Vapaaehtoisprojektien ideoita

Olisiko hyviä ideoita, mitä työtön matemaatikko ja harrastelijaohjelmoija voisi tehdä saadakseen palkkatyön? Tykkään data-analyysistä, Pythonista, C#:sta ja Javasta. Mulla on läppäri ja Ubuntu 19.04. Yksikseen ei kauhean suurta ole helppo kehittää, mutta ehkä joku tarvitsisi jonkun pienen data-analyysiskriptin tai matemaattisen algoritmin. Matikassa olen ammattilainen, ohjelmoinnissa harrastelija.
9144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kokeilepa löytää dataa ilmaston lämpenemisestä ja tee siitä analyysi. Datan saaminen voi toki olla vaikeaa, sillä se tuntuu olevan suuri salaisuus miten lämpötila on oikeasti kehittynyt. Pitää vaan uskoa kun sanotaan, että onhan se lämmennyt, usko nyt kun niin kaikki sanovat.

Veikkaan että tältä osa-alueelta voisi työllistää itsensä. Toki joudut uimaan vastavirtaan, mutta olisit ensimmäinen joka perustaisi väitteensä dataan mutun ja ennusteiden sijaan. Ääntä voi olla vaikea saada kuuluville, mutta jostain netin sopukoista voisi löytyä oikea paikka ja sitä kautta myös työpaikka.

Äänestä
  • Aika kovaa matikkaa tuolla ilmastomuutoksen ennustamisessa käytetään. Tuskin harrastelijalla siihen paljoa lisäarvoa on.

    Mutta jos töitä haluat, skodaile joku oma (ei copy-paste Googlella) pieni sovellus ja julkaise se GitHubissa tililläsi. Kyllä sillä juniorkoodariksi pääsee jonnekin.

    Äänestä

  • Tiedän yhden biologin, joka teki väitöskirjan, jossa oli käytett matemaattisia malleja biologiaan. Käytännössä siis tiedän, että parin vuoden työllä lahjakas tuplatutkinnon fyysiikasta ja biologiasta suorittanut voi tehdä väitöskirjan verran uutta tutkimusta.

    Äänestä

Peli on aina kova juttu ja osoitus näytöstä. Sellainen joka pääsee Steamiin.

Äänestä

Miten voi olla työtön matemaatikko? Ovatko kaikki median puheet matemaattisen osaamisen kovasta pulasta bullshittiä? Minkä ikäinen olet ja mitä olet tehnyt tähän asti?

Äänestä
  • Kyllä matikisteja on paljonkin työttömänä, aika paljon hakijoita opettajiksi vaikkapa.

    Matemaatikkoja on moneen junaan kuten vaikka koodareita. Koodareitakin on työttöminä edelleen tuhansia.

    Äänestä

  • Noh sanotaanko näin, että matemaatikkoja jotka osaa koodata niin niistä on kyllä ihan aidosti pulaa. Ehkä absoluuttinen paikkojen määrä ei ole niin iso kuin muilla aloilla, mutta aika vaikeaa hyvän koodaavan algoritmikaverin rekryäminen on.

    Ja mitä tulee aiheeseen niin olen itsekin matemaatikko ja olen softa-alalla töissä. Koodasin yliopistoaikana aika paljon tietokonegrafiikkaa ja firmat tykkäsi kyllä siitä, että oli jotain valmista näytettävää. Isomman mittakaavan data-analyysien tekeminen on itsekseen on tosiaan aika töisevää. Miten olisi vaikkapa joku viimeistelty visualisointi? Netistä löytyy esim. sijaintiin sidottuja datasettejä ja näitä voisi visualisoida esim. jollain karttakilkkeellä.

    Harrastusprojektit on toki harrastusprojekteja ja niissä aika olennaista on, että se oma mielenkiinto on pohjalla. Onko työn saaminen varmasti tyssännyt "näyttöjen" (elikkäs "projektien") puutteeseen? Pystyyhän yliopistossakin käymään täydennyskoulutuksia. Niiden hyödyllisyydestä en osaa sanoa mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noh sanotaanko näin, että matemaatikkoja jotka osaa koodata niin niistä on kyllä ihan aidosti pulaa. Ehkä absoluuttinen paikkojen määrä ei ole niin iso kuin muilla aloilla, mutta aika vaikeaa hyvän koodaavan algoritmikaverin rekryäminen on.

    Ja mitä tulee aiheeseen niin olen itsekin matemaatikko ja olen softa-alalla töissä. Koodasin yliopistoaikana aika paljon tietokonegrafiikkaa ja firmat tykkäsi kyllä siitä, että oli jotain valmista näytettävää. Isomman mittakaavan data-analyysien tekeminen on itsekseen on tosiaan aika töisevää. Miten olisi vaikkapa joku viimeistelty visualisointi? Netistä löytyy esim. sijaintiin sidottuja datasettejä ja näitä voisi visualisoida esim. jollain karttakilkkeellä.

    Harrastusprojektit on toki harrastusprojekteja ja niissä aika olennaista on, että se oma mielenkiinto on pohjalla. Onko työn saaminen varmasti tyssännyt "näyttöjen" (elikkäs "projektien") puutteeseen? Pystyyhän yliopistossakin käymään täydennyskoulutuksia. Niiden hyödyllisyydestä en osaa sanoa mitään.

    Missing the point... moni matemaatikko ei ole kiinnostunut koodaamisesta.

    Äänestä

  • Näin on. Niille on onnea ja menestystä akatemian puolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisiko hyviä ideoita, mitä työtön matemaatikko ja harrastelijaohjelmoija voisi tehdä saadakseen palkkatyön? Tykkään data-analyysistä, Pythonista, C#:sta ja Javasta. Mulla on läppäri ja Ubuntu 19.04. Yksikseen ei kauhean suurta ole helppo kehittää, mutta ehkä joku tarvitsisi jonkun pienen data-analyysiskriptin tai matemaattisen algoritmin. Matikassa olen ammattilainen, ohjelmoinnissa harrastelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu