Miten pian nurmikon pitäisi itää ?

Kylvimme viikko sitten nurmikon (Cello Extra Green seoksen). Ostimme rekallisen puutarhamultaa, valmiiksi kalkittua, joka levitettiin entisen kasvualustan päälle, josta oli kuorittu kaivinkoneella vanha villiintynyt pinta (= erilaiset rikkakasvit kuten voikukka, ohdake jne.) Lannoitetta levitettiin vähän, kun mullat oli ensin kaivinkoneella tasoitettu, sitten vielä harasimme rautaharavalla ja jyrättiin. Siementen kylvämisen jälkeen vielä kevyesti haravoitiin ja jyrättiin. Vettä satoi seuraavana päivänä, niin että maa kastui kohtuullisen hyvin. Sen jälkeen kasteltiin päivittäin letkulla (kun ei satanut).
Nyt ei ole vieläkään itänyt, meniköhän jotain pieleen? Nurmikkoseoksen paketissa ei ole mainittu mitään itämisaikaa. Siemeniä on paljon pinnassa, onkohan haravoitu liian kevyellä kädellä ? Miten paljon vettä pitäisi antaa, jotta on riittävästi eli pitääkö olla litimärkä vai riittääkö kevyt kastelu, joka kastelee pinnan sentin parin paksuudelta ? On ollut lämpimiä päiviä, joten pinta on kuivanut aika pian.

Kiitos vastauksista ?
81731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kysyit tätä jo, keksi jotain uutta.

Äänestä
  • Miksi vaivaudut kommentoimaan, jos ei ole oikeaa sanottavaa. Ei taida olla tarpeeksi tekemistä....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi vaivaudut kommentoimaan, jos ei ole oikeaa sanottavaa. Ei taida olla tarpeeksi tekemistä....

    Koska minua vaivaannuttaa jankuttamisesi samasta asiasta.

    Äänestä

Näin sateisena alkukesänä sitä toivoo ettei olisi aikoinaan itänyt lainkaan...

Äänestä

Kastele niin että vesi imeytyy n.5cm syvyyteen maahan. Semmonen 10min kastelu. Olko siemenpussissa tietoa mitä lajiketta nurmisimenet on? Netistä lisätietoa hakusanalla lawn germination. Sanoisin että ei vielä viikon sisään pitäs mitään näkyä.

Äänestä

Nurmisimenet, eikun nurmisiemenet ovat Boyseneita.

Äänestä
  • Yllä+mainittu+Boysen-kommentti+EI+ole+minun,+alkuperäisen+kysyjän+kirjoitus+!+Mikähän+tuonkin+kirjoittajaa+vaivaa,+kun+pitää+toisen+puolesta+kommentoida+omiaan..Siemenseos+Cello+Extra+Green+sisältää+niittynurmikkalajikkeita+40+%+ja+puistonatalajikkeita+60+%.

    Äänestä

Epäonnistunut seos, ei toimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kylvimme viikko sitten nurmikon (Cello Extra Green seoksen). Ostimme rekallisen puutarhamultaa, valmiiksi kalkittua, joka levitettiin entisen kasvualustan päälle, josta oli kuorittu kaivinkoneella vanha villiintynyt pinta (= erilaiset rikkakasvit kuten voikukka, ohdake jne.) Lannoitetta levitettiin vähän, kun mullat oli ensin kaivinkoneella tasoitettu, sitten vielä harasimme rautaharavalla ja jyrättiin. Siementen kylvämisen jälkeen vielä kevyesti haravoitiin ja jyrättiin. Vettä satoi seuraavana päivänä, niin että maa kastui kohtuullisen hyvin. Sen jälkeen kasteltiin päivittäin letkulla (kun ei satanut).
Nyt ei ole vieläkään itänyt, meniköhän jotain pieleen? Nurmikkoseoksen paketissa ei ole mainittu mitään itämisaikaa. Siemeniä on paljon pinnassa, onkohan haravoitu liian kevyellä kädellä ? Miten paljon vettä pitäisi antaa, jotta on riittävästi eli pitääkö olla litimärkä vai riittääkö kevyt kastelu, joka kastelee pinnan sentin parin paksuudelta ? On ollut lämpimiä päiviä, joten pinta on kuivanut aika pian.

Kiitos vastauksista ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu