Huom. Kiirehtikää

Sipilän paskalaki tulee voimaan lokakuussa joudut tekemään 20tuhannen euron paskakaivon tai tulee sakot ja linnaa että saat käydä suihkussa ja paskalla. Vieläkö aijot äänestää keskustaa köyhä saa tehdä 2vuotta töitä että on vara maksaa pienpuhdistamo että saat käydä kakkalla.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Valehtelevalle persulle tiedoksi, ettei Sipilä ollut edes haaveillut eduskuntaurasta, kun paskalaki viriteltiin ihmisten kiusaksi. Turha siis siitä syyttää Sipilää, vaikka monesta muusta asiasta voikin.
----
Paskalailla vaiheikas historia
Talousjätevesien käsittelystä haja-asutusalueilla säädettiin alun perin asetuksella vuonna 2004 ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r) johdolla. Asetuksen takia haukkuja ovat saaneet useat ympäristöministerit, erityisesti Paula Lehtomäki (kesk).

Vuonna 2011 säädöksiä kohtuullistettiin. Ville Niinistön (vihr.) ministerikaudella eduskunta hyväksyi uuden ympäristönsuojelulain 2014. Vuonna 2015 asetukseen sisältynyttä siirtymäaikaa jatkettiin kahdella vuodella ennen vuotta 2004 rakennetuille kiinteistöille, joiden jätevesijärjestelmä vaatii remonttia.

Syyskuussa hallitus toi maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk) johdolla uudistuksen eduskuntaan.

Uudessa laissa on muutettu vuoden 2014 ympäristönsuojelulain lukua 16 hajavesisäännösten osalta. Asetustasolla kyse on uudesta, vuoden 2011 asetuksen kumoavasta säädöksestä.

Asetus sisältää muun muassa täsmennyksiä talousjätevesijärjestelmien suunnitelmiin, selvityksiin ja käyttö- ja huolto-ohjeisiin. Laissa puolestaan keskeistä on aluejako, joka antaa osalle asukkaista oikeuden lykätä puhdistusjärjestelmän tehostamisen muiden remonttien yhteyteen.

Äänestä
  • Persut eivät valehtele...ei tarvitse

    Äänestä

Kannattaa myydä se kymppitonnin mökki niin saa puolet siitä paskakaivon hinnasta ja hommata itsensä kelan elätiksi jolle maksetaan jopa asumistukea.

Äänestä
  • Kuka menee maksamaan jostain homeisesta hökkelistä 10 tonnia? Täytyy olla päässä vikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka menee maksamaan jostain homeisesta hökkelistä 10 tonnia? Täytyy olla päässä vikaa.

    Kyllä noita on tullut myytyä meidänkin nurkilla vähän vaatimattomampiin oloihin tyytyväisille. Ihan naapurissa asuu yksi sellainen exreemestä TYKKÄÄVÄ.

    Äänestä

Älkää uskoko valehtelevien persujen propagandaa ja kiihotusta.

Äänestä
  • Olkoon persut mitä tahansa puolestani mutta lakihan on kyllä tosi eikä feikki.

    Äänestä

  • Sipilän firma ainakin niitä ecolaattoreita myy ja sipilä rikastunut niillä miljoonia.

    Äänestä

Jätevesijärjestelmätarkastuksissa mökit laitetaan asumiskieltoon, jos uudenmukaisia jätevesijärjestelmiä ei ole asennettu. Vielä on kolmisen kuukautta aikaa laittaa asiat kuntoon.

Äänestä

Niin tietysti ja koko maailma ;Intiakin pelastuu, Suomi mummon ja vaarin, aiheuttamasta paskan määrästä.

Äänestä
  • Ei auta rutina. Jatkoaikaa on tullut. Hihat heilumaan

    Äänestä

Pääasia, ettei pääomasijoittajien ilmaston tuhoamista veroteta jollain lentoverolla.

Äänestä

Sormet jo syyhyää kun pian pääsee käryttämään naapureita jotka eivät ole vaihtaneet lainvastaisia jätevesi systeemejä.

Äänestä

kun ei ole rahaa,homma jää tekemättä,mutta en tekisi muutenkaan. toimenpide on sama kuin = paskaa ja kusta päättäjien kalloissa.
jos mökit aivan veden äärellä, on asia tehtävä,muuten ei.mutta ei pakolla.

Äänestä
  • Selitystä selityksen perään...aikaa on ollut vaikka kuinka kauan tehdä asialle jotain ,vaan ei ole tehty? Miksi ei? Rahapulaa on turha sössöttää, sitten myy helvettiin sen möksän jos ei ole vara maksaa. Mikä tässä on vaikeaa tajuta?

    Äänestä

Kyllä nyt pitää saada mummoilta kaikki omaisuudet pois ja palvelutaloon asumaan.
Kielletään öljylämmitys omasta talosta ja päälle vähän paskalakia mökille ja jos ei vielä riitä niin romahdutetaan haaveet eläkepäivien vietosta työuralla hankkimassa omaisuudessaan lähettämällä kurtturuusun tuhoamis partioita pihoille ja jätti suuri lasku postilaatikkoon.

Kyllä siinä mummelin naama venähtää kun laskee paljon eläkkeestä jää vielä muihin kusettajien katto ja putki remontteihin.

Äänestä

Näinkin voi tehdä että laittaa kaivot umpeen että ei vuoda ympäristöön ja kun ne tulee täyteen ,tyhjennyttää ne jätevesi autolle tai vie paskavedet itse pohjavesialueelta tynnyreissä ja kärrillä joko kunnan jätevesipuhdistamoon tai jonnekin korkealle soraharjulle imeytymään maaperään mille lupa.
Eikä tarvi maksaa maltaita jätevesi homman kuntoon saattamisesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sipilän paskalaki tulee voimaan lokakuussa joudut tekemään 20tuhannen euron paskakaivon tai tulee sakot ja linnaa että saat käydä suihkussa ja paskalla. Vieläkö aijot äänestää keskustaa köyhä saa tehdä 2vuotta töitä että on vara maksaa pienpuhdistamo että saat käydä kakkalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu