Kuulostankohan rakkaudettomalta jos kerron mitä ajattelen monen suhtautumisesta puheisiini? Tosin on ollut niitäkin jotka ovat ottaneet varoituksista vaarin. Raamatussa on jakeita näistä ja ne ovat siellä varoitukseksi mitä minä ymmärrän eli että niihin tulee pyrkiä varautumaan. Moni tuumii toisin, tuumikoot.
Sitähän on ollut ja on nytkin. Ja tulee olemaankin.
Miten varaudut tulevaana nälänhätään joka Suomeenkin on tulossa ruoan hinnannousuina.
Onko sellainen henkilö joka on varoittanut muita varautumaan nälänhätää varten ja saanut vastaukseksi että ei koske mua vaan jumalatonta kun mut ylöstemmataan ennen nälänhätää ja ennen suuren ahdistuksen ekaa 3,5 v aikaa.
Olen huomannut erään asian ostellessani säilykkeitä. Ne hyvinkin säilyvät syötävinä ylikin 3,5v ajan vaikka virallisesti vanhenevat nopeammin.
Esim. tonnikalasäilykettä ostin tänään niin siinä on säilyvyysaika kai jonnekin 2021jKr. asti mutta se säilyy syötävänä kaueminkin ehkä jopa 2026 jKr. asti.
Olen tuuminut että en muille jaa omista säilykkeistäni.Olen varoittanut ja saanut enimmäkseen näitä mut ylöstemmataan juttuja vastaukseksi että muistakaapa sitten jos ette tulekaan ylöstemmatuiksi pretribulaatioteorian mukaisesti että niin makaat kuinka petasit. Minä salaan sen silloin että minulla on salaista mannaa.
Piilopaikka on maaseudulla ovelassa paikassa jossa on evästä normaalisyömisellä pitkäksi aikaa mutta jos haluan selvitä esim. 6v6kk ilman ruokaostosten tekoa pedonmerkittä niin joudun juomaan sadevettäkin usein ja pitämään paastoja. Hunaja on lihottavaa ja hyvin säilyvää. Jeesuksen edelläkulkenutkin tienraivaaja Johanneskin söi hunajaa.
T: Salassasyöjä koska ylenkatsoit varoitukseni.
Ps. olen varautunut siihen että omaisuuteni tulee jumalattomien laillisesti ryöstämäksi kun en voi maksaa kiinteistöveroa ja kiinteistöveron maksamiseksi ateistivaltio sitten ulosmittaa omaisuuteni.
Sitähän on ollut ja on nytkin. Ja tulee olemaankin.
Miten varaudut tulevaana nälänhätään joka Suomeenkin on tulossa ruoan hinnannousuina.
Onko sellainen henkilö joka on varoittanut muita varautumaan nälänhätää varten ja saanut vastaukseksi että ei koske mua vaan jumalatonta kun mut ylöstemmataan ennen nälänhätää ja ennen suuren ahdistuksen ekaa 3,5 v aikaa.
Olen huomannut erään asian ostellessani säilykkeitä. Ne hyvinkin säilyvät syötävinä ylikin 3,5v ajan vaikka virallisesti vanhenevat nopeammin.
Esim. tonnikalasäilykettä ostin tänään niin siinä on säilyvyysaika kai jonnekin 2021jKr. asti mutta se säilyy syötävänä kaueminkin ehkä jopa 2026 jKr. asti.
Olen tuuminut että en muille jaa omista säilykkeistäni.Olen varoittanut ja saanut enimmäkseen näitä mut ylöstemmataan juttuja vastaukseksi että muistakaapa sitten jos ette tulekaan ylöstemmatuiksi pretribulaatioteorian mukaisesti että niin makaat kuinka petasit. Minä salaan sen silloin että minulla on salaista mannaa.
Piilopaikka on maaseudulla ovelassa paikassa jossa on evästä normaalisyömisellä pitkäksi aikaa mutta jos haluan selvitä esim. 6v6kk ilman ruokaostosten tekoa pedonmerkittä niin joudun juomaan sadevettäkin usein ja pitämään paastoja. Hunaja on lihottavaa ja hyvin säilyvää. Jeesuksen edelläkulkenutkin tienraivaaja Johanneskin söi hunajaa.
T: Salassasyöjä koska ylenkatsoit varoitukseni.
Ps. olen varautunut siihen että omaisuuteni tulee jumalattomien laillisesti ryöstämäksi kun en voi maksaa kiinteistöveroa ja kiinteistöveron maksamiseksi ateistivaltio sitten ulosmittaa omaisuuteni.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mitä oikein on tuo nälänhätäfetissi? Mitä ykkösasia on, Jeesus Kristus ja Jumalan tahdon etsiminen jo tässä ajassa vai nuo lopunajat erilaiset käsitykset joista kenelläkään ei ole lopullista totuutta? Ihan sama vaikka joutuisin tapetuksi Jeesuksen tähden tai vankilaan Jeesuksen tähden tai vaikka alastomaksi kaikkien pilkattavana Jeesuksen tähden tai vaikka en söisi ja kuolisin nälkään Jeesuksen tähden, ykkösasia on oltava Jeesus Kristus eikä mitään nälänhätä sen enempää kuin antikristuskaan. Monet kristityt ylistävät antikristusta ja unohtavat Jeesusta. Valitettavaa ja surullista.
Ja vielä lisäisin, että käypä miten käy, joka tapauksessa Jeesus Kristus tulee voittamaan. Hän on voittaja ja kaikki on hänen käsissään.
Jos vihjaat, ja sitä arvelen sinun tehneen, että kirjoitukseni sisälsi saatanan ylistystä niin saat vastata sanoistasi.
Raamatussa mainitaan nälänhätä ja sen asian käsittelemiseen kristitylillä on oikeus ilman että sinä ja kaltaisesi tulee solvaamaan.
" Monet kristityt ylistävät antikristusta "
Osoitapa kirjoituksestani antikristuksen ylistys. Ja se etten kirjoittanut tekstiini Jeesuksen nimeä ei tarkoita että ylistän antikristusta tai olisin Jeesuksen unohtanut.
Nimeä kristittyjä, jotka ylistävät antikristusta.
Yksikään kristitty ei ylistä antikristusta. Olen varma ettet pysty nimeämään yhtäkään antikristusta ylistävää kristittyä.
Ja mitä sinä sitten miellät ylistämiseksi tuskin on ylistämistä ja se missä sinä näet antikristuksen ei sitä välttämättä ole, näithän sinäkin minun kirjoituksessani antikristuksen ylistyksen? Vai haluatko nyt sanoa ettet minua tarkoittanut vaan ylipäätään nimeltä mainitsemattomia kristittyjä? Vai sanotko suoraan että minua tarkoitit antikristuksen ylistäjänä? Sinustas nälänhädän mainitseminen on sitä antikristuksen ylistämistä?
Olet osaltasi päänsisällöltäsi eräs toisi hyvä syy siihen miksen seurakuntaanmenoa mieti vaikka siihen kehotettu on.
En tarkoittanut sinun kirjoitutustasi mutta paljon on kristittyjä jotka koko ajan puhuvat vain antikristuksesta eivätkä enää puhu Jeesuksesta paljon mitään ja se ei ole oikein. Nälänhätä kyllä Raamatussa on mutta se ei voi olla aina ykkösasia. Parempi huolehtia sitä, että on jo nyt asiat kunnossa Jeesuksen kanssa, että jos vaikka nyt kuolen pääsenkö varmasti perille vai onko asioita joista on tehtävä parannus. Ja jos nälänhätä tulee, niin onko minulla asiat kunnossa Jeesuksen kanssa. Ei auta mihinkään vaikka olisi oikea lopunajan oppi mutta ei olisi asiat kunnossa Jeesuksen kanssa.
Liity voittajan joukkoon, Jesus is the Way.
Paljon on lopunaikoina eksyttäjiä ja vitsauksia.
https://www.youtube.com/watch?v=8Pzd5PbwizQ
Epäilemättä tulee nälänhätiä ja sotia, sillä ilmastonmuutos tuhoaa suuren osan viljelysmaista ja kuivattaa pohjavedet. Tämä kehitys on myös ihan omin silmin nähtävissä eri maissa.
Maailma tulee kohtaamaan niin suuria mullistuksia, että ollaan helisemässä. Ja sitä nopeammin ne tulevat mitä enemmän todellisuus kielletään.
Aloittajan säilykejutut ja valmistautumiset ovat pohjattoman naiiveja, kun maapallon elinkelpoinen pinta-ala pienenee ja miljoonat lähtevät ilmastopakolaisina liikkeelle.
Nämä kaikki tapahtumat vitsauksineen kertovat siitä, että tuhatvuotistakautta, ei täällä maanpäällä vietetä. Pyhät ovat taivaassa 1000 vuotta.
1234567---
Matt.24:7. Mark.13:8. Luuk.21:11 Biblia (1776) Ja suuret maan vapistukset pitää joka paikassa tuleman, nälkä ja rutto, kauhistukset ja suuret ihmeet taivaassa tapahtuvat.
Valhehebrealinen, oletkos koskaan lukenut profetiaa sinun herrastasi ja jumalastasi? Kas tässä: tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
Teet aivan tietoisesti herrasi tekoja, vääryyttä ja valehtelua, valheelliset ihmeet tosin puuttuvat.
Kriiseihin ei voi varautua kuin kolmella tavalla.
Tee parannus.
Rukoile.
Varastoi elintarvikkeita.
Nooan arkki on jokaisen oma seurakunta. Muuta pelastusta ei ole kuin tämä kääntyminen Jumalan puoleen ja varautuminen. Kaikki tulee menemään hyvin kunnon uskovaisilla, vaikka olisi vaikeatakin ja kärsimyksiä. Sellaistahan elämä on. Profetiat ovat ehdollisia, mitä useampi ihminen tekee parannuksen, sitä vähemmän kärsimystä kansallemme tulee. Kyllähän kaikki silti näkee mihin länsimaailma on menossa. Ja se on ennustettu Ilmestyskirjassa.
Nyt on ollut jo kaksi maailmansotaa, Hitlerin ja Stalinin diktatuurit, ja nyt tämä muslimimaailmasta nouseva terrorismi. Venäjän, Kiinan, USA:n ja EU:n konfliktien kärjistyminen. Lähi-Idän ikuinen sota loppuun asti. Kehitysmaiden nälkä, väestönkasvu ja kansainvaellus, saastuminen, ydinsodan ja sodan uhka. Planetoidien ja komeettojen törmäysten uhka. Tulivuoret ym ym. Oikeistopopulismin nousu seuraavaa Hitleriä valmistelemassa.
Tämä onkin mysteeri miksi normaalijärkisiin maihin tuodaan ihmisiä joilla on epäjumalanpalvonnastaan omaksuttu viha kantaväestöä kohtaan.
Erikoisesti tänä aikana on haasteellista ihmisen omata terve mielentasapaino ja tyytyväisyys ja olla siten onnellisuuden syrjässä kiinni.
Ihmisiltä on näivettynyt lähes tyystin suhteellisuuden - taju.
Ajatellen esim. ilmastonmuutosta, niin tämän päivän ihminen mieltää tämän tapahtuvan hetkessä muutaman vuoden aikana ja siten kaikki asiat menevät päin mäntyä. Siis surraan suremalla ja ahdistutaan ahdistumalla huomisesta mitä huomenna tapahtuu.
Vaikka - todellisuus on miten asiat muuttuvat erittäin hitaasti ajatellen ilmaston muutosta ja sen vaikuteita. Monien sukupolvien aikana. Näin eläen monen ihmisen koko elämä on tänä aikana yhtä ahdostusta ja urehtimista huomisesta.
Lie jopa harvinaista herkkkua ihmislajin keskuudessa . Tämä;
4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
5Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. 6Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
7ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
8Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ..........a-j-a-t-e-l-k-a-a;
9mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. Fil 4
Niin, ajatellen ihmisen elinympäristöä ja siihen kohdistuvaa ihmisen vastuuta tai vastuuttomuutta, niin jokainen ymmärtänee, miten hyvän tasapainon omaava ihminen ottaa parhaiten vastuuta myös elinympäristöstään. Ahdistunut ja murhehtiva ihminen ei edes mahdolistu kantamaan vastuuta elinympäristöstään,- koska tietoisuuden - ajattelun - on vallannut murheet ja yleensä kielteisyys.
Siis. Jos aikuisen oikeesti haluaisimme vaalia elinympäristöämme, niin tähän vaikutettasiin tehokkaimmin ihmisten mielentasapainon kautta - kohottamalla sitä. Verotuksin tehtynä ihmisten ahdistuvuus vain lisääntyy.
No, tietenkin tämä ajatteluni on täyttä utopiaa,- koska todellisuudessa ihmisellä ei ole vapaata tahtotilaa käytössään ja siten vaikutusmahdollisuutta. Ihmisen turmeltunut lihalisuus on synnin orjuutta. Olla orjan asemassa. Teoriat on siis teorioita ja todellisuus todellisuutta, jota historiastakin saamme havainnoida.
m.l
Työnteon jäätymistä ei käsitetä kostona.
https://m.youtube.com/watch?v=Yw4U9OBudoc&list=OLAK5uy_lksGPXhCxks3wbfQm4NAjRpCOL8U4P190&index=4
Nälähätiä on ollut, ettei se tämänpäivän hämmästyttävä tapahtuma ole.
Hieman historian tuntemusta.
Nykyään voidaan hyvin ruokkia, maa kasvaa kyllä satonsa, mutta ihminen tuohoaa oman elinympäristönsä. Siitähän on kyse.
Sitten rakennetaan vääriin paikkoihin baabelikaupungit. No, en tällä tarkoita niin jumalattomuutta, mutta ymmärtämättöyyttä, sekä tietämättömyyttä ympäristöstä.
Otan yhden paikan Vancouver- johon tuttuja on paennut Mellerin ennustuksia, eli sen Neuvostoliitto- hyökkäys Suomi- opin tähden.
Eli he lähtivät sutta pakoon, mutta tuleekohan karhu vastaan, mene ja tiedä.
Mutta, tuo kaupunki, monen muun joukossa on rakennettu alueelle, jossa tulirenkaan tähden, voi koska tahansa tulla tuho.
Siellä on ollut säännöllisin ajoin maanliikkeet ja tsunamit.
Eli asia ei ole uusi, mutta sen juuria ei tunneta, ja ihminen itse aiheuttaa tuhonsa ja "uutisoinnit" lopunajan maanjäristyksistä ja katastrofeista.
Vancouver voidaan tavallaan pahasti rampauttaa vesimassoilla, joka muutamantunnin jälkeen on Japanissa, tekemässä tuhoa siellä.
Eli luonnonvoimat on olemassa ja ne kuin kello käy, sekä lyö aikaa, sekä hetkeä.
Myös nälähädät, ne voidaan lukea hetkiin, mitä on ollut ja tulee olemaan.
Nyt vain ihminen helpommin voi valmistautua - jos sitä viisautta on, mutta laajemmin kannattaisi kaikki tietokamarit käyttää elämälle.
Suomen ja ihmisen on tietysti hyvä valmistautua pahanpäivänvaralle, mutta me kaupungistumme. Pottumaata ei enää niin ole, sähkö- ja jääkaappi, sekä pakastin on aika kevytpohjainen säilöntäpaikka, verrattuna kunnon vanhaan pottukellariin, suolatiinuun, naurispeltoon, hevoseen jne.
Eli hieman laajemmin katseltuna asioita, voidaan vetää yhtälöitä, eikä voivotella, että tulee sitä ja tulee tätä.
No, profetioitahan siellä Sanassa on. Se Waarinottamin profetioissa on myös sitä, että ehkä ojentauduttaisiin enemmän niin hallinnollisesti, kuin tekojemme kautta itse elämään viisaasti.
Nyt kun nuoret ja me muut kulutamme turhassa aikaa- tarkoittaen nettiä ja nättiä, me poltamme kallisarvoista aikaa valmistua elämän tuuliin.
Siinä me nukumme, eikä öljyä pidetä lampussa ja kun sitten siihen nälkäämme kuolemme, kukin ehkä eri aikajaksoissa ennen, nyt ja huomenna, se Jeesuksen tulo voi olla senkaltainenkin tapahtuma - kuoleman kautta.
No, pieni lapsen- lapsi alkaa heräilemään, pitää lähteä keittelemään puuroa. Waarin homma. Jatkakaahan arkistakin pohdintaa. KM
Joosefkin ymmärsi varautua 7n kestävään nälänhätään mutta kristityissä on näitäkin jotka ovat varmoja tai suhtvarmoina että pääsevät ylöstempaukseen ennen nälänhätää, kolmatta Jerusalemin temppeliä, pedon merkkiä.
Mutta mä pidän avoimena sen vaihtoehdon että ylöstempaus tuleekin vasta näiden kolmen jälkeen:
Eka tulee kolmas temppeli Jerusalemiin
Toka tulee pedonmerkki tarjolla ja eka sitä suositellaa, sitten tehdään laki lopuksi että se on otettava. Vai mikä muukaan keino pakottaisi ottamaan pedonmerkin kuin laki?
Kolmanneksi tulee nälkä ainakin niille joilla ei ole pedonmerkkiä. Tiukkaa voi olla pedonmerkityilläkin kun meret saastuu ja kalat kuolevat vähiin.
Lain kautta tulee synnin tunto, eli se on Jumalantahdon työkalu.
Työkalu osoittaa, että ihminen ei pysty elämään jumalana - kuin Jumala elää.
Vanhurskaus ja puhtaus.
Meidän on nojauduttava siihen, että pelastu on Jumalantyö meissä ja tässä on avain silmiemme edessä Kristus, jonka ME ristinnaulitsimme omin töin ristille.
Hän on runneltu meidän pahaintekojemme tähden, jopa niin, että emme kestäneet katsella Häntä.
Ja tähän tekoomme, me tarvitsemme armoa, koska meidän mielemme ei ole Jumalan mielen mukaista, eli Jumalanlain- on rakkaus- sen mukaista.
Siis joka näkee pelastuksensa tarpeen ja halun siihen että se on Jumalantyömeissä, niin lain tuomio ei ole hänen yllään, siis laki ei tuomitse Jumalanpuhdistamaa- hän on puhdas.
Mutta, joka ei käänny, hänelle se on samanmielisyys perkeleen kanssa, siis hänessä ON pedonmerkki, siis otsassa- on todella se mieli ja kädessä, ne teot, mitä pedonmerkki teettää. Eli ei ole repäisty irti kättä pahasta.
Näin ollen laki tuleekin tuomitsemaan pedonmerkin omaavat. He eivät alistu Jumalantahtoon. ts. eivät suullaan tunnusta Jeesusta Herrakseen ja Vapahtajakseen, jolla on elämä hallussaan ja antaa elämän, kelle tahtoo.
Kun Luodaan Uusi taivas ja maa- niin tähän maahan tullaan laskemaan Uusi Jerusalem.
Vanha on jo Jeesuksen ennustuksen mukaan hävitetty. Ja uusi ajanHengellinen huone onkin Jumalantyö - eli elävät kivet.
Muotouskonnollinen jerusalem on eri kirkkokunnat oppeineen ja mielipiteineen. Se on merkki heidän otsassa, jota tunnustetaan ja kädet, jotka merkkinä toimivat sen äärellä. Eli laittomuuden ihminen.
Tätä ei Jumala tunne, eli Pyhää ei siitä löydy.
Tavallaan ihmiset kokevat oikeaa sanannälkää, mutta muotojumalisuus jättää heidät nälkäiseksi.
Pedonmerkki sunnuntai !
Pedon muuttama lepopäivä on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, ELI ALUSTA ASTI.
Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.
Monet tutkijat myös katolinen kirkko sijoittaa tämän lepopäivämuutoksen vuoteen 364 jKr. jolloin KATOLISESSA LAODIKEAN KONSIILISSA PAAVI LIPERIUKSEN JOHDOLLA KEHOITETTIIN KIRKON JÄSENIÄ SAPATIN SIJASTA ALKAMAAN KUNNIOITTAA SUNNUNTAITA.
1234567---