Huom. Kiirehtikää

Anonyymi

Sipilän paskalaki tulee voimaan lokakuussa joudut tekemään 20tuhannen euron paskakaivon tai tulee sakot ja linnaa että saat käydä suihkussa ja paskalla. Vieläkö aijot äänestää keskustaa köyhä saa tehdä 2vuotta töitä että on vara maksaa pienpuhdistamo että saat käydä kakkalla.

17

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valehtelevalle persulle tiedoksi, ettei Sipilä ollut edes haaveillut eduskuntaurasta, kun paskalaki viriteltiin ihmisten kiusaksi. Turha siis siitä syyttää Sipilää, vaikka monesta muusta asiasta voikin.
      ----
      Paskalailla vaiheikas historia
      Talousjätevesien käsittelystä haja-asutusalueilla säädettiin alun perin asetuksella vuonna 2004 ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r) johdolla. Asetuksen takia haukkuja ovat saaneet useat ympäristöministerit, erityisesti Paula Lehtomäki (kesk).

      Vuonna 2011 säädöksiä kohtuullistettiin. Ville Niinistön (vihr.) ministerikaudella eduskunta hyväksyi uuden ympäristönsuojelulain 2014. Vuonna 2015 asetukseen sisältynyttä siirtymäaikaa jatkettiin kahdella vuodella ennen vuotta 2004 rakennetuille kiinteistöille, joiden jätevesijärjestelmä vaatii remonttia.

      Syyskuussa hallitus toi maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk) johdolla uudistuksen eduskuntaan.

      Uudessa laissa on muutettu vuoden 2014 ympäristönsuojelulain lukua 16 hajavesisäännösten osalta. Asetustasolla kyse on uudesta, vuoden 2011 asetuksen kumoavasta säädöksestä.

      Asetus sisältää muun muassa täsmennyksiä talousjätevesijärjestelmien suunnitelmiin, selvityksiin ja käyttö- ja huolto-ohjeisiin. Laissa puolestaan keskeistä on aluejako, joka antaa osalle asukkaista oikeuden lykätä puhdistusjärjestelmän tehostamisen muiden remonttien yhteyteen.

      • Anonyymi

        Persut eivät valehtele...ei tarvitse


    • Anonyymi

      Kannattaa myydä se kymppitonnin mökki niin saa puolet siitä paskakaivon hinnasta ja hommata itsensä kelan elätiksi jolle maksetaan jopa asumistukea.

      • Anonyymi

        Kuka menee maksamaan jostain homeisesta hökkelistä 10 tonnia? Täytyy olla päässä vikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka menee maksamaan jostain homeisesta hökkelistä 10 tonnia? Täytyy olla päässä vikaa.

        Kyllä noita on tullut myytyä meidänkin nurkilla vähän vaatimattomampiin oloihin tyytyväisille. Ihan naapurissa asuu yksi sellainen exreemestä TYKKÄÄVÄ.


    • Anonyymi

      Älkää uskoko valehtelevien persujen propagandaa ja kiihotusta.

      • Anonyymi

        Olkoon persut mitä tahansa puolestani mutta lakihan on kyllä tosi eikä feikki.


      • Anonyymi

        Sipilän firma ainakin niitä ecolaattoreita myy ja sipilä rikastunut niillä miljoonia.


    • Anonyymi

      Jätevesijärjestelmätarkastuksissa mökit laitetaan asumiskieltoon, jos uudenmukaisia jätevesijärjestelmiä ei ole asennettu. Vielä on kolmisen kuukautta aikaa laittaa asiat kuntoon.

    • Anonyymi

      Niin tietysti ja koko maailma ;Intiakin pelastuu, Suomi mummon ja vaarin, aiheuttamasta paskan määrästä.

      • Anonyymi

        Ei auta rutina. Jatkoaikaa on tullut. Hihat heilumaan


    • Pääasia, ettei pääomasijoittajien ilmaston tuhoamista veroteta jollain lentoverolla.

    • Anonyymi

      Sormet jo syyhyää kun pian pääsee käryttämään naapureita jotka eivät ole vaihtaneet lainvastaisia jätevesi systeemejä.

    • Anonyymi

      kun ei ole rahaa,homma jää tekemättä,mutta en tekisi muutenkaan. toimenpide on sama kuin = paskaa ja kusta päättäjien kalloissa.
      jos mökit aivan veden äärellä, on asia tehtävä,muuten ei.mutta ei pakolla.

      • Anonyymi

        Selitystä selityksen perään...aikaa on ollut vaikka kuinka kauan tehdä asialle jotain ,vaan ei ole tehty? Miksi ei? Rahapulaa on turha sössöttää, sitten myy helvettiin sen möksän jos ei ole vara maksaa. Mikä tässä on vaikeaa tajuta?


    • Anonyymi

      Kyllä nyt pitää saada mummoilta kaikki omaisuudet pois ja palvelutaloon asumaan.
      Kielletään öljylämmitys omasta talosta ja päälle vähän paskalakia mökille ja jos ei vielä riitä niin romahdutetaan haaveet eläkepäivien vietosta työuralla hankkimassa omaisuudessaan lähettämällä kurtturuusun tuhoamis partioita pihoille ja jätti suuri lasku postilaatikkoon.

      Kyllä siinä mummelin naama venähtää kun laskee paljon eläkkeestä jää vielä muihin kusettajien katto ja putki remontteihin.

    • Anonyymi

      Näinkin voi tehdä että laittaa kaivot umpeen että ei vuoda ympäristöön ja kun ne tulee täyteen ,tyhjennyttää ne jätevesi autolle tai vie paskavedet itse pohjavesialueelta tynnyreissä ja kärrillä joko kunnan jätevesipuhdistamoon tai jonnekin korkealle soraharjulle imeytymään maaperään mille lupa.
      Eikä tarvi maksaa maltaita jätevesi homman kuntoon saattamisesta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1173
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1143
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      856
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      853
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      757
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      657
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      94
      618
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      598
    9. 78
      571
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      538
    Aihe