ja lappaa rahat ennemmin Afrikkaan kuin Suomeen
Eduskunta äänesti tänään kuluvan vuoden toisesta lisätalousarviosta. Hallitus tyrmäsi perussuomalaisten esitykset muun muassa siitä, että kehitysavusta olisi leikattu 64 miljoonaa euroa, josta 40 miljoonaa olisi käytetty väyläverkon kehittämiseen.
– Vastuuton rahan kippaaminen Afrikkaan hyvän omantunnon ostamiseksi näyttää olevan hallitukselle tärkeämpää kuin suomalaisten hyvinvointi, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ihmettelee.
Kaverisosialismi kukkii
Perussuomalaiset esitti myös, että hallituksen tulee vähentää poliittisten erityisavustajien määrää ja uudistaa valtiosihteerijärjestelmä.
Juuri kautensa aloittanut hallitus on palkannut ministeriöihin ennätysmäärän erityisavustajia ja valtiosihteereitä. Paikoille on valittu muun muassa vaaleissa pudonneita puoluekavereita.
– Jopa kokoomus vastusti tätä esitystämme. Näemmä kaverisosialismi saa kukkia jatkossakin, perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä totesi.
Turvapaikkarallin hintaa ei haluta kertoa
Lisäksi hallitus äänesti kumoon perussuomalaisten esityksen, jossa vaadittiin hallitusta selvittämään ja julkaisemaan viipymättä turvapaikanhakijoista aiheutuvat kokonaiskustannukset.
– Tämä kansan tahdon vastainen hallitus haluaa pimittää tietoja veronmaksajilta. Mitään muuta johtopäätöstä tästä äänestyskäyttäytymisestä ei voi tehdä, perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri pohti.
https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-hallitus-pimittaa-tietoja-turvapaikkakustannuksista-lappaa-rahat-ennemmin-afrikkaan-suomeen/

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet ymmärtänyt täysin väärin . Turvapaikka ei tähänkään saakka ole maksanut mitään. Katsatakaa hiukan Ruotsin tilannetta muuten kuin Ylen uutisilla .
– Vastuuton rahan kippaaminen pakolaismiljardibisnekseen hyvän omantunnon ostamiseksi ja varsinkin eturyhmien taskujen täyttämiseksi näyttää olleen kepun, kokoomuksen ja perussuomalaisten porvarihallitukselle 2015 tärkeämpää kuin suomalaisten hyvinvointi, 33.000 pääosin Ruotsista bussitaksitoiminnalla Suomeen tuotettua mamunuorukaista kertoi pelin hengen.
Porvarien kaverikapitalismi kukki.