Ettekö koskaan epäile kuinka on mahdollista että 1800-luvulla tyyppi yhtäkkiä keksii Ainoan Oikean uskon? JT yhteisössä on tiivis yhteenkuuluvuus ja turvallisuuden tunne joka tekee vaikeaksi lähteä pois sieltä mutta sielujenne parhaaksi: Lähtekää ulos JT järjestöstä! Netistä ja kirjastosta saa infoa, tutkikaa mikä on totta.
Ottakaa selvää
Anonyymi
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Russellin ja Rutherfordin toilailut häiritsivät minua jo silloin, kun olin Vartiotorni-seuran mielenhallinnassa, mutta en uskaltanut ajatella asiaa pidemmälle.
>> Lähtekää ulos JT järjestöstä! Netistä ja kirjastosta saa infoa, tutkikaa mikä on totta.<<
Ja miten seuraavaksi vakuuttuua siitä, että nämä uudet " JEESUSKAUPPIAAT" on
totta ja oikeaa.?
Mikä on niin vaikea ymmärtää? Lue: TUTKIKAA mikä on totta.
Vartiotorniseurasta Russell lentäisi harhaoppisena. Näin se totuus™ muuttuu.
Jos Jehovan todistajiin on liittynyt vaikkapa vain parikymmentä vuotta sitten, ei oikeastaan kuulu enää samaan järjestöön, johon aikanaan liittyi. Oppi on muuttunut niin paljon.
Taas toitetaan että tutkikaa mikä on totta. Siis mikä on totta, mikä on totuus? Ei kai sen kertominen voi niin vaikeaa olla.
#Netistä ja kirjastosta saa infoa, tutkikaa mikä on totta.#
Väärin!
Tutkikaa totuutta Raamatusta, ei netistä, eikä mistään infoista!
Näin tekevät JT
Vartiotorni-seura on itsekin todennut, että pelkästään Raamattua lukemalla joutuu hengelliseen pimeyteen. Kenestäkään ei ole tullut Jehovan todistajaa vain Raamattua lukemalla.
Mikähän pikku-pask....en sinäkin luulet olevasi tulla sanomaan: väärin! ?
Elämä opettaa myös sinua ettwi kannata olla niin kaikki tietävä.
Jos jehovan todistajalle sanoo Lue raamattua he lukevat UMK. Se ei vie asiaa eteenpäin mitenkään.
Edes UMK:n perusteella ei kukaan ryhdy jehovantodistajaksi. Tarvitaan pitkällinen prosessi, johon liittyy Vartiotorni-seuran kirjallisuutta ja myös sosiaalista suostuttelua ja rakkauspommitusta.
JT muu kirjallisuus perustuu tarkasti Raamatun sanaan.
Ei perustu, vaan tulkintoihin.
Anonyymi 26.6.2019 17:29
"Ettekö koskaan epäile kuinka on mahdollista että 1800-luvulla tyyppi yhtäkkiä keksii Ainoan Oikean uskon? "
-Hän keksi myös "ihmevehnän".
Olisiko ehkä pitänyt antaa värvätyille vartiotorniväskyn ohella toinen väsky ihmevehnän myyntiä varten ?
Mitä ihmettä sä horiset?
Hän myös laittoi muinaisegyptiläisen pakanauskonnon pyhän monumentin, pyramidin mitat todistamaan, että vuosi 1914 olisi messiaan valtakunnan perustamisvuosi maan päälle.
Opista vartiotorni luopui, kirjoittajan, jehovakanavan sanoessa sitä saatanan raamatuksi.
Hän ei kertonut niiden ikuisuudesta, jotka kuolivat pyramidimittoihin uskoen.
On aivan absurdi ajatus, että Jumala olisi valinnut Russellin kaltaisen hörhön toimimaan yksinoikeudella edustajanaan. Ehkä juuri siksi kyseiselle ajatukselle löytyy ainakin joitakin kannattajia.
>>Maaliskuun 22. päivänä 1911 bulevardilehti The Brooklyn Daily Eagle aloitti artikkelien sarjan, jossa se syytti pastori Russellia petoksesta. Se väitti hänen rikastuvan myymällä huuhaaksi osoittautunutta "ihmevehnää" kannattajilleen huomattavalla voitolla. Ihmevehnä oli peräisin maanviljelijä K. B. Stonerin – joka ilmeisesti ei ollut koskaan kuullutkaan Russellista tai raamatuntutkijoista – pelloilta Fincastlesta, Virginiasta. Tämä huomasi 1903 pellollaan kasvavan poikkeuksellisen tuottoisan vehnälajin, jonka hän arveli antavan monikymmenkertaisen, jopa satakertaisen sadon<<
Ei ole horinaa, vaan ihan Russelin petosta.
Kopio lainattu wikipediasta.
Hehheh, yrittäkää edes ottaa asioista selvää. Tämähän on täydellistä tuubaa joka on jo kymmeniä vuosia sitten todettu naurettavaksi saduksi. Mutta jokainen tulkoon ihmevehnäuskollaan autuaaksi.
Anonyymi 27.6.2019 17:14
Hän myös laittoi muinaisegyptiläisen pakanauskonnon pyhän monumentin, pyramidin mitat todistamaan, että vuosi 1914 olisi messiaan valtakunnan perustamisvuosi maan päälle.
Opista vartiotorni luopui, kirjoittajan, jehovakanavan sanoessa sitä saatanan raamatuksi.
Hän ei kertonut niiden ikuisuudesta, jotka kuolivat pyramidimittoihin uskoen.
--------------
Problematiikkaa avaava juttu. 1914 olisivat lahkon emolahkon raamatuntutkijain vartiotornikaupustelijat nauraneet katketakseen, jos olisi sanottu että heidän olisi pitänyt pyrkiä maan päälle paratiisiin jellonien hymyiltäviksi.
Mutta miksi lahkojehoova antoi lahkolleen saakutin raamatun ?
Russell myös sanoi olevansa "jehovakanava"