Make America Great Again

Trumpin poliittinen iskulause oli tehdä Amerikasta jälleen suuri. Tulokset vaikuttavat täysin päinvastaisilta. Trump on tekemässä Amerikasta sisäänpäin kääntynyttä, itsekästä nationalistivaltiota.

Mielikuva Amerikan suuruudesta luotiin toisessa maailmansodassa, missä USAn rooli oli ratkaiseva. Moni uskoo, että sodan kulun ratkaisi Neuvostoliitto Stalingradissa. Osin se on totta, mutta ilman monen rintaman sotaa Saksa olisi voinut kuitenkin pärjätä itärintamalla. USA atomipommeineen olisi ollut lopulta liikaa. USAn koettiin puolustaneen vapautta ja demokratiaa. Se teki USAsta suuren.

USAn suuruus on liberalismissa ja suvaitsevaisuudessa. Näitä arvoja lännessä on kunnioitettu ja pidetty lähes pyhinä eikä syyttä. Amerikkalainen vapaus on ollut yksilönvapautta. Se on mahdollistanut ns. amerikkalaisen unelman eli jokainen voi omalla yritteliäisyydellään saavuttaa korkean elintason ja hyvinvoinnin. Amerikkalaiset halusivat levittää tätä aatetta myös muualle maailmaan. Välillä kylläkin pakolla ja omaa etuaan ajaen. Mutta kokonaisuutena USAsta ajateltiin hyvin positiivisesti.

USAssa oli sallittua kritisoida hyvinkin voimakkaasti maan omaa politiikkaa. Tämä vapaus koettiin 60- ja 70-luvuilla Vietnamin sodan vastaisuudessa ja kansalaisoikeusliikkeessä. Nämä ovat asioita, joiden vuoksi Amerikkaa pidettiin suurena.

Amerikkaa on pidetty suurena myös sen talouden vuoksi. USA on nojannut siinä tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Niiden ansioista USA pääsi ylivertaiseksi ykköseksi tietotekniikan saralla. Sen kilpailuasema on ollut siinä todella huikea.

Nyt Donald Trump on tekemässä Amerikasta pientä. Hän asettaa USAn parhaimmelle valttikortille eli tietotekniikalle laajentumisen esteitä protektionismillään. Amerikkalaiset keksivät globalissation. Se on nostanut elintason maailmanlaajuisesti. Trump suhtautuu vihamielisesti globalisaatioon.

Nationalismia ajavat tahot käpertyvät itseensä ja sulkevat maaltaan pois talouden laajentumisen mahdollisuudet. Tämän seurauksena mielikuvat maan suuruudesta alkavat murentua. Venäjää pidetään suurena vain sen vuoksi, että sillä on ydinaseita. Muutoin maata halveksutaan eikä syyttä. Tähän suuntaan Trump on nyt kuljettamassa USAtakin. Mies veljeilee diktaattorien kanssa. Kas kun ei sanonut, että hän olisi voinut ihan hyvin kutsua vieraikseen valkoiseen taloon Hitlerin ja Stalin, jos nämä olisivat elossa.
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minkä takia sinä harrastat näitä historiallisia katsauksia eri palstoilla? Et esitä mitään uusia, omia näkemyksiä, joten ei ole kovin kiinnostavaa luettavaa, koska tuo liturgia on niin useassa yhteydessä jo aiemmin kerrottu ...joten.

Jätit kokonaan pois Trumpin saavutukset ja tympeästi vedit vielä Hitler-kortinkin hihastasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

Trumpin poliittinen iskulause oli tehdä Amerikasta jälleen suuri. Tulokset vaikuttavat täysin päinvastaisilta. Trump on tekemässä Amerikasta sisäänpäin kääntynyttä, itsekästä nationalistivaltiota.

Mielikuva Amerikan suuruudesta luotiin toisessa maailmansodassa, missä USAn rooli oli ratkaiseva. Moni uskoo, että sodan kulun ratkaisi Neuvostoliitto Stalingradissa. Osin se on totta, mutta ilman monen rintaman sotaa Saksa olisi voinut kuitenkin pärjätä itärintamalla. USA atomipommeineen olisi ollut lopulta liikaa. USAn koettiin puolustaneen vapautta ja demokratiaa. Se teki USAsta suuren.

USAn suuruus on liberalismissa ja suvaitsevaisuudessa. Näitä arvoja lännessä on kunnioitettu ja pidetty lähes pyhinä eikä syyttä. Amerikkalainen vapaus on ollut yksilönvapautta. Se on mahdollistanut ns. amerikkalaisen unelman eli jokainen voi omalla yritteliäisyydellään saavuttaa korkean elintason ja hyvinvoinnin. Amerikkalaiset halusivat levittää tätä aatetta myös muualle maailmaan. Välillä kylläkin pakolla ja omaa etuaan ajaen. Mutta kokonaisuutena USAsta ajateltiin hyvin positiivisesti.

USAssa oli sallittua kritisoida hyvinkin voimakkaasti maan omaa politiikkaa. Tämä vapaus koettiin 60- ja 70-luvuilla Vietnamin sodan vastaisuudessa ja kansalaisoikeusliikkeessä. Nämä ovat asioita, joiden vuoksi Amerikkaa pidettiin suurena.

Amerikkaa on pidetty suurena myös sen talouden vuoksi. USA on nojannut siinä tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Niiden ansioista USA pääsi ylivertaiseksi ykköseksi tietotekniikan saralla. Sen kilpailuasema on ollut siinä todella huikea.

Nyt Donald Trump on tekemässä Amerikasta pientä. Hän asettaa USAn parhaimmelle valttikortille eli tietotekniikalle laajentumisen esteitä protektionismillään. Amerikkalaiset keksivät globalissation. Se on nostanut elintason maailmanlaajuisesti. Trump suhtautuu vihamielisesti globalisaatioon.

Nationalismia ajavat tahot käpertyvät itseensä ja sulkevat maaltaan pois talouden laajentumisen mahdollisuudet. Tämän seurauksena mielikuvat maan suuruudesta alkavat murentua. Venäjää pidetään suurena vain sen vuoksi, että sillä on ydinaseita. Muutoin maata halveksutaan eikä syyttä. Tähän suuntaan Trump on nyt kuljettamassa USAtakin. Mies veljeilee diktaattorien kanssa. Kas kun ei sanonut, että hän olisi voinut ihan hyvin kutsua vieraikseen valkoiseen taloon Hitlerin ja Stalin, jos nämä olisivat elossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu