ja istuvat tien tukkona koko mahtinsa voimalla!

        Mielikuvituskaverit osaavat välillä kannustaa, ovat positiivisen asenteen omaavia ja antavat vapauden totuudessa pysyville. Sekä kun niitä rukoilee ne usein vastaavatkin rukouksiin.

      • Anonyymi
        alfa123om kirjoitti:

        Joo, koko Vesimiehen ajan (2000-4000 jKr) nauretaan ja vielä Kauriin aikanankin (4000-6000 jKr) nauretaan, mutta tulee muistaa vanha sanonta: ITKU PITKÄSTÄ ILOSTA!

        Noissa mielikuvituskavereissa on se hyvä puoli, että ne harvoin ovat tien tukkona. Sen sijaan samaa ei voi sanoa pakanoista. Joka penkin ja ovenkin ne ovat valloittaneet ja istuvat tien tukkona koko mahtinsa voimalla!

        Mielikuvituskaverit osaavat välillä kannustaa, ovat positiivisen asenteen omaavia ja antavat vapauden totuudessa pysyville. Sekä kun niitä rukoilee ne usein vastaavatkin rukouksiin.

        Jeesustelun hedelmät ne vasta tientukkona ovat ja muut vastaavat kustannuksista. Mielikuvituskaveri käskee sinun tehdä jotain niin sinä
        toteutat mielikuvituskaverin käskyä. Positiivisen asenteen muut maksavat.

      • Anonyymi

        Kaiken Jumalankieltämisen alla piilee tuska, Helllvetin tuska, joka ajallaan tulee heille, koska selittäessään itseään viisaaksi, siinä, etteivät Korkeinta Olentoaan palvo, heidän ymmärrykjsensä joutuu kadotukseen koska he hylkäävät samalla kaikki auktoriteettinsa, jotakin kaikkia uskovaisia hulluksi fleimaavaa Nietzheä lukuunottamatta kai...
        Siellä Helvetissä ON JO, kaikki väärät profeetat, jotka ennustelevat maailmanloppuja, ja myöskin PETO, mutta SAATANA sotavoimineen tulee sinne vasta sitten, kun tuosta Hellvetistä tulee TOTTA?! Eli fyysisestihän Helvetti alkaa vasta sitten, kun Tuonelassa, Haades-osastossa sitä - eli maan povessa mataavat kuoleet valahtavat 5-leveliä alemmas, ELI HELVETTIIN, MAAN MAGMAAN?! Islannin krognefylli jo hieman reagoi, mutta ette siltikään vielä tiedä ja usko, mikä TUON jumalattoman asenteen tuomio ON? No, Jumalan omien Taivaassa pitää silti tuolloinkin Hevettiänsäkin voittaa, eli en valehtelisi Jumalan VOITTAJIEN Taivaaseen pääsemistä HELPOMMAKSI olotilaksi, kuin Helvettiä, eli valitkaa helpompi, valitkaa Helvetti, ja taistelkaa sen yksinkertaisilla sloganeilla, joissa ei YMMÄRRYSTÄ vielä ole...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakanat nauraa mielikuvituskaverin palvojille.

        Tiedotkö edes mikä tuo Pakana on? Se on oman tieteensä tai uskontonsa auvlla Jumalansa olemassaoloa valheessa pitävät ihmiset. JOKO vain Patsaana, tai ihmisen omana sanallaisena aikaansaannoksena, tai MIKÄ PAHEMPAA VIELÄ KUIN SE, vain olemattomana. Mutta Jumala silti ymmärtää teitä ATET, teissä Jumala ikäänkuin KIELTÄÄ Itsensä ja vaikkette te varsinkaan kieltäydy mistään, mikä maailmassa on, teidät on Jumala kieltänyt jo... Jos se huomaatte, saatatte tulla joskus parannukseen, ja yritätte kasvaa jo hieman vanhemmiksi sieluiksi ja hengiksi?! Jumalatarta te ette kykene kieltämään vielä, jos sen tekisitte, RUUMIINNE elämä voisi päättyä vaikka HETI, tämä varoituksena teille...

        Kuka kolkuttelikaan onttoja patsaita, ovatko ne onttoja sisältä.

    • Anonyymi

      "Todisteita ei ole olemassa?" Höh, koko maailmankaikkeus on todiste. Jos ET HALUA kutsua kaiken alkuunpanijaa ja Luojaa, "Jumala"- nimikkeellä, niin millä sitten ja millä kielellä? Huomaat kierteleväsi kuin "kissa kuumaa puuroa"; kun yrität selittää kaiken TIETEELLÄ, koska TIEDE lähesytyy asiaa passiivisesti, kieliopillisestikin, eli NÄHDÄÄN, että jonkin aiehutti kaiken olevaisuuden, ja ei haluta ateistien piirissä kutsua HÄNTÄ/SITÄ Jumalana, joka tämän kaiken alussa jo käskytti olevaiseksi.
      Eli jotakin syntyi, jotakin 3D-massojen liikettä tilavuuksineen, ilmaantui maailmankaikkeuteen, ja tämä kaikki toimii silti VIELÄ tarkemmin kuin ihmisen tekemät tietokoneohjelmat, ettekö EDES SIITÄ voi vertailemalla havaita, että tämän kaiken LUOJA on suurempi kuin oman, TÄMÄN TODELLISUUDEN SISÄÄN tehdyn ihmistenkin luomistyöiden Tekijä?!
      Informaatio on Jumala, Uusi Testamentti sanoi, että "Sana oli Jumalan Luona, ja Sana oli Jumala". Mutta kun ihminen PAHENEE; niin kohta:"Sana on paholaisen luona ja pahatpa on sanansa"....

      • Anonyymi

        En minä millään tieteellä mitään selitä vaan järjellä.
        Peppi Pitkätossu nauraa teille Kongon demokraatin kanssa, jumalako meidät loi.

    • Anonyymi

      Aloittajan Jumalsuhde on vasta alussa, en sanoisi, että "lopussa"; koska juuri lopussahan tietäisimme vast kaiken Luojastamme. Hyvin naiivi maailmankuva paistaa sinun sanoistasi, mutta et ymmärrä vielä edes HÄVETÄ sitä?!
      Mutta:"Joka pysyy ALUSSA; tulee tietämään LOPUNKIN; EIKÄ ole maistava KUOLEMAA"(Jeesus): Teidän monen Jumal'suhde on vasta alussa, ja eipä Jeesus teitä siitä pois ota, mutta se on "vastasyntyneen sielun" merkki, ettei usko Jumalaan...Tai muutoin vain kakeroituneen ja kapinallisen...

      • Anonyymi

        Minä olen kuollut ja sillä valtakirjalla täällä mesoan.

    • Anonyymi

      Jumala on luonut kaiken muun, paitsi......itsensä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe