olla rohkeampia, eikä syytellä toista. Itse ainakin olen niin ujo ja epävarma että se vaikuttaa käytökseeni.
Meidän pitäisi vain kumpaisenkin
Anonyymi
25<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Milloin viimeksi juttelitte?
aikaa on kulunut jo.
Unohda 10 vuoden takainen pikku ihastus
On siitä kohta jo vuosi :((
Ei tuo ole mikään vastaus. Viikko? Kuukausi? Puoli vuotta? Vuosi? Kaksi vuotta? Viisi vuotta?
Meillä on jo yli puolitoista vuotta siitä, kun viimeksi juteltiin.
Eli mitään ei välillänne ollut kuin päiväunelmissas. Hän ei ole kaivannut sinua 1,5 vuoteen. Ei ole halunnut jutella ja unohtanut koko olemassa olosi mutta sinä luulet että välillänne on telepatiaa ja Kemiaa ja hiljaisuus ja välinpitämättömyys sekä täydellinen sinun pitäminen näkymättömänä johtuu ujoudesta ja epävarmuudesta.
Just just. Usko omiin selityksiin
Se ei edes muista et sinua on olemassa. Ei ole muistanut 1.5 vuoteen
Niin minäkin luulen, että hän ei ole puoleentoista vuoteen minua varmaan juurikaan miettinyt. Se ei tietenkään vie minun kaipaustani pois.
Niin ja ota tilalle palstahaarukka!
Aivan oikein kummankin on oltava rohkeampia!
En minä syytä mistään. Nyt on niin kuin on. Se muuttuu kyllä jos jompikumpi uskaltaa kertoa tunteistaan ja kaipauksestaan.
Ollaan kerrottu. Ukko haistatti paskat. Haukku pystyyn ja minä lähdin meneen
Itse olen kertonut jo kaipauksestani mutta siitä on jo aikaa.
Tää varmaan siis tarkoittaa, että juuri sen toisen on oltava rohkeampi, että sinun ei tarvitse tehdä mitään ja tarpeen vaatiessa voit sanoa EI tai jotain muuta vastaavaa.
Ei tarkoita!!!
Minä en syytä tulevaa vaimoani kun ei olla yhdessä. Olen itse ollut niin tosi hukassa. Parempikin kun kaikki on meillä edessä. No ei meidän tarvitse itse olla rohkeita ja samasta syystä mikään tai kukaan ei voi tulla meidän väliin. Hän tietää mitä tarkoitan.
♥️👍
Itse olisin varmaan huomattavasti rohkeampi jos tietäisin vähän enemmän hänen elämästään tällä hetkellä. Pahimmassa tapauksessa pilaisin välimme utelemalla/avautumalla liikaa ja sitä en todellakaan halua. En kuitenkaan häntä syyttele mistään.
Keskusteluissanne vaan olet tarkkana niin kyllä sieltä joitain tiedon jyväsiä tipahtelee.
Voisi kyllä kylvää niitä jyväsiä hieman enemmän... olen aina tavatessamme jotenkin todella jännittynyt enkä oikein edes kuuntele tai pysty juuri keskittymään mitä hän sanoo, usein tajuan vasta myöhemmin mitä hän on sanonut ja kenties jopa vihjannut ja se kyllä vähän ärsyttää. Siis oma hitauteni.
Kyllä aina pitäs keskustells parisuhteessa,on sitten,seurustelu,avopari tai aviopari niin säästyis paljoltakin.....on karvas kokemus ja nyt sitten yksin.
Hänelle kysymys: miksi sitten olet täysin mykkä tänne suuntaan.
Koska luulin että halusit sitä 🤔
töttöröö vaan, äläs siinä hööpötä huuhaata, sivustakin näkee että lööperiä on ja mistä sitten muka sait tommosen käsityksen. kysyn vaan vaikka asia ei minulle kuulu, masa niemeä lainatakseni.
Ihan yhtä mykkä kuin sinäkin tähän suuntaan.