Taikatassu rahastaa kovilla hinnoilla

Anonyymi

Olen asioinut muutaman kerran Klaukkalan eläinlääkäri Taikatassussa ja joka kerta olen pettynyt palveluun ja hinnoitteluun. Kissani steriloitiin ja sen vatsanahka ommeltiin sivuun kiinni niin että se kiristää toiselta puolelta ja toisella puolella on paljon tyhjää nahkaa. Todella huolimatonta. Koira ei meinannut herätä nukutuksesta ja siitä ei kerrottu avoimesti vaan yritettiin salata asiaa. Toimenpide oli nopea ja ihmettelin mikä siinä kestää, sanottiin vain että odota kestää vielä.
Kun oli jo kulunut tosi kauan,niin menin sitten kutsumatta katsomaan miksi en saa vielä koiraani niin siellähän se oli hengitysputkessa ja sitten vasta kertoivat ongelmasta sen heräämisessä kun oli pakko. En ymmärrä miksi sitä piti salata,oliko nukutusaineen annostelussa tullut virhe. Mitään tarkempaa eivät kertoneet.
Vielä kerran jouduin tänne menemään ja röntgen kuvat ovat todellakin puolet kalliimpia kuin ihan sairaalatason eläinlääkäri asemalla. Myös muut toimenpiteet ovat olleet puolet kalliimpia kuin muualla. Ongelma ei Taikatassussa selvinnyt ja samat kuvat otettiin toisella eläinlääkärillä puolet halvempaan hintaan ja siellä ongelman syykin osattiin kertoa! Hinnat ovat Taikatassussa kovat mutta palvelu ei vastaa hinnoittelua.

5

1249

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kai alhaisilla hinnoilla oikein voi rahastaa? ;} Jos palvelu ei vastaa laatuvaatimuksiasi, niin vaihda palveluntarjoajaa. Niin ainakin minä tekisin.

    • Anonyymi

      Käykää kunnallisella, siellä on rahastus kielletty ja taksat pidetty aisoissa:
      https://www.kt.fi/sites/default/files/media/document/yleiskirje1803vt-LS-liite4_0.pdf

    • Anonyymi

      Vein kissani sinne jotta sai EU passin. Mitään ei kerrottu että pitäisi ottaa tehosterokotteita. Ennen paluulippuje hankintaa varmistin kuitenkin Taikatassusta kolmeen kertaan että kaikki on kunnossa passissa ja minulle vakuutettiin kaiken olevan ok ja toivotettiin hyvää matkaa. miten kävi? ei päästy koneeseen . He kieltäytyivät kokonaan vastuustaan, eivät tulleet mitenkään vastaan 650€ matkalippujen korvauksessa! Kissa muuten rokotettiin uudelleen Espanjassa ja sieltä sai uuden passin 115€ hintaan josta taikatassu veloitti 380 €.
      Välttäkää paikkaa ! käyttäkää kunnallista eläinlääkäripalvelua paljon edullisempi ja osaavampi!

    • Anonyymi

      Varmistit kolme kertaa eli silti epäilit jonkin olevan pielessä. Voit katsoa vain nyt peiliin.

    • Anonyymi

      Jos on varaa ostaa koira ja syöttää sitä niin lääkärin maksuista turhaa valittaa.
      Koirat vain verolle .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1907
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      711
      1299
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      101
      1047
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      761
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      652
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      69
      522
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe