Yli 60 000 saksalaista sotilasta haavoittui suomen rintamilla ja
yli 16 000 kuoli myöhemmin haavoihin 6 800. Voitte olla varmoja, että
Pohjoissuomi ei olisi suomea ilman saksalaisia uhrheja.
430 000 ihmistä mentti kotinsa ja monet omaisuutensa ja maansa.
Ei voi kuin ihmetellä puheita, että annetaan anteeksi ja ei tarvise Venäjän
korvata eikä palauttaa omaisuutta. Lisäksi suomen talousalue menetti
arvokkaan Petsamon ja nikkelivarantonsa. Venäjän partisaanit tappoivat
ja murhasivat Savukoskella ihmisiä ja kaikki pitää antaa anteeksi vai?
Eikö edes voi vaatia rahallista korvausta jos maiden palautus ei onnistu.
Meinaako joku, että Euroopan unioni ei ole oikealla asialla jos asettaa
pakotteita venäjälle. Minkälainen ihminen oikeasti voi hyväksyä vääryyden.
Jos minä olisin europarlamentissa, niin vaatisin korvauksia ihmisille
menetetyistä maista ja omaisuuksista ja korvauksia siviileille tehdystä
terrorista mm. Savukoskella.
Antaisin myös kunnian suomen itsenäisyydestä ja vapaudesta
saksan sankarivainajille. Ilman heitä tuskin pohjoissuomi ei olisi suomea.
Moni nuori saksalainen menetti jalkansa ja kätensä ja kärsi siitä myös
ilman kiitosta ja kunniaa.
Saksa aiheutti venäjällä kyllä tuhoja, mutta kaikki ei ollut suomen kohdalla
pahasta. Toivottavasti Pietarin Nazi-trolli osaa pitää naamansa kiinni.
Mihin ryssä olisi joukkonsa pistänyt ilman saksaa ? Kolikon toinen puoli.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Katselkaa ja seuratkaa nyt kaikki todellista vääryyden vastustajaa, totuuksien paljastajaa ja arjalaisten heimoveljeä, jollainen tämä intelligentti filosofi varmasti on. Toivokaamme hänelle samaa uraa kuin ihailemallaan Hitlerillä oli. Mutta ilman yhtäkään muuta tapettua kanssaihmistä.
Saksan toimet Suomessa 1940-45 olivat osa maailmansotaa.
Sitä ei pidä sotkea nykyaikaan, eikä EU:iin.
Maailma on täysin toinen ja Eurooppa ynnä Suomi sen mukana.
Suomalaiset ovat aina taistelleet ja ahertaneet itsenäisen ja vapaan SUOMALAISEN Suomen puolesta.
Eikä ei-suomalaiseksi mamutetun Euvostoliiton osavaltion puolesta.
Tämä on itsestään selvä asia kaikille kunnon suomalaisille. Eunukit ovat maanpettureita.
Totuus on toinen:
Suomi on EU:n jäsenvaltiona yhtä itsenäinen kuin eri vaiheissaan ennen vuotta 1994.
Olemme paremmassa turvassa ja nautimme korkeammasta elintasosta, kuin milloinkaan ennen.
EU- ja Suomi-vihaajille tilanne on tietenkin sietämätön. Suomen tulisi heidän mielestään rämpiä yksikseen muiden tyrkittävinä, ryöstettävinä ja verotettavina.
EU:n jäsenmaana olemme oikeassa seurassa.