TULIHELVETTI ON TOTTA

Useat on aivopesty uskomaan, että mitään tulihelvettiä ei ole, ja että mukamas voi toteuttaa kaikenmaailman kieroutuneita seksuaalisia fantasioita kunhan touhuaa päälle 18 vuotiaan kanssa yksimielisesti toista pakoittamatta.

Näin ei kuitenkaan ole, meillä on hyvinkin tarkat rajat Raamatussa, jota tulee noudattaa, ja joita lakienkin tulisi mukailla ollakseen oikeita lakeja, jotka suojelevat ihmisen elämää.

Laitan nyt kolme paikkaa Raamatusta, jotka kertovat helvetin olevan ihan todellinen paikka, paikka minne menevät Jumalan kieltäjät ja jotka kieltäytyvät ottamasta Jeesusta vastaan omaksi Vapahtajaksi.

1. Jesaja 30:33. Sillä aikoja sitten on polttopaikka valmistettu; kuninkaallekin se on varattu. Syvä ja leveä on sen liesi, tulta ja polttopuita paljon. Herran henkäys kuin tulikivi-virta sytyttää sen.

2. Matteuksen evankeliumi 25:41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: Menkä pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu berkeleelle ja hänen enkeleillensä.

3. Johanneksen ilmestys 20:10. Ja berkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.

Jeesus kuitenkin tuli tekemään tyhjäksi berkeleen teot, eli jos sinä uskot Jeesukseen NIINKUIN Raamattu hänestä opettaa, että hän on Vapahtaja, niin uskosi tekee sinut vapaaksi kaikista helvetin tuomioista, ja saat mennä Taivaaseen ikuiseen Paratiisiin kuoltuasi.

Mutta jos kieltäydyt uskomasta, saat pelätä kaikkia näitä tuomioita mitä olen tässä tekstissäni maininnut.

57

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luterilaisuus-palsta tms taitaisi olla oikea palsta Helvetistä saarnaamiseen.

      Jos haluat keskustella aiheesta täällä, niin perustele, miksi uskot, että Raamattu olisi sen totuudellisempi kirja kuin vaikkapa Kalevala tai Koraaani.

      • Raamattu toimii, minulle esimerkiksi tapahtui kun tulin uskoon sellaisia asioita kuin Raamattu kuvaa, näin näyn, sain Pyhän Hengen itseeni ja merkkinä siitä aloin puhua kielillä.

        Lisäksi Raamattu ankkuroituu syvästi historiaan, kun se kertoo ihmiskunnan ammunkoitosta ja kuinka Israelin kansa sai alkunsa kertoo Israelin historiasta kuinka Jumala on ollut kaitsemassa tätä kansaa ja kuinka Jumala on historian aikana tehnyt sellaisia ihmeitä, joiden rinnalla Kalevalan sekä Koraanin kirjoituksen kalpenevat.

        Raamattu on lujasti historiaan ankkuroitunut totuudellinen kirja toisin kuin nyt koraani ja kalevala, joita voi luonnehtia sepitelmiksi.

      • Anonyymi

        "Raamattu on lujasti historiaan ankkuroitunut totuudellinen kirja"

        Raamattu on varsin typerä opus, joka kertoo senajan ihmisten uskomuksista ja myyteistä. Esimerkiksi nooan tulva, on kokonaisuudessaan todella lapsellinen tarina, jolle ei löydy mitään pohjaa todellisuudesta.

        Mielikuvitustarinasi tulihelveteistä ei valitettavasti vakuuta ketään. Ja jos kerran uskot että palvomasi jumalaolento on tällaisen tulihelvetin luonut ja ihmisiä sinne viskelee niin silloin jumlaolentosi on täysin moraaliton ja sinä olet täysin moraaliton raukka palvoessasi tällaista olentoa.

        Jumalasi on ihmisten keksimä satuolento, mielikuvituksen tuotetta, ei mitään muuta. Valitan :)

      • miikanaahum kirjoitti:

        Raamattu toimii, minulle esimerkiksi tapahtui kun tulin uskoon sellaisia asioita kuin Raamattu kuvaa, näin näyn, sain Pyhän Hengen itseeni ja merkkinä siitä aloin puhua kielillä.

        Lisäksi Raamattu ankkuroituu syvästi historiaan, kun se kertoo ihmiskunnan ammunkoitosta ja kuinka Israelin kansa sai alkunsa kertoo Israelin historiasta kuinka Jumala on ollut kaitsemassa tätä kansaa ja kuinka Jumala on historian aikana tehnyt sellaisia ihmeitä, joiden rinnalla Kalevalan sekä Koraanin kirjoituksen kalpenevat.

        Raamattu on lujasti historiaan ankkuroitunut totuudellinen kirja toisin kuin nyt koraani ja kalevala, joita voi luonnehtia sepitelmiksi.

        ”Raamattu toimii, minulle esimerkiksi tapahtui kun tulin uskoon sellaisia asioita kuin Raamattu kuvaa, näin näyn, sain Pyhän Hengen itseeni ja merkkinä siitä aloin puhua kielillä.

        Tietenkin, koska itse halusit sellaisia tapahtuvan. Ihmisen psyyke on väkevä ja pystyy huijaamaan haltijaansa täysin suvereenisti, jos haltija itse niin toivoo.

        >Lisäksi Raamattu ankkuroituu syvästi historiaan, kun se kertoo ihmiskunnan ammunkoitosta

        Vaan kun ei kerro. Ihmisiä oli olemassa jo pari sataa tuhatta vuotta ennen kuin juutalaiset alkoivat raapustella tekstejään.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Aatamista ja Eevasta ihmissuku sai alkunsa, Jumala loi heidät!
        Ilman heitä yhtäkään ihmistä ei olisi.
        Mahtuuko järkeesi, jos ei olet saatanan leirissä, vaikka et sitä tiedostaisikaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aatamista ja Eevasta ihmissuku sai alkunsa, Jumala loi heidät!
        Ilman heitä yhtäkään ihmistä ei olisi.
        Mahtuuko järkeesi, jos ei olet saatanan leirissä, vaikka et sitä tiedostaisikaan.

        Mahtuu heti kun todistat väitteesi.

    • Tietysti tulihelvetti on totta!

      Monet uskonnot todistavat siitä!

      Siperiassa on porattu niin syvä kaivo, että helvetissä kituvien sielujen/henkien huudot tulivat poraajien kuultaviksi!

      Monet ihmiset todistavat matkastaa avaruuden halki taivaaseen Jumalan ja Jeesuksen luokse, minkä jälkeen he matkustivat helvettiin ja näkivät siellä kärsiviä ihmisiä tulisessa liekissä!

      Tottakai helvetti on totta!

      • No jaa - kaivon sijalla piti olla "reikä", mutta tuli nyt vahingossa "kaivo", koska Raamatun totuudelliset kirjoitukset puhuvat "syvyyden kaivosta"...

      • Anonyymi
        G4G kirjoitti:

        No jaa - kaivon sijalla piti olla "reikä", mutta tuli nyt vahingossa "kaivo", koska Raamatun totuudelliset kirjoitukset puhuvat "syvyyden kaivosta"...

        Sillä tarkoitettiin tulivuoren kraateria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä tarkoitettiin tulivuoren kraateria.

        Ei suinkaan, vaan saastaista hornaa, jonne rakastava ja kaikkivoipa Jahve paiskoo luomiaan käristymään yleensä siksi että ovat ajatelleet väärin eikä kaikkivoipaisuudestaan huolimatta ole koskaan keksinyt parempaakaan keinoa homman hoitamiseksi. Ihan loogistahan tuo.

      • Anonyymi

        << Siperiassa on porattu niin syvä kaivo, että helvetissä kituvien sielujen/henkien huudot tulivat poraajien kuultaviksi! >>

        Tämä ilmeisesti on totta, että on porattu erittäin syvä reikä Siperiassa. Sekin on käsittääkseni totta, että sinne on pistetty mikrofoni, josta on kuultu erilaisia kirskuvia ääniä tms.

        Mutta mutta, se kertoo oivasti hihhuleitten idioottimaisuudesta, että kun porataan erittäin syvä reikä niin syvälle, missä tiedätään kiviperän olevan epävakaa ja erittäin suuressa paineessa, niin tuollaisen poraamisen jälkeen tapahtuvat äänet tulisi jostain todisteettomista sieluista. Uskovaisten mielestähän ne eivät voi olla kiven liikunnoista ja paineen aiheuttamista jännitteiden purkautumisista - varsinkin kun juuri on heikennetty yhtä kohtaa litosfääristä poraamalla siihen reikä. Ja kaiken tämän jälkeen hihhuli pitää itseään jotenkin täysijärkisenä vaikka juuri tuollainen idiotismi osoittaa hihhulien typeryyden. Kova pakko pakko pakko on vaan löytää edes yksi "todiste", niin sitten keksitään ihan normaalienkin asioiden muka jotenkin umpikierolla logiikalla todistavan näitä uskomuksia - jotka ei kyllä vielä senkään jälkeen perustu mihinkään muuhun kuin mielikuvitukseen. Ja itse asiassa, tuollaiset luulottelut "todisteista", jotka menee aivan riemuidiootin tasolle, kääntyy kyllä uskovasia vastaan: hehän yrittävät todistaa aivan älyvapailla keinoilla omaa mielikuvitusotustaan todeksi.

        Minä olen pitänyt kertomuksia Siperian porauksista ja helvetissä olijoiden hätähuudoista auenneesta reiästä urbaaneina legendoina. Olivatpa ne mitä tahansa, niin typeriä ovat ja uskovaiset on ollut todella helppo valjastaa tämänkin valheen levittämiseen.

        Hävettäisi olla kristitty, kun seurakuntalaiset levittävät mitä uskomattomampia tekaistuja juttuja... eiväthän ne suoranaisesti valheita ole sen kannalta, joka uskoo näihin valheisiin ja levittää niitä totuutena, mutta häpeällistä ja tyhmää on levittää kaiken maailman juoruja mukamas totuutena... väitetyistä ihmeparantumisista kuolleista herättämiseen ja helvetissä/taivaassa/paratiisissa käynteihin...

        << Minä olen pitänyt kertomuksia Siperian porauksista ja helvetissä olijoiden hätähuudoista auenneesta reiästä urbaaneina legendoina. >>

        Luin tuosta jostain (vuosia sitten), mutta en kylläkään alkuperäisestä raportista, joten en minäkään aivan varma asiasta ole. Kuitenkin noita reikiä on porailtu vaikka kuinka, mutta tietysti yli kymmeneen kilometriin poraaminen on jo haastavaa. Sinänsähän tuo olisi varsin loogista, että reiän tutkimusmenetelmäksi valittaisiin ääneen perustuva helppo keino. Sitä en sitten tiedä, millaisilla taajuuksilla tuota mittausta olisi tehty (eli onko kirskunnat tms. olleet ihmiskorvalle mahdottomia kuulla, mutta taajuusmuunnettuina ne olisi tehty kuultaviksi) ja että olisiko se ollut enemmän kaikuluotausta eli että mikrofonin kanssa olisi laskettu myös äänilähde. Sillä ainakin saisi selville noin syvällä olevan kivimateriaalin yhtenäisyyden: miten paljon ja miten suuria kräkkejä siellä on. Se ainakin olisi kiinnostava tutkimuskohde.

        Nytkin kirjoitin jo sen verran, että olisi voinut jo kaivaa tiedot tästä, mutta en silti jaksa.

        << Hävettäisi olla kristitty, kun seurakuntalaiset levittävät mitä uskomattomampia tekaistuja juttuja. [Ihmeparantumiset, helvetit, autonavainten löytymiset rukouksella tms.] >>

        Niinpä, eikö tuollaisissa ihminen tee itsestään oikein tahallisesti täyden idiootin. Missään muussa yhteydessä kuin uskonnon mielikuvitusmaailmassa ei takuulla uskottaisi jotain ihmistä, joka selittää vaikka nyt, että kani heräsi kuolleista sen jälkeen kun se oli paistettu lanttu/porkkanapedillä, rosmariinia korvan takana, mutta sitten kun oma usko vaatii tuollaisen uskomista, niin ihminen menettää kokonaan kriittisen ajattelutavan. Ikään kuin älykkyysosamäärä laskisi miinuksen puolelle kun asia kohdistuu uskonnolliseen asiaan eikä uskoveljen tarinaa saa edes tarkastaa tai kohdistaa siihen mitään kriittistä ajattelua. Se vaan uskotaan kuin lapsi "joulupukin" selitykset (jotka pukki oli "kertonut" isälle ja äidille porstuassa), miksei ponia tänä vuonna saatu.

        Tietysti nuo uskovat on keskimäärin kohtalaisen reippaastikin heikompiälyisiä kuin muut, joten kyllähän se tietysti näkyykin tällaisissa asioissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei suinkaan, vaan saastaista hornaa, jonne rakastava ja kaikkivoipa Jahve paiskoo luomiaan käristymään yleensä siksi että ovat ajatelleet väärin eikä kaikkivoipaisuudestaan huolimatta ole koskaan keksinyt parempaakaan keinoa homman hoitamiseksi. Ihan loogistahan tuo.

        No selitäppä miksi Jumala olisi kiinnostunut heittämään ketään helvettiin, kun antoi Poikansa Jeesuksen kärsiä ja kuolla ristillä sijaisrangaistuna, että ketään joka uskoo tähän Jeesukseen NIINKUIN Raamattu opettaa, ei tarvitse heittää helvettiin.

        Jumala on tehnyt kaiken omasta puolestaan, että ketään ei tarvitsisi heittää helvettiin, sillä hän rakastaa ihmisiä.

        Pallo on nyt ihmisellä, tahdotko sinä uskoa Jeesukseen sijaiskärsijänäsi niinkuin
        Raamattu opettaa?

        Jos sinä tahdot uskoa Jeesukseen, niin sinä et missään nimessä joudu tulihelvettiin.

        Mutta jos et tahdo uskoa Jeesukseen niin tällöin vietät ikuisuutesi tulihelvetissä rangaistuna siitä mitä olet pahaa tehnyt.

      • Anonyymi

        "No selitäppä miksi Jumala olisi kiinnostunut heittämään ketään helvettiin"

        Jumalasihan tämän helvetin on luonut :) Jumalasi siis keksi säännöt ja tuli katumapäälle ja tämän tilanteen korjaamiseksi päätti hän vaatia itsensä uhrattavaksi itselleen, jotta sai luotua porsaanreiän _OMIIN_ sääntöihinsä.

        Tämä tarina on täysin järjetön ja epälooginen. Yksikään jumalaolento ei olisi näin helvetin typerä. Ainiin ja jeesuksellasi voit pyyhkiä persettä ja lapselliselle tulihelvetillesi nauran makoisasti :)

      • miikanaahum kirjoitti:

        No selitäppä miksi Jumala olisi kiinnostunut heittämään ketään helvettiin, kun antoi Poikansa Jeesuksen kärsiä ja kuolla ristillä sijaisrangaistuna, että ketään joka uskoo tähän Jeesukseen NIINKUIN Raamattu opettaa, ei tarvitse heittää helvettiin.

        Jumala on tehnyt kaiken omasta puolestaan, että ketään ei tarvitsisi heittää helvettiin, sillä hän rakastaa ihmisiä.

        Pallo on nyt ihmisellä, tahdotko sinä uskoa Jeesukseen sijaiskärsijänäsi niinkuin
        Raamattu opettaa?

        Jos sinä tahdot uskoa Jeesukseen, niin sinä et missään nimessä joudu tulihelvettiin.

        Mutta jos et tahdo uskoa Jeesukseen niin tällöin vietät ikuisuutesi tulihelvetissä rangaistuna siitä mitä olet pahaa tehnyt.

        >Jumala on tehnyt kaiken omasta puolestaan, että ketään ei tarvitsisi heittää helvettiin, sillä hän rakastaa ihmisiä.

        Tietenkään ketään ei ”tarvitse” heittää Helvettiin, kysehän on vain Jumalan itsensä sadistisesta valinnasta.

        Uskonoppisi kuulostaa kovasti siltä että Jumalan yläpuolella on vielä joku, joka asettaa Jumalalle reunaehtoja.

    • Avaaja: Ihmiset ateistipalstalla eivät välitä raamatustasi tai katso sen olevan mitenkään erityinen teos muiden fiktiivisten kirjoitusten joukossa. joten jos tahdot tehdä tähän viittaavia väitteitä, sinun täytyy ensiksi todistaa sen olevan kokonaan totta.

      Vähän sama kuin jos joku Buddhisti tai muslimi tulisi sinulle kertomaan heidän pyhän kirjansa kertomuksia, samoin ateistit suhtautuvat raamattuusi.

    • Anonyymi

      Ihmisellä on edessä aina etsikkoaika, missä kutsutaan, kuitenkin Jumalan hylkääjät hyvin harva haluaa olla samassa aitiossa, jostakin pienestä rikkeestä. Muistetaan monet kulttuurit. Ihminen voi olla hyvä vaikka omaa toisenlaisen käsityksen. Jeesus ei tuomitse tulihelvettiin buddhalaisia, hinduja etc. rauhallista ja harrasta väkeä. Myös muslimeita.

      • Anonyymi

        "Jeesus ei tuomitse tulihelvettiin buddhalaisia, hinduja etc."

        No mutta tietenkin tuomitsee! Vääräuskoisilla ei ole mitään asiaa pelastukseen, vaan sama tulihelvetti odottaa heitä kuin saastaisia homoja ja ateistejakin.

      • Anonyymi

        "Jeesus ei tuomitse tulihelvettiin buddhalaisia, hinduja etc."

        Mikä on siis sinun käsityksesi mukaan kriteeri siihen kuka joutuu helvettiin?

        Riittääkö usko peipposten ylikamiin? Tai usko siihen että tikapuiden alta ei saa kävellä? Usko siihen että oma suosikkijoukkue voittaa seuraavan jalkapallo-ottelun?

        Mikä usko pelastaa mielestäsi helvetiltä jos ateistit sinne joutuvat mutta hindut ja buddhalaiset "etc" eivät?

        Thronos

    • Anonyymi

      Mitä Matteus mahtoi tietää Perkeleestä?

      • Matteus ei tiennyt mitään, mutta luovana henkilönä hän osasi valehdella niin hyvin, että jutut menevät edelleenkin täydestä kuin väärä raha.

    • Kyllä tällä Telluksella tulijärviä on ja muutaman tuhannen kilometrin päässä on todella masuunisen kuumaa.
      Wiki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Maan_ydin

      Voihan sitä helvetiksikin kutsua jos on lukenut bibliaa. Ehkä voidaan väittää sitäkin, että jumalat ovat jääneet jumiin avaruuden "mustiin aukkoihin" kun heistä ei ole tehty todellisia havaintoja.

    • >>...mukamas voi toteuttaa kaikenmaailman kieroutuneita seksuaalisia fantasioita kunhan touhuaa päälle 18 vuotiaan kanssa yksimielisesti toista pakoittamatta.<<

      Kuule! Voi kyllä toteuttaa kaikenmaailman kieroutuneita seksuaalisia fantasioita kunhan touhuaa päälle 16 vuotiaan kanssa yksimielisesti toista pakoittamatta.

      Kun tuli on palamisen ilmentymä, ja palaminen on aineen yhtymistä happeen, niin miten ihmeessä helvetissä voi ikuisuuden riittää sekä polttoainetta että happea?

    • Anonyymi

      Mitä jos homot uskookin raamattuun, silloinhan he pelastuvat.
      Se on kummaa se uskonnollisuus, kun kaiken voi tulkita miten haluaa.

      • Ei ainakaan v. 1933/38 suomenk. raamatunkäännöksen mukaan homomiehen tarvitse edes uskoa pelastuakseen. Riittää, että makaa vaan jonkun miehen kanssa sängyllä yöllä: toinen otetaan, toinen jätetään. Pelastusprosentti on siis 50%, eikä uskovaisuudesta tuossa kohdassa puhuta mitään.

        Siellä se on Luukkaan evankeliumissa luettavissa.

    • Anonyymi

      Aloittaja on varmaan antanut kaiken omaisuutensa pois sillä helpompi kamelin on mennä neulansilmän läpi kuin maallista mammonaa haalineen Taivaaseen.

      Kirjoitatko kirjaston koneelta?

      • Taivaassa ei haise kakka, sillä Jeesus rakastaa ihmisiä ja ei halua näiden tuntevan epämiellyttävää hajua. Sitäpaitsi Paratiisi ei olisi Paratiisi sonnan hajuisena.

        Ihmiset ja enkelit Taivaassa Paratiisissa ovat täydellisen onnellisia, mitä ei voida sanoa siitä mitä elämä on täällä maaplaneetalla.

      • miikanaahum kirjoitti:

        Taivaassa ei haise kakka, sillä Jeesus rakastaa ihmisiä ja ei halua näiden tuntevan epämiellyttävää hajua. Sitäpaitsi Paratiisi ei olisi Paratiisi sonnan hajuisena.

        Ihmiset ja enkelit Taivaassa Paratiisissa ovat täydellisen onnellisia, mitä ei voida sanoa siitä mitä elämä on täällä maaplaneetalla.

        Taivaassa haisee pahalta, koska siellä vallitsee pyhä... eiku häpyhenki. Sinne kaikki uskovaiset ovat innolla menossa sillinlemuun.

      • miikanaahum kirjoitti:

        Taivaassa ei haise kakka, sillä Jeesus rakastaa ihmisiä ja ei halua näiden tuntevan epämiellyttävää hajua. Sitäpaitsi Paratiisi ei olisi Paratiisi sonnan hajuisena.

        Ihmiset ja enkelit Taivaassa Paratiisissa ovat täydellisen onnellisia, mitä ei voida sanoa siitä mitä elämä on täällä maaplaneetalla.

        >Ihmiset ja enkelit Taivaassa Paratiisissa ovat täydellisen onnellisia, mitä ei voida sanoa siitä mitä elämä on täällä maaplaneetalla.

        He ovat siis hedonistisia psykopaatteja, silla normaali ihminen ei mitenkään voi olla onnellinen, jos tietää miljardien samalla kärsivän sietämättömiä tuskia.

        Äläkä ala selitellä että Jumala pyyhkii ihmisten mielestä heidän Helvettiin joutuneet läheisensä, sillä samalla logiikalla Hän pystyisi pyyhkimään heistä myös kaiken pahuuden ja ottamaan heidät Taivaaseen.

      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        Taivaassa ei haise kakka, sillä Jeesus rakastaa ihmisiä ja ei halua näiden tuntevan epämiellyttävää hajua. Sitäpaitsi Paratiisi ei olisi Paratiisi sonnan hajuisena.

        Ihmiset ja enkelit Taivaassa Paratiisissa ovat täydellisen onnellisia, mitä ei voida sanoa siitä mitä elämä on täällä maaplaneetalla.

        Minä pidän elämä täällä maan päällä. Voin rakastaa lähimmäisiäni, tehdä työtä, pitää huolta läheisistäni ja auttaa apuatarvitse. Jos miika ei pidä elämästa ,niin siihenkin löytyy helppo keino.

    • Anonyymi

      Tämä ei ole oikea palsta uskonnollisille harhoille ja Raamattu -höpinöille. Mene jonnekin uskonharhaisten palstoille saarnaamaan.

    • Anonyymi

      Jälleen pyyteettömät ateistit antavat sinulle, vakavasti mielenterveysongelmaiselle, ilmaista apuaan!

    • Anonyymi

      << Useat on aivopesty uskomaan, että mitään tulihelvettiä ei ole >>

      Varmasti jompi kumpi taho on aivopesty uskomaan jotain, mutta kyllä se tyhjä arpa osuu nyt Sinun kohdallesi.

      Miten se menikin niin, että vaikka uskoit joulupukkiin, että kiltit saavat lahjoja paljon, niin aina se naapuruston rikkaan perheen lapsi sai enemmän lahjoja vaikka tuhmia tekoja oli mielestäsi hänen tilillään enemmän kuin omallasi. Jep, Sinut oli aivopesty uskomaan joulupukkiin - todisteettomaan hyvien ja pahojen ihmisten jakajaan, tuomitsijaan ja lahjojaan. Sama teema toistuu vanhempana, mutta hihhuli ei pysty itsereflektioon: hän on aiemminkin mennyt samaan ansaan ja uskonut, mitä hänelle on totuutena syötetty - ja ilman pitäviä todisteita.

      Vähän säälittäväksi menee, mutta kait se vähän heikkolahjaisempien sääliminen on turhaa hommaa.

      << voi toteuttaa kaikenmaailman kieroutuneita seksuaalisia fantasioita kunhan touhuaa päälle 18 vuotiaan kanssa yksimielisesti toista pakoittamatta. >>

      Tietysti kaikki, mitä et itse tee, on mielestäsi kieroutunutta. Mutta mutta, monipuolinen seksuaalinen elämä on todella erinomaista. Se syventää suhdetta (parhaimmillaan), jolloin suhdetta pidetään tyydyttävänä. On tosiaan hirvittävän paljon näitä seksuaalikielteisiä tai juuri tuollaisia aivopestyjä ihmisiä, jotka kieltävät vaihtelun seksistä. Sitten heidän puolisonsa käyvät vieraissa hakemassa sitä seksuaalista tyydytystä kun kotona siihen on itse rakennettu este. Näin maailma toimii.

    • Anonyymi

      Vapahtaja olet sinä! Sen kun eroat ahdistavasta uskonyhteisöstä, joka helvetillä uhittelee. He ne tekevät teille helvetin maan päälle.

    • Jumala rakastaa sinua niin paljon, että loi varmuuden vuoksi helvetin, jos sinä et rakastakaan jumalaa. Jumala valvoo tekemisiäsi ja ajatuksiasi koko elämäsi ajan, eikä tässä vielä kaikki, hän valvoo sinua myös kuolemasi jälkeen taivaassa tai helvetissa iankaikkisesti. Lisäksi sinulla ei ei ole vapaata tahtoa vaan jumala on etukäteen suunnitellut elämäsi ja tietää etukäteen kaikki mitä teet. Melkoista diktatuuria, Kim Jong-un olisi kateellinen, jos uskoisi jumalaan.

      • Kyllä minulla aloittajalla on vapaa tahto, voin koska tahansa haluan luopua seuraamasta Jeesusta, ei hän pakota minua seuraamaan itseään.

        Mutta en ryhdy tekemään moista mielen muutosta, koska se olisi järjetöntä, luopua nyt siitä joka minua eniten rakastaa, ja lopulta löytäisin itseni tulihelvetistä.

    • Ei kuulu palstan aihepiiriin. Voitko siirtyä puhumaan helvettiuskomuksista jonkun sellaisen uskonnon palstalle, jonka osana ovat helvettiuskomukset.

    • Anonyymi

      Kun pyhän hengen sytyttää palamaan tikulla saattaa tulihelvetti syttyä housuissa.

    • Tuote: KOHTI MAALIA – KAKÁN TARINA – Kristillinen kirjakauppa ...

    • Anonyymi

      Mikähän mahtaa olla Helvetin hiilijalanjälki?

      Jos siellä nämä vuosituhannet on kivihiiltä ja turvetta tupruteltu, ei mikään ihme, että nyt on ilmakehä täynnä hiilidioksidia, ja ilmastonmuutos uhkaa.

      Jos Julmalalla olisi yhtään järkeä, olisi Hän siirtynyt aikaa sitten tuulivoimaan Helvetin energialähteenä.

    • Anonyymi

      Eikö sen pelastuksen pitänyt olla ilmainen lahja?

      • Anonyymi

        Juutalaisjumala käy tietenkin tuollakin kauppaa, ja huijaa kun milloin pystyy.

      • miikanaahum

        Pelastus onkin ihmisille ilmainen lahja, mutta Isä Jumalalle se maksoi, että antoi Poikansa Jeesuksen meidän ihmisten edestä, kuolla ja kärsiä ristillä, että me saisimme vapautuksen.

      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        Pelastus onkin ihmisille ilmainen lahja, mutta Isä Jumalalle se maksoi, että antoi Poikansa Jeesuksen meidän ihmisten edestä, kuolla ja kärsiä ristillä, että me saisimme vapautuksen.

        Nämä vastaukset kertovat hyvin, miksi uskovan hihhulifundiksen kanssa ei kannata yrittää keskustella järjellisellä tasolla. Sama kuin yrittäisi keskustella 3-vuotiaan kanssa asiallisesti järjellisellä tasolla. Säälittävää.

    • Anonyymi

      Uusi testamentti on niin liioittelevaa tekstiä että kirjoittaja on voinut tarkoittaa helvetillä lähes mitä tahansa.

      • Anonyymi

        Raamattu on myös tieteellisesti todistettu monilta osin paikkansapitäväksi, mutta vasta 1800-luvun lopulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on myös tieteellisesti todistettu monilta osin paikkansapitäväksi, mutta vasta 1800-luvun lopulla.

        Mitkäs näitä tieteellisesti todistettuja raamatun osia sitten oikein ovat? Kukas näitä on arvioinut? Voit myös varmaan lähteitäkin tarjota näihin "tieteellisiin todistuksiin".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkäs näitä tieteellisesti todistettuja raamatun osia sitten oikein ovat? Kukas näitä on arvioinut? Voit myös varmaan lähteitäkin tarjota näihin "tieteellisiin todistuksiin".

        Lähteitä: KR 1933

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähteitä: KR 1933

        Eli tarkoitat ilmeisesti vuoden 1933 käännöstä raamatusta. Ei mene ainakaan tieteellisenä todisteena tämä läpi. Ei edes hyvä yritys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli tarkoitat ilmeisesti vuoden 1933 käännöstä raamatusta. Ei mene ainakaan tieteellisenä todisteena tämä läpi. Ei edes hyvä yritys.

        Kyllä menee tieteellisesti läpi, se meni sitä jo 1850-luvulla.
        Tiede ei voi kumota sellaista, minkä se on tieteellisesti todistanut paikkansapitäväksi Raamatusta, joka kerrottiin siellä jo 3500 vuotta sitten.
        Tiede pitää Raamatun sanan kirjoittajaa ihmeenä, että hän kertoi faktan, jonka tiede kykeni todistamaan vasta 3500 v. myöhemmin täysin oikeaksi!!!!
        Näitä aihetodistuksia löytyy useita ja ne ei liity millään tavalla kristillisyyteen!

        Oletko miettinyt yhtään kuinka paljon maailma ja ennen kaikkea tiede on muuttunut 150 vuodessa? Epäilen vahvasti edelleen, että raamattua olisi tieteellisesti todistettu edes 1850-luvulla. Eli nyt kun olet esittänyt tällaisen väittämän, niin ole hyvä ja anna todisteita ja esimerkkejä näistä raamatussa olevista "faktoista", jotka on todistettu 3500 vuotta myöhemmin oikeiksi.

    • Anonyymi

      TulliHelvetti on totta, kun tilaa autonosia Jenkeistä. Edes Herra ei tiedä mitä vastata tullin Herralle :()

      • Anonyymi

        Onko tullinherra ainoa jonka tunnet?

    • Anonyymi

      Mitä jos ei pidä Raamattua tietokirjana?

    • Anonyymi

      Olet ainakin 100 vuotta ajastasi jäljessä. Enää ei tuollainen pelottelu vaikuta kuin pieneen herkkäuskoiseen vähemmintöön. Nykyään pitää olla myös perusteet kunnossa, nyt odotetaan väitteille selvää faktapohjaa. Tässä tapauksessa ei ole esittää edes huonoja perusteluita faktasta puhumattakaan.

      Sukupolvi sukupolvelta herkkäuskoisten osuus muusta väestöstä hupenee. Sitä kutsutaan myös sivistykseksi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      56
      5431
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3487
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1612
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1544
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1033
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe